Minttu Mustakallio

Työni antaa minulle paljon energiaa, mutta minun täytyy myös saada rentoutua tekemällä jotain aivan muuta. Kun on vetänyt kahden tunnin tiiviin improvisaatioesityksen 300 katsojan edessä, pitkä kävelylenkki luonnossa on hyvää vastapainoa. Siellä hengitän ja imen valoa, jotta sitä riittää pimeään teatterisaliinkin.

Myös matkat antavat uutta energiaa ja aina käytyäni lempikaupungissani Berliinissä tunnen, että akkuni ovat täynnä. Olen viime vuosina lämmitellyt suhdettani vanhaan kotikaupunkiini Ylivieskaan. Tuntuu hyvältä, että sain kasvaa turvallisessa pikkukaupungissa ja ylivieskalaiset ovat aivan ihania.

Olen itse on sellainen, jolta asiat tapahtuvat, ja siksi ihmisten saamattomuus turhauttaa minua. Voin toisinaan innostua liikaa, mutta opettelen hillitsemään intoani.

 


Näyttelijä Minttu Mustakallio on esiintynyt lukuisissa menestyselokuvissa ja näytelmissä. Hän esiintyi kevättalvella teatterissa ensimmäistä kertaa ruotsiksi ja voi mielellään tehdä niin toistekin.
Kuva: Karl Vilhjálmsson