Raymond Storrank

Uskon, että niin keholle kuin päällekin pitää tarjota tekemistä. Nousen joka aamu puoli kuudelta ja huolehdin lehmien lypsämisestä. Sitten juon kahvit ja luen lehden. Sen jälkeen jokainen päivä onkin sitten aivan omanlaisensa. Maaliskuussa oli hankikanto, joten tein pitkiä hiihtolenkkejä ja katselin runsaslukuisen eläimistön jälkiä. Keväällä kalastan joessa. Ja polttopuut, se työ ei lopu.

Luen paljon, yleensä Suomen historiasta, ja minulle historiantutkimus on mielenkiintoinen harrastus. Olen juuri saanut valmiiksi tiedusteluni Suomen ensimmäisiin taistelulentäjiin kuuluneesta Birger Viktor Sauramaasta, jonka juuret olivat Teerijärvellä. Opin, että hänen isänisänsä ja minun isänisänisä olivat serkkuja. Tutkimus vei kaksi vuotta, mutta periksi ei pidä antaa.

Raymond Storrank, 84-vuotias teerijärveläinen, joka suosittelee kesälukemiseksi Anna-Lena Laurénin kirjoja.

 

 

RaymondStorrank_alternativ