Avaruus on Annan työmaa

Joskus todellisuus iskee vastaan. Vaikka Anna Parikka työskentelee maailmanlaajuiselle OneWeb-viestintäyhtiölle, hänellä on vaikeuksia saada kotona yhteys toimimaan. Yhdysvaltain Virginiassa sijaitsevassa pienessä Bluemontin yhteisössä ei ole valokuituyhteyttä, ainoastaan hyvin huono 4G:llä varustettu puhelinlinja.

”Odota hetki, minun täytyy yhdistyä puhe­limen kautta ja vaihtaa huonetta”, hän sanoo.

Pienten säätöjen jälkeen pääsemme vih­doin puhumaan ilman keskeytyksiä. Puhumme hänestä, astrofysiikasta ja akateemisesta urasta, joka johti työpaikkaan Nasan SOFIA-avaruushankkeessa sekä myöhemmin nykyiseen rooliin avaruusinsinöörinä (Spacecraft Subsystem Engineer) OneWebillä. OneWeb haluaa satojen pienten satelliittiensa avulla antaa kaikille mahdollisuuden käyttää nettiä – henkilön sijainnista riippumatta.

”Olemme juuri laukaisseet avaruuteen kymmeniä uusia satelliitteja, yhteensä niitä on noin 500. Tavoitteena on, että meillä on kesällä 700 satelliittia kiertämässä maata”, Anna Parikka kertoo.
OneWebin iskulause on Space is the future for communications on Earth, avaruus on maapallon viestinnän tulevaisuus. Tavoitteena on luoda maailmanlaajuinen viestintäjärjestelmä, infrastruktuuri, joka toimii avaruudesta käsin ja mahdollistaa nopean nettiyhteyden koko maapallolla – myös napa-alueilla, kehitysmaissa ja paikoissa, jotka eivät tähän mennessä ole kiinnostaneet kaupallisia toimijoita.

Kun Elon Muskin perustama SpaceX-kilpailija houkuttelee Starlink-satelliittiverkollaan tavallisia kuluttajia, keskittyy OneWeb enemmän business to business -puoleen. Satelliitteja tukee maailmanlaajuisten asemien ja terminaalien verkosto, mikä takaa nopean ja edullisen viestinnän.

Avaruuteen liittyvät asiat ovat useimmiten suuria ja lähes käsittämättömiä, mutta OneWebin mikrosatelliitit ovat nimensä mukaisesti hyvin pieniä. Anna Parikka näyttää käsillä, että satelliitit ovat alle metrin korkuisia.

”Kun ne pääsevät kiertoradalle, ne levittävät aurinkopaneeleilla varustetut antennit, joten avaruudessa niiden ympärysmitta on noin kolme metriä”, hän selittää.

Mikrosatelliitit eroavat muista satelliiteista, sillä ne kiertävät maata suhteellisen matalalla, noin 1 500 kilometrissä. Matala korkeus pienentää signaalin siirtoviivettä, mutta se myös tarkoittaa, että yhteyden toimiminen vaatii valtavan määrän satelliitteja.

OneWebin arvot painottuvat vahvasti vastuuseen ja siihen, ettei avaruuteen jätetä pysyviä jälkiä.

”Olemme tehneet paljon töitä hallitaksemme prosessia, joka käynnistyy satelliitin elinkaaren päättyessä. Kun akku on lopussa, ohjausjärjestelmää käytetään laitteen tuhoamiseksi. Satelliitti palaa ilmakehässä eikä jätä jälkiä – avaruuteen tai maan pinnalle.”

Anna ja hänen kollegansa ovat tietoisia kaikesta roskasta, jota avaruudessa leijuu, minkä takia Annalle on tärkeää työskennellä hankkeessa, joka ei pahenna tilannetta entisestään.

Yrityksen pääkonttori on Lontoossa – tällä hetkellä hankkeen suurimmat rahoittajat ovat Euroopassa. Anna Parikka työskentelee huomattavasti pienemmässä yksikössä Washington D.C:n ulkopuolella, noin 45 minuuttia Bluemontin kodista.

”Arvostan OneWebissä sitä, että meillä on hyvin eurooppalainen työtapa. Organisaatio on litteä, ja pomo rupattelee kaikkien kanssa. Niin ei ole amerikkalaisissa yhtiöissä. On myös ihanaa, että monilla kollegoilla on eurooppalainen ajatusmaailma.”

Avaruus on miesvaltainen ala. Anna aloitti uransa tohtoriopiskelijana Nasan lentävässä SOFIA-observatoriossa ja kohtasi paljon ennakkoluuloja – niin osaamisensa suhteen kuin sukupuolensakin takia.

Anna kertoo ensimmäisestä kerrasta, kun hän vieraili Nasan tutkimusasemalla tohtoriopiskelijana: ”Portilla seissyt vartija kysyi, olenko sairaanhoitaja.”

Nykyisin Anna kokee, että hänen osaamistaan arvostetaan. Haastatteluviikolla hän on valvonut uusimpien SpaceX-satelliittien laukaisua. Molemmat kilpailijayritykset tekevät yhteistyötä laukaisujen puitteissa.
”Sen sijaan joskus tunnen itseni vanhaksi. Monet kollegoistani ovat vähän päälle parikymppisiä ja juuri opintonsa päättäneitä. Samalla on hyvä, että otamme mukaan nuoria ja annamme heidän oppia jakamalla heille vastuuta.”

Monien haave kaupallisista avaruusmatkoista on jo todellisuutta, eivätkä matkat Marsiin ole enää erityisen kaukana, Anna Parikka uskoo.

Nykypäivän avaruustutkimuksessa on paljolti kyse yhä etäisempien määränpäiden saavuttamisesta ja rajojen koettelemisesta, mutta Parikka toivoo, että tulevaisuuden avaruusohjelmat kohdistuisivat uusiin ja kestäviin ratkaisuihin, löytöihin, jotka pitkällä aikavälillä auttavat meitä huolehtimaan omasta planeetastamme.

Anna Parikka pitää avaruustutkimuksessa siitä, että se on aina ollut erittäin kansainvälistä. Kansakunnat tekevät yhteistyötä saavuttaakseen toivotut tulokset. Itse hän on jopa osallistunut hankkeeseen, jota on tukenut sekä Kiina että Taiwan.

”Kiinnostus astronomiaa kohtaan on yhdistänyt maita. Ukrainan sota on ollut suuri menetys myös meidän alallemme”, hän sanoo.

Anna Parikka on syntynyt ja kasvanut Porvoossa. Hänen vanhempansa ovat suomenkielisiä, mutta hänen äidinisänsä oli ruotsinkielinen.

”Valitettavasti hän kuitenkin puhui äitini kanssa vain suomea. Se oli sodanjälkeistä aikaa, eikä hän erinäisistä syistä halunnut leveillä ruotsilla. Äitini kuitenkin ymmärtää ruotsia hyvin ja ilahtuu päästessään lukemaan tämän haastattelun ruotsiksi.”

Annan lapsuus oli tavallinen. Hän oli kiinnostunut matematiikasta ja kielistä, mutta myös kaikesta muusta mahdollisesta.

Kun hän ja sisarukset olivat pieniä, perheellä oli asuntovaunu, jolla he matkustivat paljon Euroopassa. Näillä matkoilla syntyi perusta elinikäiseen uteliaisuuteen. Maantieteen ja kielten kaltaiset aineet alkoivat yhtäkkiä kiinnostaa, ja kun 9-vuotiaana piti valita ensimmäinen vieras kieli, Anna valitsi ruotsin.

Englanti tuli itsestään, ja sen jälkeen Anna ryhtyi opiskelemaan kaikkia kieliä, mitä oli tarjolla. Seuraavaksi tulivat ranska ja venäjä, ja lukiossa Anna opiskeli espanjaa, saksaa ja myöhemmin italiaa ja japania. Hän on erityisen kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista ja kirjoitusmerkeistä.

Nykyisin Anna hallitsee kymmenen kieltä. Sen lisäksi hän on hieman tutustunut persiaan ja viimeisimpänä baskin kieleen.

Annalla siis riittää kielikorvaa. Itse hän sanoo, että mitä enemmän kieliä osaa, sitä helpompaa uusien kielten oppiminen on. Ruotsi on hieman ruosteessa usean ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen, mutta Anna hyödyntää kaikki tilaisuudet päästä harjoittelemaan kieltä; hän halusi esimerkiksi tehdä tämän haastattelun ruotsiksi.

”Osallistuin mieheni kanssa joulukuussa National Geographicin tutkimusmatkalle Etelämantereelle, jossa lauloin ruotsalaisia snapsilauluja ruotsalaisen hotellinjohtajan kanssa. Kuuntelen myös paljon podcasteja ruotsiksi ja muillakin kielillä.”

Anna on huomannut hakeutuvansa suomalaiseen ja pohjoismaiseen seuraan myös uudessa kotimaassaan. Seurustelu on ollut tauolla pandemian ja rajoitusten takia, mutta nyt Anna on saanut selville, että Washingtonissa toimii suomalaisseura.

”Nautin itsenäisyyspäivän ja joulun juhlimisesta suomalaiseen tapaan, vaikkei se ikinä voikaan korvata kotona Suomessa olemista. Ikävöin eniten ruokia, etenkin uusia perunoita. Missään muualla maailmassa ei ymmärretä uusien perunoiden päälle samalla lailla kuin kotona.”

Anna Parikka viihtyy silti Yhdysvalloissa. Hän on vastikään ostanut Bluemontista vanhan talon amerikkalaisen Daniel-puolisonsa kanssa. Yhteisö on pieni ja nettiyhteys lähes olematon, mutta he ihastuivat kylään juuri talon takia.

”Talo on rakennettu 1830-luvulla, ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Talossa riittää korjattavaa ja se on uskomattoman vetoisa ja kylmä, mutta tunnemme täällä olomme kotoisaksi. Enää täytyy vain hankkia generaattori.”

”Kunnallistekniikka eroaa kotipuolesta, täällä meillä on esimerkiksi oma kaivo. Ja kun sähköt ovat poikki, kaikki on nurin.”

Anna sai green cardinsa juuri ennen töiden aloittamista OneWebillä, ja nyt hän on päättänyt hakea Yhdysvaltain kansalaisuutta. Kyse ei ole amerikkalaistumisesta tai Suomen kansalaisuuden luovuttamisesta, vaan lähinnä siitä, että kansalaisuus avaa paljon uusia ovia.

”Esimerkiksi vakituinen työpaikka Nasalla edellyttää Yhdysvaltain kansalaisuutta.”

Uusi koti Yhdysvalloissa ja OneWeb pitävät Annan kiireisenä. Anna matkustaa monta kertaa vuodessa Lontoon pääkonttoriin, mutta samalla hänellä on mahdollisuus työskennellä kotoa käsin. Akateeminen ura on johdattanut hänet tänne, ja nykyään hän on iloinen siitä, että astui yritysmaailmaan.

”Tutkimustyössä on parasta jatkuva oppiminen, mutta samalla akateemisessa maailmassa ollaan varsin juuttuneita rakenteisiin ja aina riippuvaisia ulkoisesta rahoituksesta. Välillä sitä myös jumittui ajattelemaan, että hankkeilleen on aikaa vaikka kuinka.”

Ilmapiiri aiheutti Annalle stressiä.

”Halusin jatkaa eteenpäin, mielellään nopeasti. Tunsin jo SOFIA-hankkeen aikana, että olin päätynyt oikeaan paikkaan. Kun muiden mielestä asiat etenivät liian nopeasti, minä olin innokas soveltamaan kaikkea oppimaani.”

Anna kertoo ensimmäisestä kohtaamisestaan avaruuden kanssa:
”Kun olin 10-vuotias, ystäväni isä lähti työmatkalle Amerikkaan ja vieraili Houstonin avaruuskeskuksessa. Hän toi tuliaisena pakastekuivatut astronauttijäätelöt tyttärelleen ja minulle.”

Silloin – ja vielä monta vuotta myöhemminkin – avaruuden parissa työskenteleminen tuntui utopialta. Anna Parikka on itse asiassa kerran hakenut astronauttiohjelmaan, mutta hän ei päässyt valintaprosessin seuraavalle kierrokselle. Silloin ohjelmaan haki 23 000 henkilöä.

Lähimmäksi avaruutta Anna on päässyt 13 km korkeudessa SOFIA-tutkimusaseman kyydissä.

”Minun roolini on selvästi olla täällä alhaalla ja huolehtia siitä, että kaikki sujuu niin kuin pitää. Viihdyn parhaiten ongelmanratkaisijan roolissa.”

Anna Parikka ei halua, että hänet lokeroidaan. Hän kertoo päätyneensä avaruustutkimukseen sattuman kautta ja että hän olisi aivan yhtä hyvin voinut valita toisen uran. Silti jokin astronomiassa ja avaruudessa selvästi kiehtoi häntä ja kutitteli hänen intoaan oppia jatkuvasti uutta.

”Olemme tähän mennessä tutkineet ainoastaan minimaalisen osan avaruudesta emmekä tule ikinä tietämään kaikkea. Se on uskomattoman jännittävää!”