Tarja Häll oli mukana jo jäljennyspaperin aikaan. Nyt kun hän pian siivoaa työpöytänsä jäädessään eläkkeelle, fyysisiä kansioita on vähemmän kuin koskaan.
Sirkku Kamunen on lähihoitaja, josta tuli sähköasentaja.
”Nyt saan työskennellä ulkona kaiket päivät hyvin vaihtelevien työ-tehtävien parissa. Ja
pidän siitä, kun asiat sanotaan suoraan”, hän sanoo.
Vuosi 2023 merkitsi paluuta normaalimmalle tasolle poikkeuksellisen vuoden 2022 jälkeen, jolloin Herrfors-konserni saavutti ennätystuloksen. Liikevaihto oli 257 milj. euroa, kun se vuonna 2022 oli 334 milj. euroa. Syynä tähän oli pääasiassa sähkömarkkinoi
Vetelin Energia Vetelin Energian vanha varastohalli on saanut todellisen kasvojenkohotuksen. Energiayhtiön työntekijöille on nyt tehty uudet hienot tilat, jotka täyttävät nykystandardit. Halli rakennettiin v. 1981, ja koska kyseessä oli ensimmäinen remont
Kruunupyyn Sähkölaitos Kruunupyyn Sähkölaitoksen verkkoalueen asiakkaiden sähkömittarit vaihdetaan lähivuosina uusiin. Kaikki mittarit vaihdettiin edellisen kerran uuden sukupolven malliin noin 15 vuotta sitten. Uudet sähkömittarit toimittaa tälläkin kert
Esse Elektro-Kraft Esse Elektro-Kraftin ja Autocircin yhdessä kehittämän uuden akkuvarastointiratkaisun prosessikuvaus, se on Robert Westerlundin insinöörityön aihe. Robert on kesän aikana luonnostellut järjestelmää, joka valvoo ja ohjaa akkuja sekä sääte
Uudenkaarlepyyn Voimalaitos Joku on saattanut nähdä suuren keltaisen nosturin Uudenkaarlepyyn vesivoimalaitoksen alueella kesällä ja miettinyt, mitä on meneillään. Energiapäällikkö Janne Öhman selittää: ”Meillä on kaksi turbiinia, joista uudemman välppä e
Herrfors Pian Herrforsiin saa yhteyden jälleen uudella tavalla. Testissä on parhaillaan chättibotti, joka voi vastata asiakkaiden kysymyksiin verkossa. ”Olemme huomanneet, että monet asiakaspalveluumme yhteyttä ottavat kysyvät asioita, jotka löytyvät verk