Energiasiirtymä on tarpeen ilmastokysymyksen takia. Energiasta ei ole pulaa. Fossiilista energiaa on yllin kyllin, vieläpä suhteellisen alhaiseen hintaan.
Energiantarve kasvaa voimakkaasti kehitysmaissa, kun taas OECD-maissa se on ennallaan tai kasvaa maltillisesti. Kehitysmaat tarvitsevat halpaa energiaa voidakseen nostaa kansansa elintasoa ja teollisuuden kehitysastetta. Jos nämä maat joutuvat valitsemaan kehityksen tai hiilidioksidipäästöjen rajoittamisen, ne valitsevat kansantaloutensa kehittämisen pikemmin kuin ilmasto-ongelman ratkaisemisen.
Lämpötila on 1800-luvun puolivälistä noussut globaalisti yli yhden Celsius-asteen, Pohjolassa liki kaksi astetta. Emme todennäköisesti saavuta 1,5 tai 2 asteen tavoitteita. Se ei silti tarkoita, että olisi liian myöhäistä, päinvastoin meidän on tehtävä kaikki voitava kielteisten vaikutusten rajoittamiseksi.
Näin ajatellen OECD-maiden on järkevää kantaa kehitysmaita suurempi vastuu energiasiirtymästä. Tarkoittaako tämä sitten sitä, että meidän on mahdollisimman pian siirryttävä uusiutuvaan energiaan?
Vastaus on tietenkin ei. On selvää, että meidän on siirryttävä päästöttömään energiaan, mutta emme voi vaatia, että energian on lisäksi oltava 100 % uusiutuvaa, käytännössä siis säästä riippuvaa.
Ehkä vähemmän selvää on, että meidän on kehitettävä energiajärjestelmäämme niin, että kehitysmaiden on helpompi selvitä tarvittavasta energiasiirtymästään. Onnistumme luultavasti toteuttamaan oman energia-siirtymämme, mutta sillä ei ole merkittävää vaikutusta globaaliin lämpenemiseen. Tarvitsemme järjestelmiä ja tuotteita, joita kehitysmaat voivat helposti ottaa käyttöönsä.
Mitä edellytyksiä meillä on vaikuttaa tähän kehitykseen mielekkäällä tavalla?
Aivan ilmeisesti meidän on hyödynnettävä metsiämme entistäkin paremmin. Metsiä hakataan tällä hetkellä huomattavasti vähemmän kuin mitä metsä kasvaa (Ruotsissa n. 70 %). Näin ollen Pohjola on merkittävä hiilinielu. Metsänkasvun lisäämiseen on suurta potentiaalia.
Metsää käytetään jo nyt biopolttoaineiden raaka-aineena, mutta siitä on rakennettava laajamittainen teollisuushaara. Se vaatii kehittämistä ja suuria investointeja, minkä ajattelisi olevan erinomainen pohjoismainen yhteistyöalue. Muistakaan metsäraaka-aineen käyttöalueista ei tietenkään ole pulaa – rakennusala on yksi niistä.
Ydinvoimalla on suurta potentiaalia. On vaikea ajatella, että kasvihuonekaasuja pystyttäisiin vähentämään voimakkaasti ilman ydinvoiman moninkertaistumista maailmanlaajuisesti.
Suomi ja Ruotsi ovat vakiintuneita ydinvoimamaita, ja niillä on mittavaa ydinvoimaosaamista. Ydinvoimavastustuksen pääasiallisena argumenttina Ruotsissa esitetään ydinvoiman kustannuksia. Silloin usein mainitaan Suomen Olkiluodon kolmosreaktorin kokemukset.
Tässä kohtaa on aiheellista verrata historiaan. Euroopassa ydinvoiman voimakas laajentumiskausi osui 1970- ja 1980-luvuille. Esimerkiksi Ranskassa fossiilisen energian osuus supistui 70 prosentista 10 prosenttiin laajamittaisen ydinvoimapanostuksen ansiosta vain 10 vuoden aikana.
Ensimmäisten ja viimeisten voimaloiden välinen kustannusero oli hyvin suuri, oppimiskäyrä on jyrkkä.
Todellinen potentiaali piilee nyt seuraavan sukupolven ydinvoimassa, johon liittyvät passiiviset turvallisuusjärjestelmät, polttoaineen tehokkaampi hyödyntäminen sekä pienemmät, moduulirakenteiset reaktorit. Ne voidaan määrätietoisella panostuksella saada kaupallistettua kymmenessä vuodessa. Valtioiden on luotava uskottava reitti lisensointiin ja markkinointiin sekä tarjottava alueita testilaitoksia varten. Yksityistä riskipääomaa on näillä edellytyksillä kyllä saatavilla.
Ydinvoima voi tarjota kiinnostavasti mahdollisuuden laajamittaiseen vetykaasutuotantoon, jossa hyödynnetään reaktoreiden ylijäämälämpöä. Vetykaasua voidaan käyttää liikenteessä ja teollisuudessa kotimaassa ja myös vientiin.
Uusiutuvan energian alueella aurinkoenergia tarjoaa todella suuret mahdollisuudet. Meidän markkinoitamme täällä pohjoisessa haittaa talvi, jolloin aurinko loistaa poissaolollaan samaan aikaan, kun energiantarve on suurimmillaan. Jotta uusiutuva energia olisi riittävän houkuttelevaa, siihen on yhdistettävä mahdollisuus paikalliseen varastointiin esimerkiksi akuilla.
On luotava mini- tai mikroverkkoja käytettäviksi maissa, joissa sähköverkot ovat heikkoja tai puutteellisia. Pohjoismaita ja yrityksiä pitäisi innostaa tällaiseen järjestelmä- ja tuotekehitykseen. Teollisuutemme on nykytekniikalla ja järjestelmäosaamisella tässä hyvissä asemissa.
Yhteenvetona, meillä ei Pohjoismaissa ole suuria vaikeuksia muuttaa sähköntuotantoamme. Rakennussektori on sopeutunut energiasiirtymään, ja fossiilittoman sähköntuotannon ansiosta ongelma on pitkälti ratkaistu. Liikenne- ja teollisuussektorit sopeutuvat siirtymään kansainvälisen kehityksen tahdissa.
Voimme osaltamme vaikuttaa siihen merkittävästi. Kaiken alkuna on tiedon ja osaamisen hankkiminen.
