Se, joka ajaa tavallisen pohjalaistaajaman läpi arki-iltana, ei näe torilla kovinkaan paljon elämää. Urheilukenttä sen sijaan kuhisee toimintaa. Lapset juoksevat, hyppäävät, voimistelevat tai pelaavat pallopeliä, kun taas aikuiset järjestävät, myyvät mokkaruutuja tai kannustavat kentän laidalla.
Urheilulaitoksista on tullut luonnollisia kohtaamispaikkoja. Kesäkuukausina liikutaan ulkona, ja talven lähestyessä siirrytään lämmitettyihin halleihin katon alle.
”Sille, joka haluaa urheilla, on lottovoitto syntyä Pohjanmaalle”, sanoo Petra Stenman, entinen huippu-urheilija ja vuodesta 2014 lähtien Svenskfinlands Idrott (SFI) -järjestön urheilujohtaja.
Hän on varttunut Kolpissa ja asuu nykyään Tampereella. Hän liikkuu työssään koko urheilevassa Suomessa, eniten kuitenkin ruotsinkielisillä alueilla, ja hän on hyvin selvillä siitä, millainen urheilun tilanne on eri puolilla maata.
”Pohjanmaalla on luonnollista sitoutumista asiaan. Urheilevia lapsia ja nuoria tuetaan tavalla, jota on vaikea synnyttää isommilla paikkakunnilla. Monet menestyvät urheilijat ovat lähtöisin Pohjanmaalta, ja huippu-urheilussa näemme vain jäävuoren huipun. Jotta yksittäinen urheilija onnistuisi murtautumaan huipulle, tarvitaan harrastajakenttään leveyttä ja aktiivisia yhdistysihmisiä, jotka mahdollistavat urheilijan täysipainoisen panostuksen lajiinsa.”
Naapurien keskinäinen kilpailu kannustaa
Pohjanmaan ruotsinkieliset urheiluseurat ovat viime vuosikymmeninä napanneet vuoron perään hienoja kansallisia voittoja. 1980-luvulla IK Falkenin hiihtoviestijoukkue oli Suomen paras, 1990-luvulle osui IF Drottin yleisurheilun kulta-aika ja 2000-luvulla IF Nykarlebynejden ja IK Falken ovat tämän tästä keränneet yleisurheilun SM-mitaleja.
Jalkapallossa FF Jaro on kasvattanut kokoonsa nähden hämmästyttävän monta juniorimaajoukkuepelaajaa. Myös seudun jääkiekkoseurat ovat lähettäneet pelaajiaan suuriin liigoihin.
”Ei koskaan ole sattumaa, että tietystä seurasta tai tietyltä alueelta tulee kerralla yhdessä aallossa monta menestyvää urheilijaa. Voi olla vaikea tietää tarkasti, mistä menestys johtuu, mutta usein taustalta löytyy tulisieluja, joiden yhteistyö sujuu.”
Urheilussa on monta ilonaihetta, mutta naapuriseuran kukistamisen synnyttämää tunnetta on vaikea ylittää. Stenman pitää alueen eri seurojen välistä urheilullista kilpailuasetelmaa myönteisenä.
”On hyvä, että seurat kilpailevat toisiaan vastaan ja kannustavat toisiaan tavoitetason nostamiseen. Samaan aikaan ne joutuvat toisinaan tekemään yhteistyötä, meillä on monta esimerkkiä naapuriseurojen hyvästä yhteistyöstä.”
Hän kertoo esimerkin Seinäjoen seudulta, jossa neljä urheiluseuraa yhdistettiin yhdeksi, Seinäjoen Seudun Urheilijoiksi (SSU).
”Toimin yleisurheilun parissa Seinäjoella v. 2009, kun SSU muodostettiin. Neljässä seurassa oli erilaiset perinteet, ja aluksi niiden kesken oli yhteistyöongelmia. Ne kuitenkin jatkoivat työtä ja viime kesänä ne saivat korjata yhteistyön hedelmät, kun ne järjestivät Kalevan kisat uudella kentällä. Ja samaan aikaan myös jalkapallo kukoistaa Seinäjoella.”
Vanhemmat kullan arvoisia
Petra Stenman nostaa esiin myös toisenkin edun – Pohjanmaalla urheiluseurat sallivat junioreidensa harrastaa useita lajeja ja jopa kannustavat siihen.
”Tampereella ja muissa suurkaupungeissa seurat yleensä pitävät tiukasti kiinni junioreistaan ja jo varhain vaativat näitä keskittymään yhteen lajiin. Olen vakuuttunut siitä, että junioreiden pitää saada harrastaa useita lajeja aika pitkälle teini-ikään. Yksittäinen seura ei voi kantaa koko vastuuta urheilijan fyysisestä kehityksestä.”
Vaikka Petra Stenman työskenteleekin päivittäin juniorivalmentajien osaamisen parantamisen puolesta, hän pitää seuroihin palkattujen ammattivalmentajien kasvavaa osuutta riskinä.
”Seura menettää uskomattoman paljon, jos vanhemmat eivät enää sitoudu ja osallistu toimintaan. Vaarana on myös, että tuloksista tulee liian tärkeitä ja urheilusta liian vaativaa lapsille.”
Uudellamaalla on enemmän ammattivalmentajia kuin Pohjanmaalla, ja näiden maakuntien tilastoerot ovat selkeitä.
”Pohjanmaalla nuoret alkavat saavuttaa korkeamman tulostason keskimäärin 2–3 vuotta myöhemmin, mutta he jatkavat urheilua pidempään. Monista tulee lajissaan tosi hyviä vasta myöhemmässä vaiheessa. Uudellamaalla ja suurkaupungeissa on yleisempää, että varhain hyviä tuloksia saavuttaneet nuoret kadottavat motivaationsa ja lopettavat urheilemisen kokonaan.”
Hän näkee perheen suurimpana yksittäisenä tekijänä lasten ja nuorten urheilemiselle.
”Jotkin lajit ovat toisia kalliimpia, mutta urheileminen on mahdollista kaikille. Sitten on perheen priorisointiasia, lähdetäänkö perhelomalle eikä keihäskarnevaaleille tai jalkapalloturnaukseen. Me emme olleet perheeni kanssa kertaakaan lomamatkalla lapsuudessani, mutta olen ikuisesti kiitollinen, että vanhempani antoivat minulle ja kahdelle veljelleni mahdollisuuden panostaa urheilemiseen”, Petra Stenman sanoo.
