Vuosi 1917 toi Suomelle itsenäisyyden. Siihen johtanut tie oli ennalta arvaamaton, dramaattinen ja väkivaltainenkin. Pohjoisella Pohjanmaalla jännitteet kasvoivat etenkin Pietarsaaressa, jonne nopeasti noussut teollisuus oli houkutellut suuret määrät uusia asukkaita.
Ensimmäinen maailmansota jatkui kolmatta vuottaan, venäläiset sotilaat olivat osa kaupunkikuvaa, maaliskuussa tsaari syöstiin vallasta. Pietarsaaressa siitä riemuittiin kansanjuhlissa, joihin kaikki yhteiskuntaryhmät osallistuivat. Paikalliselle venäläismieliselle poliisille annettiin lähtöpassit 28. maaliskuuta ja tilalle tuli miliisi, joka koostui pääosin kaupungin työväenyhdistysten jäsenistä.
Monet tapahtumista tarjosivat hyvää kasvualustaa sosialistisille ajatuksille. Sotaoloissa työstä ja hyödykkeistä oli pulaa. Raju inflaatio nakersi rahanarvoa.
Työväen vappumielenosoituksessa Pietarsaaressa vaadittiin kahdeksan tunnin työpäivää, se oli väkevä voimannäyte, joka pelotti monia vanhoja kaupunkilaisia. Kaupungin sähkölaitoksen tapahtumat tarjoavat hyvän esimerkin tunnelmista. Monet henkilökunnasta – mukaan lukien viereisen kylpylän työntekijät – tukivat työväen vaatimuksia.
Sähkölaitoksen hallitus lyhensi työaikoja 3. toukokuuta, mutta jo kolme päivää myöhemmin sillä oli edessään Suomen Tehdas- ja Sekatyöväen liiton Pietarsaaren osaston nro 35:n kirjelmä, jossa vaadittiin 8 tunnin työpäivää ”nyt heti”.
Sähkölaitoksen yleensä rehvakas johtaja, kaupungininsinööri Alarik Ahlström pyysi seuraavana päivänä eroa todeten, että hänen ”auktoriteettinsa on vallitsevien olosuhteiden vuoksi supistunut olemattomiin”, hänen omien sanojensa mukaan. Kaupunginrakennusmestari John Eklöf joutui tilapäisesti hoitamaan tehtävää.
Pietarsaaren johdon kävi yhä vaikeammaksi käsitellä kurin höltymistä ja eri ryhmien välistä vihapuhetta. Kun miliisi joutui yhä tiukemmin militantin siiven valtaan, Pietarsaaren johto asetti poliisipäälliköksi yhden aiemmista poliiseista 1. heinäkuuta lähtien. Kun tämä 10 uudelleen nimitetyn konstaapelin kanssa saapui poliisikamarille, miliisi kieltäytyi lähtemästä sieltä. Anna Bondestam kuvaa seurauksia Pietarsaaren vuosista 1917–1918 kertovassa kirjassaan:
”Kun miliisi ei luopunut poliisikamarista, poliiseille vuokrattiin tilat niin sanotusta Kjerulfin talosta [Etelänummikadulla, nykyinen Lundagårdin talo]. Ja sitten se tapahtui: metelöivä väkijoukko hyökkäsi Kjerulfin taloon 5. heinäkuuta vastaisena yönä, rikkoi ikkunat ja penkoi koko talon. Yksi konstaapeli ei ehtinyt pakoon ja joutui vakavasti pahoinpidellyksi.”
Heti kirkkoherran luettua käskyn Tokoi nousi seisomaan ja kehotti uhmaamaan lakia
Mutta esitelläänpä tämän kertomuksen päähenkilö, joka syntyi 15. toukokuuta 1873 Tokoin tilalla Kannuksen Yliviirteellä.
Vastasyntynyt oli poika, jolle kasteessa merkittiin kirkonkirjaan nimeksi Anders Oskar Karlsson Tokoi. Kaste toimitettiin varmasti suomeksi, mutta kirkonkirjaan nimet merkittiin vanhastaan ruotsiksi. Jälkipolvet tuntisivat vastasyntyneen Oskari Tokoina.
Oskarin vanhemmat olivat tilallisen poika Kalle Tokoi, syntynyt Kannuksessa, ja Amalia Maunumäki, syntynyt Lohtajalla. Oskari oli ensimmäinen heidän viidestä lapsestaan. Kallen ja Amalian sukujuuret olivat pitkälle taaksepäin pääasiassa Keski-Pohjanmaalla.
Oskarin isänäiti Anna Brita Söderbacka oli syntynyt Kokkolan Rödsössä täysin ruotsinkielisiin oloihin. Hän kuului Oskarin perhepiiriin vielä tämän ollessa teini-ikäinen, ja vanhemmilla päivillään Oskari kuvaili eloisasti Söderbackan perheen muuttoa kielirajan yli ja isänäidin ja tämän äidin vaikeuksia suomen kieleen ja uuteen ympäristöön sopeutumiseen.
Ilmeisesti Oskari oppi ruotsia ainakin auttavasti isän ja tämän äidin kautta. Hänellä ei joka tapauksessa vaikuta olleen kieliongelmia käydessään sukulaisissaan Rödsössä tai myöhemmin poliittisissa yhteyksissä, joissa ruotsi oli välttämätön.
Oskarin isänisä Kalle (syntyjään Vaetoja, sitten Hirvi) oli ostanut Tokoin tilan vasta v. 1872, vuosi ennen Oskarin syntymää. Isä lähti Amerikkaan kuten niin monet muutkin tuohon aikaan. Oskari oli silloin 7-vuotias, ja isä palasi pojan täytettyä 12. Kolme viikkoa kotiinpaluun jälkeen isä menehtyi, 32-vuotiaana, umpisuolentulehdukseen.
Kannukseen perustettiin kansakoulu juuri Oskarin tullessa kouluikään ja hän oli koulun ensimmäisiä oppilaita. Hän selvitti neljä kouluvuotta niin hyvin, että kirkkoherra, kansakoulunopettaja, apteekkari ja kirkonkylän kauppias tarjoutuivat maksamaan Oskarin koulunkäynnin Vaasan lyseossa. Isä teki kuitenkin selväksi Amerikasta asti, ettei poika saanut tuhlata opintoihin enempää aikaa vaan hänen piti oppia työntekoon.
Oskari työskenteli renkinä eri tiloilla Kannuksessa. Äidin mentyä uusiin naimisiin sieviläisen talonpojan kanssa Oskaria pyydettiin lähtemään mukaan, ja hänelle luvattiin, että tila siirtyisi myöhemmin hänelle. Oskari oli juuri päättänyt hyväksyä tarjouksen, kun jotain tapahtui, alkuvuodesta 1891, joka käänsi hänen elämänsä toiseen suuntaan. Hän itse viittasi myöhemmin ikävään tappeluun ”Manta-Kallen” kanssa. Joka tapauksessa hän lähti junalla Hankoon ja jatkoi laivalla Amerikkaan, jossa hän hakeutui Wyomingiin isänsä vanhaan hiilikaivokseen.
Wyomingissa 17-vuotias Oskari Tokoi näki, että ”suurin osa suomalaisista oli sortunut syvään juoppouteen”. Itse hän sattui saamaan huoneen talosta, jonka asukeista useimmat kuuluivat Aamurusko-nimiseen raittiusseuraan.
Oskari valitsi raittiusseuran kapakan sijaan, ja hänestä tuli jo heti ensimmäisenä kesänään kaivoksella raittiusseuran sihteeri. Hän pysytteli raittiusaatteelle uskollisena koko elämänsä. Hän ymmärsi, että hänen oli opittava maan kieli, ja hän lukikin kaiken englanniksi käsiinsä saamansa.
Oskari siirtyi vähitellen toisiin kaivoksiin, oppi tuntemaan työväenliikettä, liittyi jäseneksi kaivostyöläisten liittoon ja sai siellä tehtäväkseen huolehtia, että kaivoksen kaikki suomalaiset liittyisivät liittoon. Kun kaivos suljettiin, Oskari matkasi junalla pummilla ensin Seattleen ja sitten Kanadan Tyynenmeren rannikolle.
Seuraavia vuosia leimasi levoton kiertolaiselämä. Leadvillessa Coloradossa Oskari osallistui v. 1896 kahdeksan tunnin työpäivää ajaneeseen lakkoon, josta tuli pitkä, katkera ja väkivaltainen. Hän siirtyi Kaliforniaan, jossa hän tapasi lumijokelaisen Hanna Rainan. He avioituivat San Franciscossa joulukuussa 1897 ja hakeutuivat vähitellen Leadvilleen, jossa Oskari ystävineen vuokrasi oman kaivoksen. Vuonna 1899 Hanna synnytti kaksoset, joista toinen, Arvi Oskar, jäi eloon.
Toukokuussa 1900 nuori perhe lähti Leadvillesta ja saapui vajaat kolme viikkoa myöhemmin Kannukseen. Oskari sanoi alkaneensa kaivata ”maaseudun rauhaa”. Heti seuraavassa kuussa hän osti pienehkön tilan, Raasakan, Lestijoen rannalta, USA:sta tuomansa viisi naulaa (2,3 kg) painavan, kulta- ja hopearahoja sisältäneen pussin varoilla. Pian Oskari avasi yhden osakkaan kanssa myös kaupan, Tokoi & Jyrinki, ja rakensi amerikkalaistyylisen talon, ”tornitalon”, josta tuli Kannuksessa maamerkki.
Maaseutu ei ehkä ollutkaan niin rauhallinen kuin Oskari oli ajatellut. Tai sitten hänen kiinnostuksensa yhteiskunnallisiin asioihin vei hänet tapahtumien keskukseen. Helmikuun manifestin v. 1899 myötä oli alkanut Suomen aktiivinen venäläistäminen. Niin sanotut nuorsuomalaiset ryhtyivät passiiviseen vastarintaan venäläistämistä vastaan, kun taas vanhasuomalaiset kannattivat myöntyväisyyspolitiikkaa.
Vastarinnan kohteena oli mm. varusmiespalvelus Venäjän armeijassa. Eräänä sunnuntaina v. 1901 Kannuksen kirkkoherra Isak August Björklund oli kahden vaiheilla, lukisiko hän tuolloin ajankohtaisen kutsuntamääräyksen. Hänellä oli suuri perhe elätettävänään, eikä kukaan tiennyt, mitä seurauksia määräyksen avoimesta vastustamisesta koituisi. Oskari Tokoi tarttui silloin toimeen. Heti kirkkoherran luettua määräyksen, Oskari nousi seisomaan ja kehotti uhmaamaan lakia. Hänen väliintulonsa oli suunniteltu etukäteen, myös kirkkoherran kerrotaan olleen tietoinen siitä.
Oskari lähti mukaan nuorsuomalaisten järjestämiin salaisiin kokouksiin. Niistä valtakunnallisesti kaikkein tärkein, Oskarin itsensä 50 vuotta myöhemmin kirjoittaman kirjan mukaan, tapahtui Labbartin massatehtaan suuressa varastossa Kolpissa maaliskuussa 1902. Kokouksen avasi tunnettu kansanrunoudentutkija Emil Nestor Setälä, josta sittemmin tuli Oskarin hallituskollega. Oskari piti saman vuoden keväällä ensimmäisen julkisen puheensa vastaavassa kokouksessa Helsingissä, illallisella Seurahuoneella.
Pian hänet sitten pyydettiinkin luottamustehtävään toisensa perään. Syyskuussa 1902 kunnalliskokous valitsi Oskari Tokoin edustamaan kuntaa Kannuksen, Lohtajan, Himangan ja Toholammin välisessä kokouksessa. Seuraavana vuonna hänet valittiin 3-vuotiseksi toimikaudeksi kunnalliskokouksen varapuheenjohtajaksi. Hänestä tuli oman vanhan kansakoulunsa johtokunnan jäsen, kunnan palovakuutusyhdistyksen esimies ja kunnan tilintarkastaja.
Oskari Tokoi sai tulikasteensa poliittisissa vaaleissa, kun maakunnan talonpojat syksyllä 1904 kokoontuivat Kokkolaan valitsemaan edustajaansa tuleville säätyvaltiopäiville. Oskari jäi sensaatiomaisesti vain kahden äänen päähän suursuosikista, vanhasuomalaisesta veteliläisestä Juho Torpasta, koska hän sai yleisesti ruotsinkielisten talonpoikien äänet.
Vuoden 1905 suurlakon seuraukset tunnetaan hyvin. Venäläistämistoimet lopetettiin ja säädettiin uusi vaalilaki, jonka mukaan Suomi saisi yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen kaikille 24 vuotta täyttäneille Suomen kansalaisille perustuvan eduskunnan, maailman ensimmäisen laatuaan. Ensimmäiset eduskuntavaalit toimitettiin maaliskuussa 1907. Äänioikeuttaan käytti 70,7 % kansasta, eduskuntaan valituista 200:sta 19 oli naisia. Sosiaalidemokraatit saivat suureksi yllätykseksi 80 paikkaa.
Oskari Tokoille tästä alkoi nopea poliittinen ura. Kannuksessa perustettiin suurlakon jäljissä 1.1.1906 työväenyhdistys, ja Oskarista tuli sen ensimmäinen puheenjohtaja. Hän kiersi agitoimassa eri puolilla Pohjanmaata. Hän vältteli puheissaan uskontoa, vaikka muut puolueet kovistelivat sosiaalidemokraatteja juuri sillä, ja keskittyi tavallisen kansan arjen ongelmiin.
Sosiaalidemokraatit saivat 4 536 ääntä Vaasan läänissä, niistä 2 500 meni Oskari Tokoille. Näin hän tuli valituksi eduskuntaan, jonka ensimmäinen istunto oli Helsingissä 22.5.1907. Oskari oli 33-vuotias, ja hänen ammatikseen merkittiin maanviljelijä.
Eduskunnassa monet ”tunsivat arvonsa”, Oskari Tokoi totesi. Hänet opittiin kuitenkin pian tuntemaan mm. erinomaisena puhujana, joka ei tarvinnut valmiita käsikirjoituksia ja joka viljeli puheissaan huumoria ja ironiaa.
Samoin kuin kuntapolitiikassa, hän sai eduskunnassakin luottamustehtävän toisensa jälkeen. Hän oli esim. sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja vuosina 1909, 1911 ja 1914. Vuonna 1913 hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi, seuraavana vuonna 1. varapuhemieheksi.
Varmasti hän nyt hyötyi USA:n nuoruusvuosiensa kokemuksista kokousten ja neuvottelujen johtamisesta. Hän piti ensisijaisina tavoitteina uutta kuntavaalilakia, joka antaisi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden myös kunnissa, alkoholin kieltolakia (”sellainen parantaisi koko kansakunnan taloutta ja henkistä terveyttä”) sekä venäläistämistoimien vastustamista.
Venäjän esivalta ei katsonut mitenkään suopein silmin Suomen demokraattista kokeilua vaan hajotti eduskunnan melkeinpä joka vuosi. Eduskuntavaalit seurasivat toinen toistaan v. 1908, 1909, 1910, 1911, 1913 ja 1916. Oskari Tokoi sai joka kerta pitkälti yli puolet sosiaalidemokraattien äänistä läänissä, enimmillään 81 %. Suuri osa äänistä tuli Pietarsaaresta.
Eduskuntatyönsä rinnalla Oskari hoiti kuuden vuoden ajan (1912–1918) Suomen Ammattijärjestön, maan ensimmäisen ammatillisen keskusjärjestön, puheenjohtajuutta. Tässä tehtävässä Oskari solmi yhteyksiä mm. ruotsalaiseen sisarjärjestöön LO:hon. Zürichissä v. 1913 hän osallistui kansainvälisen työväenliikkeen perustavaan kokoukseen. Hän tapasi samalla matkalla Krakovassa maanpaossa olleen Vladimir Leninin.
Oskarin otettua vastaan ammattijärjestön puheenjohtajan tehtävän hänen perheensä muutti Helsinkiin. Lapset Kalle Nestori, Tyyne Maria, Lauri Sylvester, Laila Ellen ja Aune Inkeri olivat syntyneet Kannuksessa.
Eduskuntavaalit 1916 tuottivat historiallisen tuloksen, sosiaalidemokraatit saivat 103 paikallaan ehdottoman enemmistön. Vaasan läänissä puolue sai toisenkin kansanedustajan, Kalle Suosalon, pietarsaarelaisen leipurin.
Tämä enemmistö takanaan sosiaalidemokraattien oli ratkaistava senaatin, siis silloisen hallituksen, kokoonpano. Puolue oli ilmoittanut periaatteekseen, ettei se osallistu hallitukseen yhdessä porvaripuoluiden kanssa, mutta puolue oli käytännössä jakautunut radikaaliin ja maltilliseen siipeen. Lopulta päädyttiin muodostamaan monipuoluehallitus, jossa (maltillisilla) sosiaalidemokraateilla ja porvareilla oli kummallakin kuusi paikkaa, ja Oskari Tokoi toimi puheenjohtajana.
Tokoin senaatti aloitti tehtävänsä 26. maaliskuuta. Tsaarivalta oli kaatunut vain hetkeä aiemmin, ja väliaikainen ja tosiasiassa itse itsensä nimittänyt Venäjän hallitus oli vahvistanut Suomen aseman suuriruhtinaskuntana sellaisena kuin se oli ollut ennen helmikuun manifestia.
Oskari Tokoin hallituskautta keväällä ja kesällä 1917 leimasivat lisääntynyt anarkia ja vihamielisyys. Myös Pietarsaaren vt. kaupungininsinööri John Eklöf sai maistaa ajan henkeä. Suuri työläisjoukko oli Kjerulfin talon valtausta edeltäneenä päivänä ympäröinyt hänet eräällä työmaalla Skutnäsintiellä ja vaatinut ”väkivallalla uhaten”, että edellispäivänä Laivurinkadulla viemäröintityöt valmiiksi saaneet työläiset oli palkattava työhön nyt myös Skutnäsintielle.
Sitä Eklöf ei voinut luvata eikä hänellä ollut siihen valtuuksiakaan. Seuraavana päivänä hänet pakotettiin allekirjoittamaan työläisten sanelema työlista, mikä sai hänet hakemaan välitöntä vapautusta tehtävästään, ”koska työrauhaa ei voida ylläpitää ja jatkuvasti joutuu henkeen ja omaisuuteen käyvien uhkausten kohteeksi”.
Useat tämäntyyppiset tapahtumat saivat Pietarsaaren johdon perääntymään poliisiasiassa. Uudet miliisit valittiin suunnilleen samoin perustein kuin aiemmin. Tämän jälkeen kaupunki rauhoittui, mutta sen sijaan sinne muodostui aivan ennennäkemätön varkauksien aalto. Siitä syytettiin etenkin venäläissotilaita.
Pohjanlahden rannikon sotilaspuhelinkeskusten päällikkö kuvaili tilannetta näin:
”Omistusoikeutta ei enää kunnioiteta. Varastetun tavaran ostaminen, murrot keskellä kirkasta päivää, juopottelu mielipuolisuuteen saakka kaikenlaisilla terveydelle vaarallisilla korvikkeilla, uhkapelit suurilla rahasummilla kuuluvat päiväjärjestykseen. Virkatehtäviä laiminlyödään ja virkamiehet käyttävät puhelinvaihteenhoitajan asemaansa kiristämiseen …”
Tokoin senaatin hallitusohjelma oli kunnianhimoinen. Nyt alettiin valmistella mm. uutta kuntalakia ja kahdeksan tunnin työpäivää. Mutta akuuttina asiana oli Suomen kanta suhteessa Venäjään. Siinä Oskari Tokoi edisti määrätietoisesti Suomen asemaa. Asiaa hankaloitti Venäjän epäselvä tilanne, siellä mieliala käynnissä olevaa maailmansotaa vastaan vahvistui vahvistumistaan ja valta siirtyi jatkuvasti ryhmältä toiselle.
Vuoden 1917 valtiopäivät alkoivat 11. huhtikuuta. Lenin ylitti Tornionjoen kolme päivää myöhemmin ja matkusti junalla Suomen halki Petrogradiin (Pietarin silloinen nimi), jossa hän aloitti heti poliittisen agitoinnin. Oskari piti 20. huhtikuuta huomiota herättäneen puheen eduskunnassa:
”Minä rohkenen siis luottaa siihen, että Suomen kansan itsemääräämisoikeus, Suomen kansan itsenäisyyden alku on nyt varmalla pohjalla ja meidän velvollisuutemme on kehittää sitä järkähtämättä ja johdonmukaisesti ja sillä tavalla, että Suomen kansan itsenäisyys jo läheisessä tulevaisuudessa tulee taatuksi.”
Suomen itsemääräämisoikeuden lisäämiseksi valmistellusta lakiesityksestä kehkeytyi vähitellen ns. valtalaki, jonka mukaan tsaarin-suuriruhtinaan silloiset Suomea koskeneet valtaoikeudet siirtyisivät eduskunnalle. Venäjällä säilyisi määräysvalta vain ulko- ja puolustuspoliittisissa asioissa.
Valtalain eteneminen vaati poliittista suostuttelua, myös sosiaalidemokraattisessa puolueessa, mutta 19. heinäkuuta vastaisena yönä klo 00.40 päättyneessä maratonistunnossa laki hyväksyttiin äänin 136–55, mitä riitti hyvin perustuslain vaatimaan 2/3 enemmistöön.
Äänestystuloksen ilmoittamisen jälkeen puhemies nousi seisomaan ja ehdotti läsnäolijoille eläköön-huutoa vapaalle Suomelle, lehterillä oleva yleisökin saisi osallistua siihen. Eduskunnan pöytäkirjan mukaan kaikki kansanedustajat yhtyivät voimalliseen eläköön-huutoon Suomelle.
Eduskunnan päätös oli tietenkin etusivun uutinen. Ruotsissa Svenska Dagbladet otsikoi ”Lantdagen förklarar Finland själfständigt” (Eduskunta julistaa Suomen itsenäiseksi), ja artikkeliin oli liitetty Oscar Tokoin kuva.
Kuten tiedetään tämä itsenäistymisyritys ei päässyt tavoitteeseensa. Eduskunnan käydessä loppukeskusteluaan valtalaista Petrogradissa oli menossa mellakoita (”heinäkuun päivät”), jotka nostivat valtaan Aleksandr Kerenskin väliaikaisen hallituksen. Suomessa valtalain vastustajiin kuului ministerivaltiosihteeri Carl Enckell, joka vetosi henkilökohtaisesti Kerenskiin, että tämä estäisi suomalaisten hankkeen.
Väliaikainen hallitus vastasi 31. heinäkuuta manifestilla, jossa se ilmoitti olevansa keisarilta periytyneen vallan haltija Suomessa. Valtalaki oli manifestin mukaan ”juuriaan myöten” loukannut Suomen voimassa olevaa hallitusmuotoa, ja manifesti hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit pidettäviksi lokakuun alussa.
Käytännössä tästä seurasi Tokoin hallituksen kaatuminen. Hänen linjanaan oli, ettei Venäjän manifestia julkaistaisi, jotta sitä ei tunnustettaisi lainmukaiseksi. Senaatin kokoontuessa 2. elokuuta istuntoon osallistui kuitenkin venäläinen kenraalikuvernööri, jonka ääni ratkaisi asian. Tämän jälkeen sosiaalidemokraattiset senaattorit lähtivät hallituksesta yksi toisensa jälkeen, Oskari Tokoi 8. syyskuuta. Jäljelle jäi tynkätoimitusministeriö, ns. Setälän senaatti, saman Setälän, joka oli agitoinut Kolpissa v. 1902.
Nyt Tokoi sai toisen kuolemantuomionsa, tällä kertaa maailmanvallankumouksen pettämisestä
Oskari Tokoi oli 44-vuotias erotessaan Suomen pääministerin tehtävästä. Hänen poliittinen uransa oli ollut nopea ja vakuuttava ja hän olisi normaalioloissa varmasti kuulunut maan poliittiseen johtoon vielä pitkään. Mutta olot eivät olleet normaalit.
Lokakuun 1917 eduskuntavaalien alla Oskari Tokoi oleskeli Kannuksessa ja kaikella todennäköisyydellä kävi myös Pietarsaaressa, jossa monet hänen kannattajistaan asuivat. Hänet valittiin eduskuntaan 4 990 äänellä sosiaalidemokraattien saadessa 8 478 ääntä Vaasan läänissä. Vaaleja pidettiin kohtalonvaaleina, äänestysprosentti oli korkea, ja sosiaalidemokraattien paikkamäärä supistui 92:een.
Bolševikkien ja Leninin toteuttaman lokakuun vallankumouksen (7.–12. marraskuuta) aikana senaattia johti vielä J.E. Setälä. Hän joutui huolehtimaan Suomen yleislakosta, joka seurasi Venäjän vallankumousta 14. marraskuuta ja joka sai eduskunnan nopeasti päättämään, äänin 127–68, että korkein valta Suomessa kuului eduskunnalle ilman mitään ulko- ja puolustuspolitiikkaa koskeneita varauksia.
Seuraavana yönä eduskunnassa tehtiin vielä kaksi nopeaa päätöstä: Uusi kuntalaki hyväksyttiin, ja se tulisi Oskari Tokoin ponnen ansiosta voimaan jo seuraavassa vuodenvaihteessa. Laki kahdeksan tunnin työpäivästä hyväksyttiin sen jälkeen suuremmitta keskusteluitta.
Porvarillisten puolueiden muodostama senaatti aloitti työnsä 27. marraskuuta Pehr Evind Svinhufvudin johdolla, 4. joulukuuta se jätti eduskunnalle esityksen Suomen julistamisesta itsenäiseksi ja 6. joulukuuta niin tapahtuikin. Äänet menivät 100–88, sosiaalidemokraatit vähemmistönä. Hekin puhuivat itsenäisyyden puolesta mutta halusivat, että itsenäisyys julistettaisiin yhteisymmärryksessä Neuvosto-Venäjän, bolševikkien uuden valtiomuodon, kanssa.
Suunnilleen tästä alkaa uusi vaihe Oskari Tokoin tarinassa. Vallankumousmielinen siipi otti vallan sosiaalidemokraattisessa puolueessa. Oskari halusi Suomelle demokraattisen ja parlamentaarisen hallitusmuodon, mutta kun sisällissota oli totta 27. tammikuuta 1918, hän hyväksyi punaisen kansanvaltuuskunnan elintarvikeasiainvaltuutetun tehtävän.
Kun punaiset kansankomissaarit pakenivat valkoisia Viipurista Petrogradiin huhtikuun lopussa, Oskari ja hänen perheensä olivat heidän joukossaan. Kesäkuussa Oskari oli Arkangelissa perustamassa siirtokuntaa Suomesta paenneille punakaartilaisille. Britit muodostivat samaan aikaan, osana vielä jatkunutta maailmansotaa, Muurmanskin alueelle legioonan taistelemaan Itä-Karjalassa toimineita saksalaisia ja heidän kanssaan liittoutuneita ”valkoisia” vastaan. Legioonaan liittyi satakunta suomalaista punakaartilaista, ja heidän joukossaan everstiluutnantin arvolla Oskari Tokoi.
Juuri tätä ennen kanssakäymisen sävy oli tiukentunut Oskarin ja suomalaisten punaisten kovan ytimen kesken, koska he olivat Petrogradissa perustamassa Suomen kommunistista puoluetta. Kun Oskari oli kolme kertaa ilmoittanut julkisesti, ettei hän uskonut bolševismin tiehen, puolue julisti kuolemantuomion Oskari Tokoille maailmanvallankumouksen pettämisestä.
Hänellä oli jo entuudestaan niskassaan valkoisen Suomen langettama kuolemantuomio. Tokoin perhe oli nyt hajallaan. Hanna asui viiden lapsen kanssa Petrogradissa vuoteen 1921, jolloin hän pääsi kolmen nuorimman kanssa Helsinkiin. Kaksi vanhinta päättivät jäädä Neuvosto-Venäjälle, jossa he sittemmin katosivat Stalinin puhdistuksissa.
Oskarin seuraavana pysähdyspaikka oli Englanti, josta hän Kanadan kautta saapui USA:han ja asettui asumaan Fitchburgiin Massachusettsiin. Hänet pidätettiin maaliskuussa 1922 syytettynä kansainvälisestä anarkismista mutta todettiin syyttömäksi. Passiin Suomen entisen pääministerin titteliksi oli merkitty senaattori.Oskari Tokoi työskenteli 27 vuoden ajan suomenkielisen Raivaaja-lehden toimittajana. Hanna ja kolme nuorinta lasta saapuivat Fitchburgiin v. 1924.
Maaliskuussa 1944 Oskari Tokoi sai kirjeen hyvältä ystävältään Hjalmar Procopéltä, Suomen Washingtonin lähettiläältä. Suomen eduskunta oli hyväksynyt Suomen perustuslakiin lisäyksen. Sen nojalla Tokoi vapautettiin syytteistä, joilla valkoiset olivat langettaneet hänelle kuolemantuomion. Hän oli näin ollen tervetullut takaisin Suomeen. Hän vieraili kotimaassa kahdesti, v. 1949 ja 1957, ja hän sai valtiomiehen vastaanoton. Eduskunnan 50-vuotisjuhlassa v. 1957 juhlapuheen piti Oskari Tokoi, sillä hänethän oli valittu Suomen ensimmäiseen eduskuntaan v. 1907.
Oskari Tokoi kuoli Fitchburgissa 90-vuotiaana v. 1963.
Oskari Tokoista ei ole julkaistu seikkaperäistä elämänkertaa. Tämän artikkelin tärkeimpänä lähteenä on käsikirjoitus, Oskari Tokoi – Suomen tunnetuin maanpakolainen, jonka on laatinut filosofian tohtori Rainer Smedman. Hän on myös avustanut kuvien valinnassa.
