Suomen- ja ruotsinkielisten rinnakkainelo Pohjanmaan rannikkoseudulla on jatkunut jo ainakin keskiajalta lähtien – niin pitkään kuin Pohjanmaalla on ollut pysyvää ruotsinkielistä asutusta. Rajavyöhykkeillä suomalaisten ja ruotsalaisten väliset yhteydet ovat aina olleet tiiviit ja kanssakäyminen vilkasta. Kielirajan ylittävät avioliitot ovat olleet tavallisia. Kun kulttuurisuhteet ovat pitkään jatkuvia ja läheisiä, on luonnollista, että myös kieleen jää merkkejä tästä läheisyydestä. Lainasanoja ja uusia äänteitäkin omaksutaan puolin ja toisin.
Paula Sajavaara kirjoittaa artikkelissaan Vierassanat, että lainanantajakieli – oli se sitten sukukieli, naapurikieli tai muu kulttuurisesti läheinen kieli – on tavallisesti jollain tavalla ylivoimainen lainaavaan kulttuuriin tai kieliyhteisöön nähden. Lainanantajakielen arvovalta voi perustua hallinnolliseen, poliittiseen tai taloudelliseen mahtiin, kulttuurin kehittyneisyyteen tai jopa muodikkuuteen mutta myös yksinkertaisesti väestön voimasuhteisiin.
Suomen ja ruotsin välisen lainautumisen edellytykset ovat olleet erilaiset eri suuntiin. Suomenkielisiä on ollut monin paikoin huomattavasti enemmän kuin ruotsinkielisiä, ja sen vuoksi lainautumista on tapahtunut suomesta ruotsiin. Ruotsi puolestaan oli maamme historiassa pitkään sivistyneistön ja hallinnon kieli, ja vaikka ruotsinkielisen väestön osuus onkin tuona aikana ollut paljon suomenkielistä pienempi, suomen kielen puhujat yhdistivät ruotsin kielen parempaan sosiaaliseen asemaan ja pyrkivät korottamaan omaa sosiaalista asemaansa sen piirteitä omaksumalla. Ruotsista lainautuikin sanastoa myös yleiskieleen ja sen kautta lähes kaikkiin suomen murteisiin. Yleiskielestä vieraita vaikutteita on ajan mittaan tietoisesti karsittu, mutta murteissa ne ovat eläneet pidempään.
Sanojen lainautuessa kielestä toiseen on tavallista, että tulokas mukautuu uuden kielen äännejärjestelmään. Lainan vastaanottavalle kielelle oudot äänteet ja äänneyhtymät korvautuvat silloin tutuilla äänteillä ja äänneyhtymillä. Ruotsin kielestä suomeen lainattaessa esimerkiksi soinnilliset konsonantit b, d ja g ovat korvautuneet useimmiten soinnittomilla äänteillä p, t ja k. Niinpä ruotsin bygga on suomen murteisiin mukautuneena pykätä, duk tuuki ja grädde kreta. Ruotsista tai sen kautta suomeen tulleista e-loppuisista sanoista on suomeen mukautuessaan tavallisesti tullut i-loppuisia (kaffe > kahvi (kaffi), granne > (k)ranni).
Ruotsin v-alkuiset sanat kuten vit ja vila ovat laina-aikaan olleet hv-alkuisia (hvit, hvila), joten ne ovat suomessa muuttuneet hu-alkuisiksi. Näin on murteisiin saatu esimerkiksi kirnupiimää tai kuorittua maitoa tarkoittava sana huitu ja lepäämistä tarkoittava sana huilata. Ruotsin ng-yhtymä on lainautunut usein asuun nk. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan murteissa esiintyvät esimerkiksi junki ’pieni puukko’, konki ’käytävä’, tinki, trenki, kettinki ja oorninki.
Ruotsalaisasutuksen lähellä ruotsin vaikutus näkyy myös muissa kielen piirteissä kuin sanastossa. Keski-Pohjanmaan murteiden tuntijan Paavo Suihkosen mukaan f-äänne ja sananalkuiset konsonanttiyhtymät on omaksuttu lähes kaikkiin ruotsalaisasutusta sivuavan alueen murteisiin. Esimerkiksi (rikka)lapiota tarkoittavassa sanassa kihveli on monissa länsimurteissa ruotsin tapaan ff-äänne: kiffeli. Itämurteissa ja yleiskielessä äänne on korvautunut hv-yhtymällä. Samoin on käynyt sanoissa paffi ja soffa.
Yleiskielessä ruotsalaislainojen sananalkuinen f on korvautunut v-äänteellä, mutta pohjalaismurteissa tunnetaan faari, fiili, fiulu, fyllätä, fältti ja förleekari ’liemikauha’. Sananalkuisista konsonanttiyhtymistä f on yleiskielessä ja itämurteissa jäänyt pois, mutta pohjalaisessa puheenparressa sitä käytetään ruotsin mallin mukaan: flaku, flikka, fläski, friskata, fräkätä, fröökynä. Muita sananalkuisia konsonanttiyhtymiä on esimerkiksi sanoissa klasi, kraana (krana), kranttu, kriini ’työkalulaatikko’, plakkari, plankku, plassi, ploosata ’tuulla’, pläsi, pruukata ja trengätä. Monet näistä sanoista esiintyvät itämurteissa ja yleiskielessäkin, mutta useimmiten ilman ensimmäistä konsonanttia.
Lisäksi ruotsalaisvaikutus näkyy Suihkosen mukaan suomen kielelle tyypillisessä ns. astevaihtelussa – tai pikemminkin sen puutteessa. Esimerkiksi pelti-sana esiintyisi useimmissa Suomen murteissa normaalisti genetiivimuodossa asussa pellin, mutta Keski-Pohjanmaalla ja muutamissa muissa murteissa genetiivimuotoa esiintyy asussa peltin. Äänneyhtymä lt ei siis sanaa taivutettaessa vaihdukaan ll-yhtymäksi. Tämä konsonantteja ja konsonanttiyhtymiä koskeva ilmiö on havaittavissa varsinkin uudehkoissa ruotsalaislainoissa. Esimerkkeinä voi mainita sanat suti (genetiivissä sutin, ei sudin), kripa (genetiivissä tavallisesti kripan, joskus myös krivan), petata (ei pedata) ja rinki (genetiivissä usein rinkin, ei ringin).
Joissakin tapauksissa vaihtelu kuitenkin toteutuu astevaihtelusäännön mukaisesti. Suihkonen selittää horjuntaa sillä, että suomen puhujat ovat voineet omaksua vaihteluttoman taivutuksen kaksikielisiltä säätyläisiltä, jotka eivät ole olleet aivan varmoja siitä, miten sanaa taivutettaisiin, koska heidän suomen taitonsa ei ole ollut aivan äidinkielisen tasolla. Kun säätyläisten kieltä siitä huolimatta haluttiin jäljitellä, saatiin aikojen saatossa kielirajan tuntumaan hiukan vaihtelevia taivutustapoja.
Tunnettuja sanoja, jotka on saatu lainana ruotsista:
- fliisu (flisu, kliisu, liisu)
Merkitys: ohut viipale, suikale. Sana tulee ruotsin sanasta flisa ja tunnetaan myös Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Älä niitä kiivupäälyjä (= silakkalaatikkoon viipaloitavia perunoita) liika hienoiks fliisuiks paa, sanottiin Kaustisella, ja Ullavassa taas: Tuommonen fliisu ei muuta ko lisää aikamiehen näläkää.
- huilata
Merkitys: levätä. Sana tulee ruotsin sanasta vila, ja se tunnetaan lähes kaikissa suomen murteissa sekä yleiskielessä. Yleiskielen sanakirjassa sitä on luonnehdittu arkiseksi. Ylihärmässä oli tapana, että pualisej jäläkhin aina huilathin. Suomesta verbi on lainattu takaisin eräisiin suomenruotsalaismurteisiin asussa huila.
- kraaseli
Merkitys: harmaahylje. Syö ko kraaseli, sanottiin Kaustisella. Sana tulee ruotsin yhdyssanasta gråsäl ja tunnetaan Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rannikolla.
- prunti (pruntti)
Merkitys: tynnyrin täyttöaukko t. tämän aukon tulppa. Sana tulee ruotsin sanasta sprund. Yksinkertaisesta ihmisestä voitiin sanoa Ylihärmässä, että hän on leilis kasuatettu ja pruntin kautta ruakittu.
- räkninki
Merkitys: lasku, laskelma, tili, selonteko, luettelo. Sana tulee ruotsin sanasta räkning. Mikäs veili (= virhe) siinä sinur räkningissäs tuli, kysyttiin Perhossa.
- tuffa
Merkitys: isoisä. Sana tulee ruotsin yhdyssanasta storfar ja tunnetaan Satakunnassa ja paikoin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Siälä se tuffa kääpötteli kartanolla (= pihalla), tiedettiin Kortesjärvellä.
Lähteet:
Laalo, Klaus 1990: Ruuvi, rossi, krossi ja skruuvi. Lainasanat ja suomen muuttuva äännejärjestelmä. Kielikello 4/1990.
Sajavaara, Paula 1989: Vierassanat. Teoksessa Nykysuomen sanavarat. WSOY.
Suihkonen, Paavo 1992: Klusiilien astevaihtelusuhteet Kala- ja Lestijokilaakson murteissa. SKS.
Suomen murteiden sanakirja. 2012. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 30. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Verkkojulkaisu HTML. URN:NBN:fi:kotus-201110, ISSN: 1796-041X. http://kaino.kotus.fi/sms. Jatkuvasti päivitettävä julkaisu. Päivitetty 18.05.2018 [viitattu 28.12.2018].
