Lotta Svärd

Tutkijat ovat pitkään pohtineet, perustuivatko Johan Ludvig Runebergin fiktiiviset hahmot todellisiin historiallisiin esikuviin. Oliko oikea Lotta Svärd joskus olemassa?

Kysymys on ymmärrettävästi kiehtonut isänmaallisista syistä. Jos Runeberg ei keksinytkään kaikkea, vaan kertoi uudelleen tosiasioita – vaikkakin runollisin vapauksin – voitaisiin esim. Vänrikki Stoolin tarinat nähdä vahvistuksena suomalaisten luonteesta ja sankaruudesta vuosien 1808–1809 sodassa.

Eräs tutkijoista oli Oskar Rancken, Vasa gymnasiumin historian ja maantieteen lehtori v. 1854 lähtien. Kun Vaasa paloi v. 1852, lukio muutti Pietarsaareen ja toimi siellä v. 1863 asti, joten Rancken asui Runebergin syntymäkaupungissa yhdeksän vuotta.

Vuosi Vaasaan paluun jälkeen Oskar Rancken julkaisi selvityksen nimeltä Fänrik Ståls hjeltar och skådeplatsen för deras bragder Albert Bonnierin painattamassa kirjassa.

Selvityksen alaotsikkona oli ”Biografiska och topografiska anteckningar”. Siinä kerrottiin, että Runebergin luoman Sven Dufvan kaltaisen ”suomalaissotilaan todellisena esikuvana voitiin pitää” kruunupyyläistä sotilas Mathias Bångia, joka oli kuulemma hieman kahjo.

Rancken oli kuullut tämän vuosien 1808–1809 sodan vanhalta veteraanilta, Fäbodan torpan sotilas Salmilta, jota kuulemma myös Runeberg oli haastatellut.

Sotamies Munterin selitettiin perustuvan vöyriläissotilaaseen ja vänrikki Stoolin ruoveteläiseen aliupseeri Palanderiin.

Oskar Rancken

Kuva: Museovirasto

Emil Wichmann

Kuva: Pietarsaaren kaupunginmuseo

Runeberg kirjoitti Lotta Svärdistä kertovan runon v. 1853, ja se julkaistiin Vänrikki Stoolin tarinoiden toisessa osassa v. 1860. Sisukas kanttiininpitäjä Lotta Svärd näytti pelkurimaiselle rakuunalle kaapin paikan ja antoi urhealle torpparinuorukaiselle ilmaiseksi suuren ryypyn. Lotta Svärdistä muodostui nopeasti tunnettu ja rakastettu hahmo.

Gånge Rolf, Nykarleby folk-skoleseminariumin monivuotisen rehtori Emil Wichmannin salanimi, väitti v. 1925 löytäneensä Lotta Svärdin esikuvan: riikinruotsalaisen sotilaan vaimon, joka seurasi Flink-nimistä miestään sotaan 1788–1790.

Flink kaatui Ruotsinsalmen meritaistelussa, ja hänen vaimonsa sanotaan kostaneen miehensä kuoleman ja saaneen kuningas Kustaa III:lta urhoollisuusmitalin. Wichmannin mukaan ”vaimo kantoi tätä mitalia ylpeästi pitkin Tukholman katuja, kuin uudestisyntynyt Kaarina Maununtytär, kori käsivarrellaan myyden omenoita ja sitruunoita”.

Leskirouva Flinkin katsotaan inspiroineen ruotsalaiskirjailija Euphrosyneä (Julie Nybergin salanimi), joka v. 1832 peräisin olevassa runossaan kuvailee kuningas Kustaa III:n sodan amatsonisoturia. Runeberg itse kehui kyseistä runoa.

Nyberg kuvailee runossaan, kuinka Flink kaatuu Ruotsinsalmen meritaistelussa, minkä jälkeen hänen vaimonsa kostaa kuoleman ”niin että pistin hänen kädessään hehkui purppuraisena venäläisverestä”.

Emil Wichmann palasi aiheen pariin kolme vuotta myöhemmin. Hän oli löytänyt uuden esikuvan, ja tällä kertaa hän oli varma löydöstään: Lotta Svärd perustui Brita Johanna Granlundiin, Kokkolan tullivirkailija Zacharis Granlundin ja hänen vaimonsa Brita Marian (o.s. Kronqvist) tyttäreen.

Brita Johanna meni 17-vuotiaana v. 1800 naimisiin faanjunkkari Abraham Ahlbäckin kanssa. Abraham oli Runebergin korpraali Svärdin, Lotan miehen, esikuva. Korpraali palveli kuninkaallisen Pohjanmaan jalkaväkirykmentin Pyhäjärven komppaniassa.

Kun Abraham keväällä 1808 seurasi Suomen armeijaa sen perääntyessä pohjoiseen, hänen ”reipas ja rohkea vaimonsa” seurasi Wichmannin mukaan miestään. Ei varmaankaan vain siksi, että hän oli lämpimästi kiintynyt mieheensä, vaan myös taloudellisista syistä, sillä ”Brita oli syntyjään kokkolalainen”.

Pyhäjoen Yppärin kylässä venäläisarmeijan etujoukot hyökkäsivät Kulneffin johdolla ja saavuttivat voiton. Britan kanttiininpitäjäapulainen haavoittui vakavasti samalla kun hän itse näinä päivinä synnytti pariskunnan ensimmäisen lapsen, pojan. Äiti ja poika jäivät paikkakunnalle, kun taas Abraham jatkoi matkaa armeijan kanssa sen perääntyessä pohjoiseen.

Muutama päivä tästä, Siikajoen taistelun voiton jälkeen, suomalaisarmeija kääntyi jälleen etelään. Brita jätti pilttinsä läheistensä hoitoon ja seurasi miestään, tehden samalla kauppoja.

”Kun eräs maanviljelijä yritti huijata häntä voipakkauksen painon suhteen, rouva Ahlbäck irrotti yhden sukkanauhoistaan ja sitoi sen käsipuntarinsa ympärille. Kun rouva huomasi, että voipakkaus oli kerrottua kevyempi, hän antoi myyjälle niin roiman korvapuustin, että tämä kaatui maahan”, Wichmann kertoo.

Perimätiedon mukaan rouva Ahlbäck ei silloiseen tapaan myöskään väheksynyt rohkaisu­ryyppyjä: ”tilkka se lohtua suo, sitä kaikki nyt tarvita vois!”

Perhe muutti sodan jälkeen takaisin Kokkolaan, sillä todellisuudessa faanjunkkari ei kaatunut sodassa. Emil Wichmannin mukaan Brita päästi jälleen pohjalaisenergiansa valloilleen:

”Hänen palvelusneitonsa sairastui epidemiaan, mutta kaupungissa ei vielä silloin ollut sairaalaa, ainoastaan Libeckin rahasto sellaisen perustamista varten. Rouva marssi muitta mutkitta suoraan maistraattiin ja vaati, että rahasto otettaisiin heti käyttöön sairaalaa varten – taikka muuten! Sairaala todellakin rakennettiin, ja se on vielä tänä päivänä pystyssä.”

Faanjunkkari kuoli sydänkohtaukseen kaksi vuotta myöhemmin, ja Brita avioitui satulaseppä Anders Gustav Smedbäckin kanssa. Andersin kuoleman jälkeen v. 1848 Brita muutti Pietarsaareen, jossa hänen poikansa Karl Aron Ahlbäck toimi kirjansitojana. Brita eli kaupungissa 11 vuotta kuolemaansa asti.

Perimätiedon mukaan Brita oli pitkä ja kaunis pohjalaistyttö, jolla oli kirkkaat ruskeat silmät. Nämä piirteet kuulemma periytyivät hänen jälkeläisilleen, erityisesti toiseksi nuorimmaiselle, Julialle, josta tuli pedersöreläisen pankinjohtaja ja opettaja Emil Forsanderin vaimo.

Emil Wichmann kuuli tämän itse Forsanderilta. Tiedot oli varmennettu iäkkäämmiltä pietarsaarelaisilta, jotka olivat tunteneet historiallisen rouvan, josta ”puhuttiin näillä seuduilla paljon”. Wichmann esitteli Hufvudstadsbladetin artikkelissaan v. 1928 Britan Lotta Svärdin esikuvana.

Lisäksi Wichmann paljasti, että eräs Runebergin tovereista oli kertonut tälle rouvasta, minkä jälkeen Runeberg oli kiinnostuneena etsinyt Britan pojan käsiinsä. Poika ohjasi runoilijan vanhempiensa vanhan asetoverin, sotilas Blyn luokse, joka asui sodan jälkeen Luodossa.

Runeberg kuulemma kutsui Blyn ja pari muuta sotaveteraania nauttimaan totia ja tivasi heiltä tarkasti kaiken ”siunatusta äidistä”.

”Lotta Svärdin todellinen esikuva on siis löytynyt”, Emil Wichmann totesi.

Luodon Gertrudsissa asui todellakin sotaveteraani Elias Bly, joka kuoli 86-vuotiaana v. 1869.

Kaikesta huolimatta monet kysymykset ovat edelleen vailla vastausta. Wichmannin mukaan Runeberg etsi Britan pojan käsiinsä vasta Britan kuoleman jälkeen. Brita kuitenkin kuoli v. 1859, kun taas Runeberg ei elämäkerrallisten lähteiden mukaan vieraillut Pietarsaaressa v. 1851 jälkeen. Muukaan kronologia ei täsmää.

Myöhemmät kirjallisuudentutkijat eivät usko Wichmannin kertomusta. Helsingin yliopiston ruotsalaisen kirjallisuuden professori Johan Wreden mukaan on selvää, että Runebergiä ”ei sitonut yksikään todellinen esikuva” Lotta Svärdin suhteen. Sama koskee monia muitakin hänen hahmojaan.

Muiden kirjailijoiden tapaan Runeberg varmasti perusti fiktiiviset hahmonsa kohtaamiinsa tai kuulemiinsa henkilöihin. Ja lukijat – niin nykypäivänä kuin silloinkin – ovat taipuvaisia etsimään yhtäläisyyksiä oikean ja kuvitteellisen välillä.

Fiktiivinen tai ei, Lotta Svärd on herättänyt ihastusta jo 162 vuotta. Suomen Lotta Svärd -järjestö perustettiin syyskuussa 1920. Vastaavia vapaaehtoisjärjestöjä perustettiin myös muihin Pohjoismaihin: Ruotsin Riksförbundet Sveriges lottakårer, Norjan Lotteforbund ja Tanskan Lottekorps.

Naapurimaiden järjestöt ovat vielä aktiivisia, toisin kuin suomalainen Lottajärjestö, jonka toiminta kiellettiin v. 1944 rauhansopimuksen jälkeen. Tanskassa järjestö on v. 1989 lähtien ollut osa puolustusjärjestöä.