Roland Snellman

”Aamu-uinnilla alkavat päivät ovat usein parhaita. Talvella olen uimahallin kanta-asiakas, ja kesällä käyn pulahtamassa Bosundin kesämökin laituriltamme. Ratkon monia ongelmia uidessani.

Jokin vedessä on kiehtonut minua jo siitä lähtien, kun asuin pikkupoikana Fiskarsin pienen fladan vieressä, vain kivenheiton päässä nykyisestä työpaikastani Kuusisaaren tehtaalla.

Vesi antaa minulle energiaa. Kun saavun mökille ja katson lahdelle, tunnen sykkeeni laskevan. Kaikista parasta on lämmittää puulämmitteinen sauna, hakea kylmää vettä merestä ja sekoittaa se saunan kiehuvaan veteen. Se on eräänlainen meditatiivinen rituaali, joka ei pelkästään rauhoita vaan on myös välttämättömyys täällä saaristossa.

Arkielämä on aika intensiivistä. Työni liittyy vahvasti strategia- ja johtoryhmätyöskentelyyn sekä moniin sosiaalisiin vuorovaikutustilanteisiin, kuten tapaamisiin henkilöstön, tuottajien ja etujärjestöjen kanssa – yksinkertainen saaristolaiselämä perheen kanssa on hyvä vastapaino sille.

Viihdyn, kun ympärilläni tapahtuu, ja tarvitsen jatkuvasti uusia tavoitteita, joihin tähdätä. Minua haastaa suurten kokonaisuuksien hahmottaminen ja niiden pilkkominen hallittaviksi osatavoitteiksi sekä toimivan yhteistyön löytäminen henkilöstön ja prosessien välillä. Se on hieman kuin sekoittaisi vettä. Siitä sisäinen kemistini nauttii eniten.”

 


Roland Snellman on Snellmanin Lihanjalostus Oy:n toimitusjohtaja, kahdeksan lapsen isä ja jatkuvasti matkalla kohti uusia tavoitteita. Uinnin lisäksi hän pitää pyöräilystä ja harjoittelee tullakseen paremmaksi harrastajakalastajaksi..
Kuva: Eva-Stina Kjellman