”Godmorgon, hyvää huomenta!” kuuluu kahvihuoneen edustalta työntekijöiden tömistellessä lunta kengistään. Pajalan maisema on todellista talvi-idylliä, ja kunnantalon pihamaalle on pysäköity niin autoja kuin potkukelkkojakin.
Ilmoitustauluilla näkyy kolmea kieltä: ruotsia, suomea ja meänkieltä. Joka toimistonoven kyljessä on lipputarrat, jotka osoittavat, mitä kieliä kyseinen virkamies hallitsee. Kunnanjohtaja Åsa Allanin ovi on käytävän päässä ja oven vieressä on Ruotsin ja Suomen liput, mutta hän ymmärtää melko hyvin myös meänkieltä.
”En olisi Ruotsiin muuttaessani uskonut, että minulla olisi täällä hyötyä koulusuomestani, mutta Pajalan kunnanhallinto toimii kolmella kielellä”, sanoo Åsa Allan, joka valittiin kunnanjohtajaksi syyskuussa 2015.
Kiinnostus eri kieliin ja kulttuureihin on yksi Åsan elämän punaisista langoista, eikä Pajalassa monimuotoisuutta puutu. Hän puhuu kotona englantia miehelleen Lionel Allanille ja ruotsia kahdelle lapselleen, 8-vuotiaalle Viggolle ja 10-vuotiaalle Adinalle. Naapuritalossa puhutaan tätäkin useampia kieliä, koska siellä toimivassa vastaanottokeskuksessa asuu osa niistä noin 500 pakolaisesta, joita kuntaan on saapunut vuoden 2015 jälken.
”Lapseni puhuvat Pajalan murretta mutta pystyvät hyvin keskustelemaan sukulaisten ja ystävien kanssa, kun käymme kesäisin kotona Oravaisissa. Niin, minulle Oravainen on koti, mutta lasten mielestä koti on Pajalassa.”
Lionelin sukua on viikon kuluttua tulossa kyläilemään Etelä-Afrikasta, ja silloin Erkheikin kylän kansainvälisyys kasvaa entisestään.
”Kiva kun lapset pääsevät leikkimään samanikäisten serkkujen kanssa. Toivottavasti sää säilyy tällaisena, sillä serkut eivät ole koskaan nähneet lunta.”
”He hakivat uudenlaista ajattelutapaa… minun palkkaamiseni oli heiltä rohkea teko”
Lontoosta Pajalaan
Åsa Allan ei pidä päätymistään Oravaisista Pajalaan itsestään selvänä, mutta ei se silti ole täysin epäloogistakaan. Pajala on kaivospaikkakunta, vaikka nyt ilman toimivaa kaivosta, ja Åsa Allan on toiminut malmigeologian parissa suuren osan uraansa.
Åsa väitteli tohtoriksi v. 2007, tuolloin vielä Åsa Edfeltin nimellä, Luulajan teknisessä yliopistossa aiheenaan Kiirunan lähellä sijaitsevan Tjårrojåkkan malmilöydökset. Sitten hänet nimitettiin Pohjoismaiden johtaviin projektointiyrityksiin kuuluvan Hifabin osastonjohtajaksi Luulajassa.
”Johtajuus on toinen asia, josta olen todella innostunut. Henkilöstön hyvinvointi on äärettömän tärkeää koko organisaation onnistumiselle. Se koskee kaikkia aloja.”
Pajalaan muutto johtui kaivosbuumista, joka puolestaan oli seurausta Kiinan ja muiden kasvavien talouksien lisääntyneestä metallien kysynnästä. Kaikkialla Pohjolassa avattiin vanhoja, jo kertaalleen suljettuja kaivoksia ja uusia perustettiin. Geologeista tuli jälleen kysytty ammattiryhmä.
Pajalanseudun odotukset heräsivät pörssiyhtiö Northland Resourcesin ilmoittaessa raudanrikastamon rakentamisesta Kaunisvaaraan. Tuotanto käynnistyi keväällä 2012, ja Åsa Allan oli tuolloin palkattu yhtiöön tittelillä ”senior geologist”. Pian sen jälkeen hänet nimettiin kaivoksen geologisen toiminnan suunnittelujohtajaksi.
”Minulla ei ollut mitään siteitä Pajalaan paitsi, että olin ajanut tästä ohi tuntureille matkatessani”, hän kertoo ajellessamme katsemaan maisemia ja Kaunisvaaran kaivosta.
Kaivos oli Pajalan uusi ylpeys, ja monet paikkakuntalaiset olivat sijoittaneet säästöjään Northland Resourcesin osakkeisiin.
”Henkilökunnan työmotivaatio oli uskomattoman vahva. Kaivos antoi puhtia kaikkeen toimintaan ja mahdollisuuden jäädä asumaan Pajalaan. Eniten kasvoi 20–30-vuotiaitten asukasryhmä, jokaisen haja-asutuskunnan unelma.”
Mutta sitten metallien maailmanmarkkinahinnat laskivat. Yhtiö kärsi kannattavuusongelmista. Northland Resourcesin kaivostoiminta päättyi syksyllä 2014 vain kahden vuoden toiminnan jälkeen. Ruotsin nykyajan suurin teollisuuskonkurssi oli tapahtunut.
Sen myötä kaatuivat myös Northland Resourcesin suunnitelmat Hannukaisen vanhan kaivoksen avaamisesta Kolarissa.
”Samoista asioista keskustellaan, olipa kunta sitten Kolari tai Jokkmokk”
Entä Pohjanmaalla?
Åsa Allan on seurannut Pohjanmaan malmilöydöksiä vain matkan päästä mutta pitää Kaustisen ja Ullavan litiumlöydöksiä sekä Oravaistenlahden nikkelilöydöksiä potentiaalisina.
”Kaivosteollisuuden etuna on, että se on sidottu paikkaan ja tuo työtä paikkakunnalle. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikenlainen metallintuotanto on taloudellisesti erittäin riskialtista. Monet tekijät vaikuttavat asiaan eikä investoinneille voi taata tuottoa.”
Åsa mainitsee Bolidenin ostaman Keivitsan esimerkkinä onnistuneesta kaivoksesta.
”Se on aika lailla Kaunisvaaran kaltainen sekä tekniikaltaan että toiminnaltaan ja käynnistyi samoihin aikoihin, mutta Keivitsassa louhitaan kuparia, nikkeliä ja kultaa, joiden hintakehitys on hiukan erilainen kuin raudalla.”
Toiveita uudesta alusta
Joudumme hidastamaan puolimatkassa kaivokselle, kun kaksi hirveä ylittää tietä kaikessa rauhassa.
”Kunnan tiealueilla sattui kolme vakavaa riistaonnettomuutta vuonna 2016. Kotipalvelun työntekijöitä on koulutettu erikseen riistakolareiden välttämiseen.”
Hirvet harppaavat parilla askeleella metsään. Hetkeä myöhemmin näemme suunnattoman suuren rikastamon pilkottavan puiden välistä. Kourallinen työntekijöitä pitää ydintoimintoja käynnissä, jotta kaivos voidaan jälleen avata maailmanmarkkinatilanteen muuttuessa suotuisammaksi. Täyteen toimintaan saattaminen kestää 15–18 kuukautta.
Viivasuora ja leveä mutta huonosti aurattu tie johtaa aidatulle alueelle. Rakennukset ja suuret työkoneet ovat paksun lumikerroksen peitossa.
Rikastamon omistaa nykyään Abecede-yhtiö, jonka puolestaa omistaa viisi menestynyttä teollisuusmiestä, yhtenä heistä naapurikunnassa Jokkmokkissa varttunut Carl-Henric Svanberg. Uudet omistajat ostivat kaivoksen ja Svappavaaran siirtokuormausaseman murto-osalla perustamiskustannuksista ja ovat antaneet toivon kipinää kaivoksen avaamisesta lähitulevaisuudessa.
”Raudan hinta on konkurssin jälkeen taas nousussa, ja merikuljetukset ovat halvenneet. Henkilökohtaisesti uskon, että tuotteet olisi kannattanut ajaa joen yli Kolariin ja rahdata ne junalla Suomen puolella sen sijaan, että ne vietiin Svappavaaran kautta Narvikiin Norjaan”, sanoo Åsa Allan, joka ehti työskennellä myös konkurssipesälle jonkin aikaa sitten, kun työntekijät oli irtisanottu.
Pohjanmaata suurempi
Konkurssi oli kova isku kunnalle, mutta elämä jatkui. Pajala haki kesällä 2015 uutta kunnanjohtajaa eikä Åsa Allan voinut vastustaa haastetta. Perhe oli juurtunut ja alkanut viihtyä Pajalassa, ja kuten sanottua, Åsa syttyy juuri johtajuudesta. Hänet valittiin virkaan ilman aiempaa kunnanhallinnon kokemusta.
”Pajalan kunta oli rohkea palkatessaan minut. Uskon, että he hakivat uudenlaista ajattelutapaa.”
Rohkeaa oli sekin, että otti johtaakseen Ruotsissa korkeinta veroa kantavan kunnan. Tämä silloin kun työttömyys lisääntyi ja kuntaan muuttaneet alkoivat hakeutua muualle. Samaan aikaan Pajalaan saapui lyhyessä aikaa 500 pakolaista.
”Ennusteita laatiessa on oltava realistinen ja rehellinen. Joudumme tekemään tiukkoja priorisointeja vuosina 2018–2020. Arvioimme, että väkimäärä vähenee 100 asukkaalla vuodessa. Mutta tilanne olisi vieläkin heikompi, jos meillä Pajalassa ei olisi niin paljon suurperheitä ja emme olisi saaneet pakolaisista uusia kuntalaisia.”
Maantieteelliset realiteetit asettavat omat vaatimuksensa. Kunta on 8000 km2:n pinta-alallaan suurempi kuin Pohjanmaan maakunta. Pajalan kotipalvelun työntekijät ajavat joka kuukausi matkan, joka vastaa kahta kierrosta maapallon ympäri.
”Tarjoamme avokätisesti kotipalvelua, jotta vanhukset voivat asua kotona omissa kylissään. Valitettavasti henkilökunnan rekrytointi on vaikeaa, ja se hankaloittaa tavoitettamme.”
Entä mahdollisuudet? Kaivos ja sen infrastruktuuri ja huipputeknologiset laitteet ovat tallella, ja jos malminlouhintaa ei enää käynnistetä, muitakin liiketoimintamahdollisuuksia on. Åsa Allanin Luulajan aikojen professori otti jokin aika sitten yhteyttä ja ehdotti, että kaivos voisi toimia tutkimuksen ja kehityksen testiympäristönä.
”Kaivosteollisuusyhtiöt ovat todella kiinnostuneita automaatioasteen nostamisesta ja entistä kestävämpien tuotteiden valmistamisesta. Ne voisivat vuokrata tiloja ja laitteita testatakseen kaikkea mahdollista rasvoista ja porista robottiautoihin ja virtuaalitodellisuuslaitteisiin arktisessa ilmastossa.”
Hanke sai vuoden 2016 lopussa valtion rahaa esitutkimusta varten. Siinä kuullaan kaivosalan toimijoita arktisen tutkimus- ja kehityslaboratorion tarpeellisuudesta.
”Tämä hanke heijastaa ajanhenkeä ja Ruotsin hyväksymää tutkimusstrategiaa”, Åsa Allan sanoo.
Maaseudun uusi kevät?
Åsa Allan näkee kaivoksen lisäksi potentiaalia seudun puuteollisuudessa ja matkailualalla.
”Matkailussa löytyy menestyviä edelläkävijöitä rajajoen molemmin puolin. Meillä on oma kunnallinen lentokenttä ja yrittäjiä, jotka ovat rakentamassa elämysmatkailun palveluverkostoa”, Åsa Allan kertoo kunnantalolle palattuamme.
Suomen läheisyys on ilmeinen, ja kunnilla on useita yhteisiä hankkeita valtionrajan molemmin puolin. Keskusteltavat asiat ovat suurin piirtein samoja, olipa kunta Kolari tai Jokkmokk.
”Ihmisten arkeen liittyvät asiat herättävät aina eniten kiinnostusta, terveydenhuoltouudistuksista kuntaliitoksiin. Erotuksena on, että Suomessa panostetaan maaseutuasioihin enemmän kuin Ruotsissa. Maaseutuasiat nousevat varmasti pinnalle, kun Ruotsissa käydään vaaleihin syksyllä 2018.”
Hallitus esitteli tämän vuoden alussa maaseutupoliittisen mietinnön, jossa muun muassa ehdotetaan 10 000 valtiollisen työpaikan siirtoa Tukholmasta 23 haja-asutuskuntaan. Pajala mainittiin yhtenä niistä.
”Lobbaamme kovasti, jotta saisimme uusia työpaikkoja kuntaan. Monia töitä voi tehdä missä tahansa, kunhan vain on laajakaista ja osaavaa henkilökuntaa.”
Parin minuutin kuluttua alkaa kokous kunnan eläkeläisyhdistyksen kanssa. Heitä ei sovi jättää odottamaan.
”Tulemme lomalla taas kotiin Oravaisiin”, Åsa Allan lupaa.
Åsa Allan
Kuva: Karl Vilhjálmsson
Tutkimustyö houkutteli tuolloista Åsa Edfeltiä Åbo Akademissa suoritetun maisterintutkinnon jälkeen. Seuraava pysähdyspaikka oli Luulajan tekninen yliopisto ja sen arvostettu geologian laitos.
”Sain tohtoriopiskelijan viran, johon oli helppo sanoa ’kyllä kiitos’. Ruotsiin muutto ei tuntunut isolta askeleelta. Sitä vastoin sain uutta perspektiiviä Suomeen, kun useita vuosia myöhemmin olin työmatkalla vanhassa kotimaassani. Tuntui kuin olisin tullut vieraaseen maahan, ajattelin, että ahaa, näin ulkomaalaiset kokevat Suomen.”
Åsa oli opiskeluaikanaan geologian vaihto-oppilaana Espanjassa ja Englannissa, ja tohtoriopiskelijana hän sai Marie Curie -stipendiaattina mahdollisuuden tehdä mineraalianalyyseja Natural History Museumissa Lontoossa.
”Oli todella upeaa päästä nuorena tutkijana kokemaan se. Museossa on niin valtavasti nähtävää. Sain vieraileva tutkijana kulkea kulissien takana, siellä on aivan uskomattomia historiallisia aarteita. Esim. Charles Darwinin alkuperäiset piirustukset.”
Åsa tapasi Lionelin, tulevan miehensä, uudenvuoden juhlissa Lontoossa.
”Hän on Etelä-Afrikasta mutta hän oli asunut Lontoossa monta vuotta. Jonkin ajan kuluttua Lionel muutti Luulajaan ja nyt hän viihtyy Norrlannissa niin hyvin, ettei muuttaisi pois. Hän pitää elämänlaatuna sitä, että ihmiset laittavat vain luudanvarren ovea vasten osoittamaan, etteivät he ole kotona sen sijaan, että laittaisivat oven lukkoon ja hälytyksen päälle joka kerta kotoa lähtiessään.”
