Kuten olen aiemmin kirjoittanut, lähes kaikilla Suomen nisäkkäillä menee ilmiömäisen hyvin, mikä on erittäin myönteistä. Monet lajit ovat suhteellisen lyhyessä ajassa muuttuneet uhanalaisista elinvoimaisiksi. Olemme tässä artikkelisarjassa vihdoin päässeet henkilökohtaiseen suosikkiini, saukkoon.
Saukko ei ole uusi tuttavuus meille, jotka elämme lähellä pohjalaisjokia Katternö-lehden ydinalueella. Kotivesilläni Ähtävänjoessa on ollut saukkoja jo 1980-luvulta lähtien, ja kanta on ollut ennenkuulumattoman vahva 1990-luvulta asti.
Laji on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi muuallakin. Olen saanut monia puheluita aamuvirkuilta lomailijoilta, jotka ovat nähneet saukkoja sekä kaukana merellä että Pohjanmaan saaristossa.
Monet myös pysähtyvät ihmettelemään, kun he näkevät saukon jälkiä pienen metsäojan varrella syvällä metsässä. Saukko ei ole ollenkaan riippuvainen suurista vesistöistä, vaan se liikkuu helposti pitkiäkin matkoja metsäojia ja jopa metsäteitä pitkin.
Saukkokannan kasvaessa olemme saaneet oppia uusia asioita tästä leikkisästä näätäeläimestä. Vanhat koulukirjat opettavat, että saukko eläisi yksinomaan kalalla, mutta se on sitkeä myytti.
Esimerkiksi sammakot ovat talvisin monien saukkojen perusravintoa. Saukko sukeltaa veteen ja kaivaa esiin talvehtivat, kylmästä jäykät ja helpot sammakkosaaliit hiekasta.
Monien silmissä ”söpö” ja ”sympaattinen” saukko on myös todellinen petoeläin ja opportunisti, joka syö kaiken, mitä on tarjolla. Olen saukkoa jäljittäessä nähnyt, miten saukko ryöstää munia ja linnunpoikasia, syö kissanruokaa talojen terasseilla, vierailee ketun syöteillä sekä käy ahmimassa metsästäjien jättämät teurasjätteet.
Lisäksi Ähtävänjoella on nähty, miten saukko on talvella napannut jäättömässä koskessa sukeltavan koskikaran.
Uskon, että suuri saukkokanta saattaa paikallisesti olla merkittävä syy sille, miksi monet vesilintukannat ovat pienentyneet. Saukon saalistamisesta ei ole vielä tehty tutkimuksia, mutta omat ja muiden havainnot viittaavat siihen, että saukot voivat paikoittain rosvota ja tyhjentää kokonaisen naurulokkiyhdyskunnan suhteellisen lyhyessä ajassa.
Saukolla on hyvin vähän vihollisia. Todistin varmasti epätavallista tapahtumaa, kun näin eräällä jäljitysreissulla maakotkan pyydystävän saukon, joka pahaa aavistamatta ylitti jääpeitteistä järveä.
Sen sijaan saukolla ei ole yhtään liikennejärkeä; monet saukot päätyvät auton alle. Jonkin verran saukkoja hukkuu kalastusvälineisiin, ja etenkin pienet ja nälkiintyneet poikaset voivat tunkeutua ja kuolla laillisiin minkkiloukkuihin. Tämä ei kuitenkaan nähtävästi vaikuta kantaan, joka siis jatkaa kasvuaan.
Saukko on erakko ja vahvasti reviiritietoinen. Se tarkoittaa, että esimerkiksi Ähtävänjoessa, jossa kaikki reviirit ovat jo varattuja, joutuvat nuoret saukot etsimään uusia ja kenties huonompia reviireitä odottamattomista paikoista.
Voimakkaasti rakennetussa Ähtävänjoessa on peräti seitsemän vesivoimalaitosta, ja joki tarjoaa kodin eräälle Suomen vahvimmista ja elinvoimaisimmista saukkokannoista. Vesivoima ei siis uhkaa saukkoa. Niin kauan kuin joessa on runsaasti kalaa ja joitain rakentamattomia koskia, joissa saukko voi talvisin kalastaa, viihtyy laji joessa.
Kuten monissa muissakin tapauksissa, ovat suomalainen ja eurooppalainen lainsäädäntö rutkasti jäljessä, kun eläinlaji lisääntyy niinkin voimakkaasti kuin saukko.
Saukko on viimeisimmän uhanalaisuusluokituksen mukaan muuttunut uhanalaisesta elinvoimaiseksi (LC). Se on kuitenkin vielä täysin rauhoitettu ja metsästyslain mukaisesti ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluva riistalaji.
Kuolleen saukon löytävän on jatkossakin heti ilmoitettava asiasta Suomen riistakeskukselle metsästyslain mukaisesti. Pelkästään minun kotikonnuillani Pedersöressä löytynee vuosittain 5–10 kuollutta saukkoa, joista suurin osa jää ilmoittamatta.
Saukko on vieläkin EU:n luontodirektiivin liitteessä IV erityistä suojelua vaativien lajien joukossa. Tämä tarkoittaa, että saukon esiintyminen on aina selvitettävä veden läheisyyteen suunniteltavissa suurissa rakennushankkeissa. Jos alueelta löytyy jokin kivionkalo, juurakko tai kolo, jossa saukko on vieraillut, tulkitaan se lajin levähdys- ja lisääntymisalueeksi ja näin ollen sitä suojellaan tiukasti.
Saukko, jolla saattaa olla kymmeniäkin pesäkoloja, varmasti nauraa kaikille EU:n kummallisille asetuksille. Minä luontokartoittajana kiitän ja kumarran. Saukon jälkien seuraaminen kevättalven jäillä on nimittäin antoisinta ja mielenkiintoisinta työtä, mitä tiedän.
