Plimplom! Oven takaa kuuluu uhkaavaa ja kovaäänistä haukuntaa. Omistaja avaa oven varovaisesti raolleen ja pitää vihaisen oloista saksanpaimenkoiraa Nemoa tiukasti kiinni kaulapannasta. Koira haluaa käydä ovikelloa soittaneen vieraan päälle.
Vieras on Petri Viiperi. Hän on kuullut saksanpaimenkoirasta, jolle haetaan uutta kotia. Koira on vaikeahoitoinen, ja kodin löytymisellä on kiire. Koira ei luonteensa vuoksi sovi perheeseen.
Petri on ostanut Nemon heti puhelimessa. Hän on varma, että he kaksi kyllä tulevat toimeen.
Nyt Petri käskee Nemon omistajaa päästämään koiran irti. Nemo hyppää Petriä vasten ja näyttää ilkeästi hampaitaan.
”Sillä oli kyllä aikamoinen ’Pepsodent-hymy’. Se puolusti tosissaan reviiriään ja perhettään. Teimme omalla tavallamme sinunkaupat heti siinä eteisessä”, Petri kertoo.
20 minuuttia myöhemmin Nemo ja Petri leikkivät olohuoneessa. Kun Petri nousee kahvipöydästä ja tekee lähtöä, Nemo ilmaisee haluavansa lähteä Petrin mukaan. Koira on kohdannut kaipaamansa johtajan.
”Pidin auton ovea auki, ja Nemo hyppäsi heti sisään. Siitä alkoi yhteinen taipaleemme.”
Nemon toinen testi
Kaustiselle kotiin tultua Nemo sai ensiksi muonaa. Sitten Petri ja Nemo lähtivät kymmenen kilometrin lenkille. Nemo yritti vielä kerran testata Petriä. Se hyppäsi taas Petrin rinnuksilleen ja näytti terävää purukalustoaan.
”Nemo halusi vielä kerran varmistaa, kuka se päällikkö olikaan. Nämä koirat eivät ole mitään hyshys-koiria, niille on näytettävä selvästi, kuka on johtaja”, Petri sanoo.
Tuon temppunsa jälkeen Nemo ei enää yrittänyt testata Petriä.
Seuraavaksi oli Petrin vuoro testata Nemoa. Hän poikkesi yllättäen metsäpolulta ja odotti, seuraisiko koira häntä. Ja Nemohan tallusti kiltisti perässä. Se oli hyvä merkki. Mutta viimeinen – ja vaarallisin – testi oli vielä tekemättä.
Petri laittoi neljän senttimetrin mittaisen lihanpalan hampaittensa väliin ja meni polvilleen Nemon eteen. Hän piti kädet selkänsä takana. Se oli kohtalon hetki. Mikäli Petrin kasvot säilyisivät ehjinä, heitä odottaisi loistava tulevaisuus. Jos ei, seuraava osoite olisi ensiapu.
”Katsoin Nemoa siihen malliin, että ole hyvä, ota vaan. Se ei aikaillut vaan näykkäisi lihapalan suustani salamannopeasti ja taitavasti. Se ei yrittänyt mitään vippaskonsteja. Siitä tuli iso yes-tunne! Luottamus molemmin puolin.”
Kuurupiiloa metsässä
Seuraavana päivänä metsälenkille tuli mukaan Petrin tuttava. Tarkoitus oli arvioida Nemoa uudesta näkökulmasta.
”Ystäväni otti lippalakkin päästään, antoi sen minulle ja lähti piiloon metsään kilometrin päähän. Odottelin Nemon kanssa lähtöpaikalla 20 minuutin verran. Sitten Nemo sai haistaa lippalakkia ja päästin sen irti.”
Nemo lähti oitis etsimään ”kadonnutta” ja löysi tämän pitemmittä puheitta. Petri ymmärsi, että Nemolla oli tarkka nenä. Petri alkoi miettiä, olisiko Nemosta etsimään kadonneita koiria.
Ihmisen ja koiran etsintä on kuin yö ja päivä. Ihmistä etsitään sankoin joukoin ja viranomaisten kanssa. Koirien etsimiseen ei lupia tarvita, ja siinä on suotavaa olla mahdollisimman vähän ihmisiä mukana.
Petri sai idean koirien etsinnästä alun perin v. 1996 ollessaan Kalajoella harjoittelemassa ihmisten etsintää.
”Istuskelin tauolla huoltoasemalla kahvilla, kun kuulin jo toista viikkoa kadoksissa olleesta koirasta. Kysyin, voisinko lähteä silloisen saksanpaimenkoirani kanssa etsimään karkulaista.”
Kyseinen koira löytyi 60 kilometrin päästä Raahesta. Etsintä käytiin pääosin autolla.
”Koirani sai hajujen perusteella näyttää, minne autonnokan seuraavaksi kääntäisin. Ensimmäinen löytö oli kyllä aika uskomaton tunne”, Petri muistelee.
Myi lapsena kyniä
Kuljetusalalla työskentelevä Petri Viiperi on kotoisin Kaustisen Viiperin kylästä. Hän on kolmesta veljeksestä keskimmäinen. Lapsuudenkodissa oli aina koiria, lähinnä saksanpaimenkoiria ja ajokoiria. Petrin isä metsästi. Perheellä oli kyläkauppa, jossa molemmat vanhemmat työskentelivät. Isä oli lisäksi töissä Rani Plastilla naapurikylässä Teerijärvellä.
Petri muistaa olleensa pienestä pitäen omatoiminen.
”Otin kaupastamme äidin käytetyt merkkaustussit ja lähdin myymään niitä kettutarhaajille. Kauppa kävi kuumana. Äiti soitti sitten tarhaajille perään anteeksi pyydellen ja kysyi, haluaisivatko he rahansa takaisin. Mutta viiden markan kappalehintaan myydyt tussit haluttiin pitää”, Petri nauraa.
Toimelias nuorimies hoiti seitsemänvuotiaasta yläasteikäiseksi kesäisin toistakymmentä porsasta.
”Se oli 4H-kerhon juttuja. Mutta muuten olin aika yksinäinen susi. Pari vuotta tuli potkittua vähän jalkapalloa, mutta siihen se jäi. Minulla oli ylipainoa noin 40 kiloa. Tykkäsin syödä mitä vaan. Ja paljon.”
Vaikka Petri ei liiemmin liikkunut, hän oli kuitenkin aktiivinen: touhusi koirien kanssa ja kävi kalassa. Nuorena kesät kuluivat myös perheen osaomistuksessa olleessa valokuvausliikkeessä. Petri palveli asiakkaita tiskillä ja kehitteli filmejä takahuoneessa. Petrillä oli aina kiitettävä arvosana kuvaamataidossa.
”Kymmenvuotiaana liityin valokuvauskerhoon. Kehittelin vanhalla menetelmällä mustavalkokuvia, maalailin kynäruiskulla ja kuvasin eri järjestelmäkameroilla.”
Hän otti aikoinaan ammatikseenkin kuvia. Se toi leipää pöytään, ”mutta studiossa kuvien näpsiminen oli aika tylsää puuhaa”.
Armeijan jälkeen Petri opiskeli maanrakennusalaa, teki töitä kaivinkoneilla ja ajoi pyöräkuormaajilla. Siitä matka jatkui kuljetusalalle, jossa työtä riittää sekä aamu- että yövuorossa.
Tekee pitkiä vaelluksia
Kun Petri ja Nemo eivät ole kadonneita koiria etsimässä, he vaeltavat pitkiä lenkkejä metsässä. Joskus Petri tekee nuotion, pistää kahvit tulille ja nauttii. Metsästämisen Petri on jättänyt.
”Tapaan sanoa, että sitten kun sorsat ampuvat takaisin, alkaa hommassa olla jotain mielenkiintoa. Onhan se aikamoinen näky, kun miesrykelmä ampuu sorsia rannassa, jonka jälkeen hirveä määrä hauleja kelluu vedessä”, Petri sanoo.
Mistä auttamisenhalusi oikein kumpuaa?
”Kotoa. Äiti oli mukana Suomen Punaisen Ristin toiminnassa ja isäkin teki vapaaehtoistyötä. Maallahan sitä tavataan auttaa toinen toistaan. Jos jonkun lehmä on uponnut liejuun, niin kyllä kaikki kylän miehet sitä mullikkaa ovat ylös nostamassa. Ei siinä palokuntaa tarvita”, Petri selittää.
Karvoja purkissa
Mutta kelataanpa takaisin Nemon koulutusvaiheeseen.
Nemo sai tuolloin harjoitella hajujen erottelua. Petri laittoi kahden eri koiran karvoja, kumpiakin omiin purkkeihinsa, otti yhdestä näytteen ja laittoi sen Mini-grip-pussiin. Kun Nemo oppi yhdistämään pussissa ja purkissa olleen karvanlähteen samaksi, se sai namupalkinnon. Kun se hallitsi tämän, Petri lisäsi kolmannen ja neljännen purkin eri koirien karvoja.
Toisessa harjoituksessa Petrin tuttava käveli oman koiransa kanssa pellolla siksakkia ja koukkasi välillä metsikköön. Sitten Nemo sai vapaana juosten etsiä koiran nuuhkittuaan ensin etsittävän koiran makuualustasta tunnistehajut.
”Näin, kuinka Nemo ilmiselvästi nautti etsimisestä. Se oli elementissään. Vihdoinkin se pääsi käyttämään lahjojaan ja viettämään oikeaa koiranelämää.”
Tärkeitä kysymyksiä
Kerran kolmen koiran ulkoaitauksesta oli yksi päässyt karkuteille.
”Annoin Nemon ensin haistella kahta aitauksessa ollutta koiraa, sitten jälkiä pihalta ja häkin ympäriltä. Sen jälkeen Nemo kävi vielä varmistamassa aitauksessa olleiden kahden koiran hajut, jonka jälkeen se lähti seuraamaan kolmatta jälkeä, kadonneelle koiralle kuuluvaa.”
Nemo ja Petri ovat yhden vuoden aikana löytäneet liki 60 koiraa. Lähes joka päivä Petrille soittaa huolestunut ihminen, jolta on nelijalkainen ystävä kadoksissa.
Mitä silloin kysyt omistajalta?
”Ensin kysyn, milloin koira on karannut. On tärkeää tietää, kuinka tuoreista jäljistä on kyse. Ihanne on, jos koira on ollut karussa vasta 1–3 päivää.”
Ihmiset odottavat usein liian kauan ennen kuin ilmoittavat kadonneesta koirastaan. Jotkut yrittävät käyttää etsimiseen omia koiria, joita ei ole siihen koulutettu. Se usein hankaloittaa etsintää, koska silloin syntyy turhia ylimääräisiä jälkiä ja hajuja.
Seuraavaksi Petri haluaa yleensä tietää, miksi koira on lähtenyt teilleen. Onko se kenties riistaverinen? Onko se lähtenyt ketun tai jäniksen perään?
”Riistakoirilla pidän kolmea päivää katoamispäivästä rajana. Ne yleensä palaavat tuona aikana kotiin itse. Jos ei, sitten Nemo lähtee etsimään.”
”Jos koira on esimerkiksi pelästynyt uudenvuoden raketinammuskelua, saanut tällin sähköaidasta tai auto on ollut ajaa päälle, on tärkeää lähteä etsimään heti. Pelästyneet koirat, etenkin sylikoirat, menevät yleensä kuin päättömät kanat ilman suuntavaistoa. Ne saattavat ehtiä kauaskin”, Petri sanoo.
Kolmantena Petri kysyy koiran sukupuolta ja onko koira leikattu.
”Nemo aina virtsaa karanneen leikkaamattoman uroskoiran pissan päälle. Nartun ja leikatun uroksen pissapaikan se ilmoittaa Petrille kiinnostuneemmalla haistinkäytöksellään.”
On myös hyvä tietää, millaisessa maastossa koira on karannut ja milloin se on nähty viimeksi. Petri kysyy myös koiran tunnisteita mutta ei sen tarkemmin ulkonäköä. Tärkeää on myös tietää, onko koira aggressiivinen ihmisiä tai koiria kohtaan.
Lopuksi Petri pyytää koiran hajuja. Hyviä lähteitä ovat kaulapanta, lelut tai makuualusta. Hajunäytteen saamiseen riittää, kun Petri pyyhkäisee ”näytteen” makuualustasta hajustamattomalla kasvopyyhkeellä. Hän laittaa pyyhkeen pussiin ja ottaa sen mukaan etsintään.
Hyötyliikuntaa
Joskus Petri ja Nemo etsivät koiria Lapissa asti, mutta enimmäkseen he liikkuvat Pohjanmaalla.
Miksi etsit juuri koiria?
”Se on niin mielenkiintoista, ja haluan mielelläni auttaa löytämään kadonneen perheenjäsenen. Sekä koiralla että minulla on tähän intoa ja motivaatiota. Etsiminen on meille yhteinen haaste. Ja voimme oleskella luonnossa ja saamme liikuntaa. Kun Nemo kerran loukkasi tassunsa lasinpalaan ja joutui olemaan toipilaana ilman lenkkejä neljä viikkoa, painoni nousi kymmenen kiloa.”
Mutta nenäänsä Nemo käytti silloinkin. Kaksikko lähti etsimään saksanpaimenkoiran pentua pakettiautolla.
”Pidin auton liukuovea auki. Laitoin Nemon kiinni valjaista niin, ettei se päässyt putoamaan. Nemo makasi auton lattialla ja otti hajut ilmasta. Minä ajoin hiljaa autolla sinne, minne Nemon kuono näytti. Näinkin etsintä sujui, ja pentu löytyi.
Minkälaiset maastot ovat hankalimpia?
”Taajama-alueet. Koira pääsee etenemään asfaltilla pitkiä matkoja. Liikenne häiritsee ja on vaarallinen, eri hajuja on paljon. Ikävimpiä tapauksia ovat ne, joissa koira löytyy kuolleena. Jos jäljet loppuvat yhtäkkiä, se voi johtua siitä, että koira on varastettu, nostettu autoon. Kaikki etsinnät eivät valitettavasti pääty onnellisesti”, Petri kertoo.
Mysteerien selvittelyä
Petri muistaa yhden Keski-Pohjanmaalla kadonneen tiibetinspanielin.
”Nemo pääsi sen jäljille hyvin mutta yhtäkkiä jäljet loppuivat kuin seinään. Jatkoimme etsintää seuraavana päivänä, ja Nemo sai uuden jäljen mutta sekin loppui, nyt eri paikasta. Kolmantena päivänä sama juttu toistui taas toisaalla.”
”Ihmettelin, onko koira lähtenyt lentoon. Sitten annoin Nemolle vapaat jalat. Se meni pihasta pihaan ja haisteli jokaisen talonnurkan. Pian se pysähtyi erään rintamamiestalon ovelle. Oven avasi iäkkäämpi rouvashenkilö. Kainalossa hänellä oli tiibetinspanieli.”
Hän oli löytänyt karkurin sattumalta, ja se oli antanut ottaa itsensä kiinni. Hän oli vienyt sen kotiinsa ja huolehtinut siitä. Hän ihmetteli, miksei kukaan ollut kaivannut söpöä ”tipsua” lehti-ilmoituksella.”
”Kaikki eivät käytä nettiä ja Facebookia. Kadonneista koirista ilmoitellaan edelleen kauppojen ilmoitustauluilla.”
Syy jälkien loppumiseenkin selvisi. Rouva oli ollut löytökoiran kanssa lenkillä potkukelkalla. Kun koira väsyi, se oli nostettu kelkan kyytiin.
Haastava maasto
Petri myöntää, että etsinnät voivat joskus olla rasittavia.
”Monesti sekä mies että koira ovat aivan loppu. Välillä mennään upottavalla nevalla, toisinaan kahlataan sukukalleuksia myöten lumessa, joskus soramontuilla, rämeikössä, toisinaan vesistöjen äärellä. Normaalisti etsinnöissä kävellään siinä 11 kilometriä päivässä.”
Yhden koiran löytämiseen voi kulua tuntaja, päiviä, viikkoja, joskus jopa kuukausia. Ihannesää on tyyni kevät- tai syksykeli, tuoreet jäljet. Silloin Nemo kulkee koko ajan kuono maassa. Mutta jos Nemo seuraa tosi vanhoja jäljiä laajalla alueella, saattaa mennä kolmekin tuntia ennen kuin se löytää hajut.
Tuuli vaikeuttaa tehtävää, samoin vesistöt. Petri näkee Nemon käytöksestä, milloin alkaa ”polttaa”.
”Kun alamme lähestyä karannutta koiraa, otan Nemon kiinni, sillä se ei tule kaikkien koirien kanssa toimeen, varsinkaan urosten. Narttujen kanssa ei ole ongelmaa.”
Yleensä karanneen koiran omistaja on Petrin matkassa. Joskus kiinniottotilanteeseen tulee mukaan pari avustajaa.
”En voi aina mennä karanneen koiran lähelle Nemon kanssa. Se voi säikäyttää karkuria entistä enemmän.”
Riistan perään karanneet koirat ovat oma lukunsa. Riistan jalanjäljistä pystyy päättelemään, minne päin koira on lähtenyt. Tähän mennessä kaksikko on tavannut niin peuran, poron, hirven, ketun, suden, jäniksen kuin ilveksenkin jälkiä.
”Linnuista pystyy myös päättelemään paljon. Jos ne metelöivät, karkulainen saattaa lymytä siellä päin.”
Poliisin kynsissä
Tuntemattomilla pihoilla kouluamisessa voi olla omat puolensa. Petri kertoo, kuinka kääpiöpystykorva oli juossut matkoihinsa Kaustisella. Se oli kuudetta päivää hukassa. Petri ja Nemo olivat ajautuneet sen perässä aina Veteliin asti.
”Siellä minä otsalamppu päässä kuljin keskellä yötä sen perässä, huomaamattani myös ihmisten pihoilla.”
Yhtäkkiä paikalle tuli poliisi. Talonväki oli herännyt ja luuli varkaan hiippailevan heidän pihallaan ja varastoissaan.
”Siinä minä sitten ihmettelin konstaapeleilta, mitä te oikein täällä teette. Virkavalta vastasi, että sitä samaa me sinultakin kysymme. Kun tilanne oli molemmin puolin selvä, virkavalta toivotti onnea etsintään”, Petri kertoo.
Vaikka koirien etsiminen on vaativaa ja aikaa vievää, Petri ei ota siitä maksua. Bensarahat hän hyväksyy. Joskus hänelle maksetaan myös majoitus, jos on pitkästä reissusta kyse.
”Olen toki ajatellut, että tästä saisi hyvän bisneksen, mutta siihen en ala. Olen kuljetusalalla töissä, ja se riittää tienestiksi. Teen tätä auttamisenhalustani.”
Petri vertaa etsintöjä tavallaan liikenneonnettomuuteen. ”Jos maantiellä on sattunut kolari ja tulen paikalle, menen totta kai apuun. En kysele ensin uhrilta, onko sinulla 50 euroa, jotta voin alkaa auttaa sinua.”
Petri kuuluu Susirajan etsijäkoirat -yhdistykseen, jonka pääpaikka on Joensuussa. Yhdistys on erikoistunut etsimään kadonneita eläimiä ja esineitä koirien avulla. Petri pitää yhdistyksessä etsijäkoirakoulutuksia. Muitakin koirakkoja olisi hyvä saada mukaan.
Kovaa aivotyöskentelyä
Onko etsiminen työlästä Nemolle?
”Etsiminen on koiran aivoille tosi raskasta. Mutta Nemo nauttii siitä eikä sitä tarvitse motivoida. Se tietää, mitä pitää tehdä. Se on uskomaton koira. Meillä on mahtava yhteys ja luottamus toisiimme”, Petri kertoo.
Jossain kohtaa Nemo silti väsyy, ja sitten pidetään taukoa. Petrin mukaan Nemon täytyy saada levätä ainakin 12 tuntia raskaan etsinnän jälkeen. Joskus parikin päivää.
”Jos Nemoa väsyttää, ja kysyn siltä, että lähdetäänkö ’töihin’, se mulkaisee minua alta kulmiensa ja jatkaa lepohetkeään. Joskus se hyppää makuupaikaltaan omaan sänkyyni ja alkaa vetää siinä hirsiä. Silloin ei sitten lähdetä mihinkään. Mutta yleensä se juoksee ovelle ja istuu siinä odottamassa lähtölaukausta.”
Petri säilyttää jääkaapissa muovista pamppua, joka on Nemon lempilelu. Kun Petri näyttää sitä Nemolle, se innostuu. Tietää, että kohta lähdetään seikkailemaan. Nemo saa pamppunsa palkinnoksi, kun se on löytänyt karanneen koiran. Lämpiminä kesäpäivinä palkkiona voi olla myös jäätelötuutti.
Etsiikö Nemo myös kissoja?
”Kyllä se niitäkin etsii. Mutta kissojen omalla vastuulla”, Petri nauraa.
