Kolmea saamelaiskieltämme – pohjois-, inarin- ja koltansaamea – puhutaan Suomen pohjoisosissa. Nykyään saamenkielisiä asuu tietysti paljon saamelaisalueen ulkopuolellakin, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.
Saamelaisasutus on menneisyydessä, ennen suomalaisen ja karjalaisen väestön leviämistä, ulottunut eteläisimpään Suomeen saakka. Vuosisatojen saatossa metsästäjä-keräilijäkulttuuria harjoittaneet saamelaiset ovat vetäytyneet pohjoisemmaksi tai sulautuneet suomalais-karjalaiseen maanviljelijäväestöön.
Nimet säilyttävät asutushistoriaa
Paikannimistö säilyttää merkkejä vanhoista asutuskerrostumista, ja niinpä saamelaisjälkiä on paikannimistössä kautta maan. Esimerkiksi Lohtaja-nimen taustalla on ’lahtea’ merkitsevä saamenkielinen sana. Lestijärvikin on todennäköisesti saamelaisperäinen. Sen alkuosan taustalla voi olla ’lehteä’ tai ’lehtoa, korpea, sekametsää’ merkitsevä sana.
Suomen monet Lappi-alkuiset ja tämän kaltaiset paikannimet ovat suomenkielisten antamia. Ne viittaavat mahdolliseen saamelaisasutukseen tai ylipäätään pyyntiä harjoittaneisiin ihmisiin vastakohtana maanviljelijöille. Esimerkiksi Lappajärven on kerrottu saaneen nimensä tästä asutuksesta.
Saamen sanat suomessa
Myös suomen kielen sanasto kertoo pitkäaikaisista kontakteista saamen kanssa. Eniten lainasanoja on luonnollisesti peräpohjalaismurteissa (esimerkiksi kermikkä ’poronvasa’, lompolo ’järvimäinen suvantokohta joessa’) mutta on runsaasti sanoja, jotka esiintyvät laajalti suomen murteissa sekä karjalan kielessä. Monet niistä ovat toki päätyneet suomen yleiskieleenkin.
Sekä yleiskielessä että murteissa esiintyviä saamelaislähtöisiä sanoja ovat esimerkiksi anastaa, iltti, kahlata, kontio, tilkku, tomera ja väylä. Ei saa anastaat toise omaa, se on syntiä, sanotaan Perhossa. Kyllä kaet ne luuli että siellä (kirkon tapulissa) kontijo ottaa ja kolistellee vaekka elävä ihminen siellä oli, kerrotaan Haapavedellä. Iltti merkitsee kengän kieltä. Sillä on selkeä murteellinen levikki, mutta se on yhtä lailla yleiskielen sana. Vejä iltti suoraa! komennetaan Lappajärvellä.
Monenlaisia merkityksiä
On tavallista, että sanoille syntyy ajan mittaan ja eri alueilla uusia merkityksiä. Nuoska-sana pohjautuu saamen ’kosteaa, märkää’ ja ’raakaa, kypsentämätöntä’ merkitsevään sanaan. Monille se on tuttu leudon talvisään tai tällaisen sään pehmentämän lumen merkityksessä. Lisäksi se merkitsee murteissa ainakin ’notkeaa, taipuisaa’ sekä ’heikkoa, voimatonta’. Ja, kuten erääseen haapaveteläiseen emäntään viitataan, myös epäsiistiä tai leväperäistä: Seun nuoska ämmä.
Jotkut merkitykset tunnetaan vain pienellä alueella. Tutummin naavaa merkitsevällä saamelaislähtöisellä luppo-sanalla on Keski-Pohjanmaan murteessa merkitys ’hampun tai pellavan siemenkota’. Hamppu valamista, lupot jo àuki, sanotaan Nivalassa, kun hamppu on kypsää korjattavaksi.
Saameen pohjautuvalla nuotio-sanalla on ’maastoon laitetun tulen’ lisäksi merkitys ’päre- tai tuohisoihtu’. Kukahan siellä taas nuotion kans kulukee? ihmetellään Himangalla.
Pelkästään murteissa esiintyviä sanoja
Useimmat saamelaislähtöiset sanat esiintyvät pelkästään murteissa. Paartaa merkitsee kankaan reunustamista, päärmäämistä: Tähäv vyölinän (= esiliinan) taskuhun on Vilma paartanun nauhan oikei, kehutaan Himangalla. Kuupia ja kuuvittaa merkitsevät nahan tai kankaan ompelemista rypyttäen, mutta myös ylipäätään kursimista, kuten Perhossa: Se pitäs kuupia noin ylelluuvev vain.
Alkis-sanasta on paljon tietoja Etelä-Pohjanmaan itäosista sekä savolaiskiilasta. Sen yksi merkitys on ’avara, väljä, tilava, ilmava, valoisa’. Ne teköö nyn ne uuvvet talosan niin alakkiita, sanotaan Lappajärvellä. Toinen merkitys on ’kevyt, helppo’. Tuu sieltä lämpösestä riihestä hetkeks pihalle, täällä on niin alakis hengittää, kehotetaan Alajärvellä. Lappajärvellä sama sana tunnetaan muodossa alkea.
Julku on salko, riuku, puinen vääntökanki tai vastaava. Alavieskassa selitetään aidaspuista: Julukuisaki oli se tyvipää paksumpi ko sitä ei ohovennettu. Toinen merkitys viittaa rotevaan mieheen: Sinnet tuli sitten nuaria miähej julukuja, kerrotaan Nurmossa tansseihin tulleista nuorukaisista.
Semmonen kuuhelo
Kuukkelilla on lukuisia nimityksiä murteissa. Kuuhinkainen suurisa parveisa kuuhistelee ja kahtelee ympärilleen, kuvaillaan Kälviällä. Pohjanmaan ja savolaiskiilan seudulla lintu tunnetaan myös ainakin nimillä kuuhanka, kuuhinko, kuuksanka, kuusanka, kuutsanka ja kuutsinko.
Samaan sanaperheeseen kuuluvista sanoista on kehittynyt ihmistä tai eläintä kuvaavia sanoja. Meirä hevoonen oli sellaanen kuuhelo jotta se näki pöyröjä aina ku sillä kuluki, kuvataan Nurmossa arkaa hevosta. Lappajärvellä kerrotaan tohelosta ihmisestä: Se oli se Taavi pienestä pitäin semmonen kuuhelo, niettä sitä leenatti (= narrasi) kuka vaa.
Lähteet:
Ante Aikio: The Saami Loanwords in Finnish
and Karelian. Oulun yliopiston humanistinen
tiedekunta. Oulu 2009.
Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten
kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 146.
Karttakeskus. Helsinki 2007.
Suomen etymologinen sanakirja verkossa:
kaino.kotus.fi/ses
Suomen murteiden sanakirja verkossa:
kaino.kotus.fi/sms
Murre-esimerkit ovat Suomen murteiden sanakirjasta.
Muita saamelaislähtöisiä murresanoja
kaasu
= sumu, usva, höyry; savu, häkä
Pakkasilmasta: On niin kaasulla nottei ethensä eroota. Lapua
kurseikko
= soinen paikka metsässä, rämeikkö
Ei ollut tietä, mehtää oli ja kurseikkova. Soini
longota
= irrota
Mää oon ollun niim palijo pois (mökistäni) pakasella että nuin ol longonnu rappaus takan muurista. Himanka
naala
”katsoa (seurata tms.) jonkun naalaa”
= seurata sivusta jonkun tekemisiä
Minä varsin seorasin niijjen naalaa, että mitä ne hommaa. Haapavesi
sahra(t)
= (puu)aura, jonka maata muokkaavana osana on kaksihaarainen hanko
Ne oli nes suihtek käännettys siihen saharan kurkehe. Rautio
sivakka
= (neva)suksi
Se (rantaluhta) on sellaasta lettoosta jott ei siällä paikoom pääsem muuta kun sivakoolla. Nurmo