Kirjanpainotaitoa, autoa, puhelinta ja transistoria kuvaillaan toisinaan ihmiskunnan historian suurimmiksi keksinnöiksi. Transistori on ehkä tärkein, koska it-yhteiskuntamme rakentuu sen varaan.
Virallisena totuutena pidettiin pitkään, että transistorin keksi kolme amerikkalaista Bellin laboratoriossa joulukuussa 1947 – ja se toi heille Nobelin palkinnon. Tosiasiallinen keksijä, jonka tutkimuksia Nobel-palkinnon saajat jatkoivat, oli kuitenkin juutalainen fysiikan professori Julius Edgar Lilienfeld, jonka transistoripatentti hyväksyttiin jo v. 1923.
Sana transistori – yhdistelmä sanoista transfer (siirtää) ja resistance (vastustus) – kuvaa, mistä on kyse: vastarinnasta, joka voi säädellä virran voimakkuutta, esim. katkaisimena. Binäärimaailma sai sen myötä työkalunsa: nollien ja ykkösten avulla voidaan avata tai sulkea virtapiiri.
Transistorilla pystyttiin korvaamaan radioputki. Puolijohde pii osoittautui erinomaiseksi transistorin pohjaksi. Kun transistoreita yhdistetään samalle puolijohdelevylle, sirulle (chip), niistä pystyttiin muodostamaan mikropiirejä, joiden kokoa on tekniikan kehityksen myötä saatu pienennettyä niin, että nykypäivän mobiiliprosessori voi sisältää miljardeja transistoreita.
Kehitys on aivan käsittämätöntä ja yhä vain jatkuu. Lähestulkoon kaikki nykyajan vempaimet sisältävät puolijohteita. Aurinkokennot tarvitsevat puolijohteita muuttamaan auringonvalon sähköksi. Sähköautoissa tarvitaan valtavasti puolijohteita, ja itseohjautuvien autojen myötä tarve 20-kertaistuu.
5G-matkapuhelimissa puolijohteita tarvitaan kolme kertaa enemmän kuin 4G:ssä.
