Alina Strömberg

Seiväshyppy on yksilölaji, mutta Mustasaaren seiväshyppyryhmämme tuntuu silti ihan joukkueelta. Meillä on kivaa yhteisharjoituksissa ja tuemme toisiamme kisamatkoilla. Olen aiemmin pelannut jalkapalloa ja jääkiekkoa ja kaipaisin joukkuehenkeä ja yhteenkuuluvuutta, jos harjoittelisin vain yksin. Koska urheilu vie niin paljon aikaani, ehdin harvoin tavata muita kavereita, ja siksi on tärkeää, että saan jutella ja nauraa seiväsporukan kanssa.

Henkinen vahvuus on tärkeää seiväshypyssä. En ole harjoitellut sitä erityisen paljon, mutta minä en hermoile kilpailuissa. Oli kausi, jolloin epäröin juuri ratkaisevalla hetkellä, mutta olen päässyt siitä yli. Nyt yritän vaan keskittyä ja sulkea mielestä kaiken häiritsevän. 100 metrin juoksussa on perhosia vatsassa, sillä lähdön täytyy onnistua täydellisesti heti ensimmäisellä yrittämällä. Seipäässä minulla on aina kolme yritystä.

webb_stro%cc%88mberg

Alina Strömberg, 17-vuotias luotolainen seiväshyppääjä, joka voitti junioreiden EM-kisoissa Tbilisissä Georgiassa kultaa heinäkuussa ja tähtää uusiin korkeuksiin ensi kaudella.
Kuva: Karolina Isaksson