Anna Parikka sai lapsena Houstonin avaruuskeskuksesta ostetun pakastekuivatun astronauttijäätelön. Nyt hän työskentelee avaruusinsinöörinä ja luo koko maapallon kattavaa satelliittipohjaista nettiyhteyttä. Uusien asioiden oppiminen ja mahdollisuus aidosti soveltaa osaamista motivoivat nykyisin kymmentä kieltä puhuvaa Annaa.
Suomen puolustusvoimien kersantti, juutalainen Salomon Kotschack, saksalaissotilaiden seurassa keväällä 1944 Sallassa. Hän menestyi kaikkialla charminsa ja neuvokkuutensa ansiosta. Nyt hänen Jan-poikansa on kartoittanut isänsä uskomattoman tarinan.
Unelmoi suuria ja tee läksysi. Se on yrittäjä Viktoria Forsbergin menestyksen resepti. Juuret ovat Småböndersissä, mutta mahdollisuudet maailmanlaajuisia.
Ylivieskalainen Mari Suihkonen löysi harrasteteatterista oman ”heimonsa”. Tosin se vaati esiintymiskammon selättämistä.
Herrforsin sijoittuminen korkealle asiakaskyselyissä ei ole uutta. Tällä kertaa yritys on kuitenkin valittu maan parhaaksi.
Talven alku oli kylmä ja v. 2023 sähköfutuurien hintahuippu saavutettiin joulukuussa. Sähkön markkinahinta (spot) oli joulukuussa keskimäärin 246 €/MWh. Tammikuu oli puolestaan melko lämmin ja tuulinen, minkä takia markkinahinta oli vain 79 €/MWh. Lisäksi
Fossiiliset polttoaineet hallitsevat maailmanmarkkinoita 82,3 prosentilla kokonaissähkönkulutuksen osalta. Öljyn osuus v. 2021 maailmanlaajuisissa tilastoissa oli 31 %, hiilen 27 % ja maakaasun 24,4 %. Biomassan, tuulen ja auringon yhteenlaskettu osuus ol
Staffan Hansén, Toimitusjohtaja Ruotsin Tredje AP-Fondenissa, jonka hallinnoima pääoma on noin 40 miljardia euroa. Kasvanut Vaasassa ja viettänyt monia lapsuuden kesiä Alavetelissä, josta hänen isänsä on kotoisin. Valtiotieteiden lisensiaatti Åbo Akademis
Herrfors Nät-verkko Olemme pandemian aikana oppineet, että kaikkien panos on tärkeä. Niin kuin nytkin – jos kaikki suhtautuvat energiansäästötalkoisiin vakavasti, voimme parhaassa tilanteessa välttää sähköpulan. Herrfors Nät-Verkon toimitusjohtaja Kristia
Herrfors Kattilakosken vesivoimalaitos on jälleen tuotannossa suuren remontin jälkeen. Myöhäiseltä 1970-luvulta peräisin oleva laitteisto on vaihdettu moderniin teknologiaan. Ajatuksena on, ettei uutta remonttia tarvita ainakaan 40 vuoteen. ”Tähän asti nä
Uudenkaarlepyyn Voimalaitos Uudenkaarlepyyn kaupunki pyrkii saamaan suuret säästöt vaihtamalla vanhat elohopeavalaisimet nykyaikaisiin LED-lamppuihin. Kaupunki on tänä vuonna varannut yli 200 000 euroa valaistuksen uusimiseen keskustassa ja maaseudulla. ”
Esse Elektro-Kraft Voimalinjoille kaatuneista puista varoittava teknologia muuttuu koko ajan paremmaksi. Esse Elektro-Kraft on panostanut yhdeksään vianilmaisimeen, jotka asennetaan keväällä Kortesjärven ja Purmon välisen Porkholmalinjan varrelle. Järjest
Kruunupyyn Sähkölaitos Kirjailija ja dosentti Henry Nygård on kirjoittanut Kruunupyyn sähkölaitoksen historiasta 170-sivuisen På nätverkets villkor -kirjan. Kirjassa muun muassa kerrotaan nykypäivän teknologian alati kiihtyvästä kehityksestä sekä siitä, m
Vetelin Energia Haapajärven ennallistamiseksi on aloitettu kunnostushanke. Järvi on viime vuosina jatkanut umpeenkasvuaan, mikä on heikentänyt sekä lintujen että kalojen elinoloja. Toiveissa on, että biologinen monimuotoisuus saadaan palautettua ja järves
Suuri haaveeni parikymppisenä oli muuttaa luonnon keskelle, elää modernista yhteiskunnasta erillään ja hankkia itse kaikki ruoka suoraan luonnosta. Tämä unelma onkin osittain toteutunut, vaikka perhe, mielenkiintoiset luontotyöt ja syvempi tietämys ovatki
Söpö saukko on palannut. Oikeasti se on todellinen petoeläin, joka opportunistisesti syö kaiken, mitä on tarjolla.
Kukaan suomenkielinen poliitikko ei liene Suomen ulkopuolella yhtä tunnettu kuin Gus Hall. Tämä Vihtori Kosolan sukulainen johti Yhdysvaltain kommunistista puoluetta 40 vuotta.
Sähkönkulutus laski Suomessa viime vuonna huikealla kuudella prosentilla 87 terawattitunnista (v. 2021) 82 terawattituntiin (v. 2022), mikä johtuu suurelta osin suomalaisten aktiivisista sähkönsäästötalkoista. Energialähteistä ydinvoiman osuus oli suurin
Elokuu 2022 oli keskimäärin ennätyskuuma osissa Suomea, minkä jälkeen syyskuusta muodostui tavanomaista kylmempi. Syyskuussa 20 astetta ei ylittynyt kertaakaan missään osassa maata – lähimpänä oli Raasepori 19,5 asteella 6. päivä. Kylmyys heijastui myös
Euroopan komissio avasi 23.1. julkisen konsultaation EU:n sähkömarkkinauudistuksesta. Komission mukaan järjestelmässä on tähän mennessä ilmennyt ”muutamia puutteita”; esimerkiksi korkeat ja epävakaat sähkön hinnat ovat ”sysänneet kustannuskuorman loppukul
Tämän lehden syysnumerossa 2021 (artikkelissa ”Onko vety uusi kulta?”) kerrottiin, että EU-poliitikot ovat päättäneet valtavasta tuesta vetykaasuhankkeille. 430 miljardia euroa – viisi kertaa enemmän kuin Suomen valtion vuosittainen talousarvio – annetaan
ENTSO-E:n talviraportti nykyisen talven partaalla oli suomalaisille huolestuttavaa luettavaa. Suomi luokiteltiin riskialueeksi jokaisessa sähköntuotantoa koskevassa neljässä skenaariossa.
Sähkövirtauskuviot muuttuivat Euroopassa dramaattisesti v. 2022. Jatkossa eurooppalaisen sähköverkon täytyy selviytyä hyvin erilaisista virtauskuvioista.
Ähtävän teollisuusalueen maasta sojottaa useita tankoja. Myöhemmin keväällä telineisiin asennetaan yhteensä 1 834 aurinkopaneelia, ja laitoksen on määrä alkaa tuottaa energiaa kesäkuussa. ”Kyseessä on seudun ensimmäinen – ja suurin – aurinkovoimapuis
Juuri täällä – Pedersören Katternössä – on syntynyt konserni, joka nykyisin tunnetaan nimellä Oy Katternö Ab. Sähköasema on uudistettuna vieläkin tärkeä napa alueen sähköjärjestelmässä.
Suomessa saattaa olla käytössä kaksi pientä modulaarista reaktoria (SMR, small modular reactor) ennen vuotta 2030. Sekä Lappeenrannan teknillinen yliopisto että Teknologian tutkimuskeskus VTT ovat edenneet hankkeissaan pitkälle.
Tuulivoiman laajentuminen on Suomessa kiihkeässä vaiheessa. Maatuulivoiman asennettu teho kasvoi vuoden 2022 aikana kokonaiset 74 prosenttia (2 420 MW), ja laajentumistahti jatkuu vahvana erityisesti Länsi-Suomessa. Tämän lisäksi myös merituulivoiman sara
Euroopan komission metsäryhmän yksikönjohtaja peräänkuuluttaa Twitterissä hakkuiden lopettamista ja tägää Greta Thunbergin. Tämä ei sovi yhteen valtion virkamiehiltä vaaditun riippumattoman toiminnan kanssa, toteaa metsäasiantuntija Gölin Carina Christiansen.
Suomen tuleva sähköjärjestelmä ei riipu ainoastaan Suomesta, vaan myös naapurimaista ja ennen kaikkea siitä, miten hyvin Ruotsi onnistuu ratkaisemaan oman sähköjärjestelmänsä ongelmat.
Talvesta vaikutti tulevan sähkönkäyttäjille äärimmäisen kallis. Nyt kaikki näyttää paremmalta.
Michaela Dahlsten on aina ollut kiinnostunut ihmisten kehityksestä ja siitä prosessista, milloin ja miten opimme uusia asioita. Opiskeluaikoina hän haaveili koulunjohtajan urasta, mutta HR-asian-tuntijan roolissa hän on päässyt toteuttamaan itseään. ”HR-t
Yhä useammat naiset ovat löytäneet aiemmin miesvaltaiselle energia-alalle. Se näkyi selvästi, kun Katternö Ladies äskettäin kokoontui ensimmäistä kertaa pandemian jälkeen. ”Nämä ovat hauskoja ja hyödyllisiä tapahtumia. Kollegat kertovat työalueistaan. Opi
Viktor Berglund tarttuu tottuneesti kaapeleihin ja ryhtyy kytkemään niitä kaappiin, yksi toisensa jälkeen. Tapaamme Lillhagan uudella asuinalueella Lepplaxissa, jossa Viktor ja hänen kollegansa tekevät sähköasennustöitä katuvalaistusta ja alueen uusia a
Samuli Paulaharju teki, usein vaimonsa Jenny Paulaharjun kanssa, valtavan työn kerätessään tietoa sen ajan ihmisten elämästä, tavoista ja uskomuksista. Heidän ansiostaan lukuisat pohjalaiset sanonnat ja murresanat ovat kansien välissä.
Tekoälyn kehittyminen muuttaa journalismin edellytyksiä – taas kerran. Onko robotti kirjoittanut lukemasi artikkelin? Kysymykseen pureutuu Jens Finnäs, alan edelläkävijä.
Eurooppa pyrkii nopeasti lisäämään uusiutuvan energian määrää. Samalla poliittisena trendinä on suurimman uusiutuvan energialähteen, bioenergian, käyttömahdollisuuksien merkittävä rajaaminen. Yhtälö ei täsmää, sanoo suomalaisen Bioenergia-toimialajärjestön toimitusjohtaja Harri Laurikka.
Meidän täytyy uskaltaa pitää puolemme ja olla kovempia argumenteissa harhaanjohdettuja EU-poliitikkoja ja ympäristöjärjestöjä vastaan. Moderni HVO100-dieselauto on ilmastolle parempi kuin norjalaissähköllä kulkeva sähköauto, sanoo Gustav Melin, ruotsalaisten bioenergiayritysten Svebio-toimialajärjestön toimitusjohtaja.