Luolan salaisuus
Neandertalit samosivat aikoinaan Pyhävuorella metsästämässä peuroja, mammutteja ja hylkeitä.
He osasivat valmistaa kivisiä työkaluja taljojen kaapimista ja lihan paloittelemista varten. Huonolla säällä he hakeutuivat suureen luolaan ja lämmittelivät tulen äärellä.
Ehkä he puhuivat metsästysonnesta tai pohdiskelivat elämän oikullisuutta. Mutta tuskinpa neandertalien mieleen edes juolahti, että heidän myöhäiset sukulaisensa tutkisivat heidän jälkiään 120 000 vuotta myöhemmin.
Museovirasto ilmoitti tiedotteessaan 15. lokakuuta 1996, että Pyhävuoren Susiluolasta, Kristiinankaupungin puolelta Karijoen kunnan vastaista rajaa löydetyt kiviesineet voitiin ajoittaa viime jääkautta edeltävälle ajanjaksolle.
Löydöstä oli kiittäminen kuorma-autoilija ja soraurakoitsija Kalervo Uusitaloa, sillä hänen ansiostaan luolassa oli aloitettu kaivuutyöt geologi Heikki Hirvaan johdolla saman vuoden toukokuussa.
Maanviljelijä Mauno Aro, yksi vapaaehtoisista kaivajista, huudahti 23. toukokuuta; hän löysi kivikirveen – tai ainakin kiven, jolla vaikutti olevan terä ja selvät iskujäljet.
Hirvas vei välittömästi löydöksen Helsinkiin ja palasi luolaan arkeologien kanssa, jotka päätyivät samaan arvioon: kirves ja kvartsi-iskokset olivat todennäköisesti ihmisten tekemiä.
Susiluola rauhoitettiin. Seuraavana vuonna Museovirasto, Geologian tutkimuskeskus ja Helsingin yliopisto käynnistivät yhteisen Susiluolan tutkimushankkeen Paula Purhosen, sittemmin Museoviraston pääjohtajan, johdolla.
Lukuisat kivet ja kivensirut analysoitiin tarkasti. Lokakuussa 1997 tutkijat julkaisivat virallisen tiedotteen: luola oli kansainvälinen sensaatio.
Susiluola on Suomen suurin tunnettu luola, ja kaivuutöiden alkaessa se oli lähes kokonaan sedimenttikerrostumien täyttämä. Aluksi näitä kerroksia tunnistettiin neljä, myöhemmin niiden alta vielä kolme lisää.
Pyhävuori on pohjalaisittain katsottuna korkea. Luolan suuaukko on nykyisin 116,5 metriä merenpinnan yläpuolella, mutta merenpinta ulottui lyhyen ajanjakson suuaukon yläpuolelle jäätikön sulaessa noin 8000 vuotta sitten, jolloin vedet kuljettivat luolaan ylimmät sora- ja kivikerrostumat.
Kuinka tällaisesta luolasta voi löytää ihmisjälkiä?
Heikki Hirvas: ”Tutkiessani luolaa toukokuussa 1996 huomasin, että luolan lattialla oli täysin musta painauma noin neljän metrin päässä suuaukosta kohdassa, jossa katto oli korkeimmillaan eli 2,5 m. Kivilattiassa oli siinä kohtaa eroosion merkkejä niin kuin usein on, kun tulta pidetään pitkään samassa kohtaa.”
”Kattokin oli mielestäni tummempi juuri siinä kohtaa, kuin savusta mustunut.”
Jäljet olivat poissa seuraavana kesänä, sillä luola oli vuoden ajan ollut avoinna pakkasille ja tuulille, ja siellä oli lisäksi käynyt paljon ihmisiä. Mutta v. 2005 saatiin varmistus: lattian tumma osa (halkaisijaltaan 80 cm) sisälsi hiiltä, joka todettiin kahdessa C14-radiohiiliajoituksessa yli 40 000 vuotta vanhaksi.
Kyseessä on selkeä rakenne, joka on voinut syntyä vain pitkällisen leiritulen tuloksena.
Luolasta löydettiin lisäksi paleosoleja eli pikkukivistä pakkautuneita tiheitä kiveyksiä, joita syntyy ainoastaan ihmisten (tai mahdollisesti painavien eläinten) talloessa samaa kohtaa lukemattomia kertoja.
Näistä tallatuista pinnoistaa suurempi löydettiin neljännestä sedimenttikerrostumasta jo varhaisessa kaivuuvaiheessa, toinen kuudennesta sedimenttikerrostumasta.
Lisäksi luolasta on tehty useita kivilöytöjä, joita kutsutaan artefakteiksi, kun ne ovat ihmisten muokkaamia.
Susiluolasta on tähän mennessä luetteloitu 998 esinettä. Niiden koko ja luonne vaihtelee: runsaat 200 niistä on kiviesineitä, ytimiä tai iskoksia, loput lastuja.
Materiaalina on käytetty mm. silttikiveä ja kvartsiittia – joita ei esiinny alueen luonnossa, vaan jotka on täytynyt tuoda luolaan matkojen päästä.
Neandertalit käyttivät Manner-Euroopassa yleensä piikiveä, mutta sitä ei ole Suomen kallioperässä.
Kiviesineistä 24 on sijoitettu topologisesti ns. Mousterién kulttuuriin, joka liitetään Euroopassa ja sen ulkopuolella
40 000–100 000 vuotta sitten eläneisiin neandertaleihin. Nämä kiviesineet ovat iskukiviä, kaapimia sekä erilaisia hammastettuja tai lovettuja esineitä.
Susiluolan löydökset vat aiheuttaneet kiivasta väittelyä. Joukko epäilijöitä on antanut kuulla itsestään. Kuten usein akateemisissa yhteyksissä, keskustelun sävy on ajoittain ollut ilkeä.
Museovirastonkin asiantuntijat aiheuttivat alussa hämminkiä kertomalla löydösten kuuluneen homo erectus -ihmislajille – he menivät vikaan vain muutama satatuhatta vuotta.
Epäilijät väittivät, että neandertalit eivät olisi voineet asustaa Pyhävuorella, sillä vuori oli ennen viime jääkautta saari, ja neandertalit tuskin rakensivat veneitä. Eirik Granqvist, joka 1990-luvulla johti ihmisen kehitystä esittelevää Prèhistorama-museota Ranskassa, pisti väitteelle lopun toteamalla, että neandertalit saattoivat aivan kuljea jäiden yli talvella.
Kansainväliset asiantuntijat, jotka ovat julkisesti perehtyneet aineistoon, eivät ole kyseenalaistaneet neanderdal-löytöjä. Heitä ovat esimerkiksi professorit Marcel Otte (Liègen yliopisto), Nicolas Rolland (Kanadan Victoria-yliopisto) ja Alban Defleur (Marseillen yliopisto).
Alan suuri suomalainen auktoriteetti, Björn Kurtén, kuoli vuonna 1988 eikä siis ehtinyt tutustua Susiluolaan. Hän oli kuitenkin varma siitä, että Suomessa asui aikoinaan neandertaleja. Ongelmana oli jääkausi, joka oli tuhonnut kaikki todisteet.
Hänen kollegansa (Eirik Granqvist heidän joukossaan) muistavat hänen usein huokailleen Helsingin yliopiston kahvipöydässä: ”Pitäisi vaan löytää sopiva luola!”
Miten tidämme, että Susiluolassa liikkuneet olivat neandertalinihmisiä?
Siksi että he hallitsivat Eurooppaa 200 000 vuoden ajan kunnes hävisivät noin 30 000 vuotta sitten. Oma ihmislajimme saapui Eurooppaan vasta
40 000 – 45 000 vuotta sitten. Neandertalinihmisiä voi näin ollen kuvata alkuperäisiksi eurooppalaisiksi.
Museoviraston kotisivuilla on lisätietoa Susiluolasta ja sen löydöksistä.
