On toiveajattelua kuvitella, että tavalliset sähkönkuluttajat olisivat valmiita sovittamaan elintapansa sähkönhinnan muutosten mukaan, professori Runar Brännlund sanoo.
10. kesäkuuta 2016 Ruotsin Sosiaalidemokraatit, Ympäristöpuolue, Maltillinen kokoomuspuolue, Keskustapuolue ja Kristillisdemokraatit solmivat sopimuksen (”Energiasopimus”), jossa mm. todetaan, että Ruotsin sähköntuotantojärjestelmä perustuu v. 2040 sataprosenttisesti uusiutuvaan energiaan, siis vesi-, tuuli-, aurinko- ja bioenergiaan.
Tämän tavoitteen toteuttaminen vaatii suuren myllerryksen, sillä noin 40 % nykyisestä energiantuotannosta tapahtuu uusiutumattomalla perusenergialla, ydinvoimalla. Tällainen muutos herättää tietenkin kysymyksiä. Miten se tehdään ja mitä ohjausmenetelmiä on otettava käyttöön, mitä seurauksia muutoksesta voi koitua sähkönkuluttajille ja kansantaloudelle?
Sopimuksen tausta-aineistossa todetaan, että muutos merkitsee katkonaisen (ei suunniteltavissa olevan) voimantuotannon, etenkin tuuli- ja aurinkovoiman, huomattavaa lisäystä, mistä seuraa haasteita tuotantotehon kannalta.
Pitkälti tuuli- ja aurinkoenergiaan perustuva sähköjärjestelmä ei yksinkertaisesti pysty takaamaan riittävää sähkönsaatavuutta joka hetki. Esimerkiksi kylminä talvipäivinä, jolloin tehoa tarvitaan paljon mutta samaan aikaan tuulee vähän eikä aurinkoa käytännössä näy ollenkaan, sähkökatkojen ja/tai ajoittain erittäin korkeiden sähkönhintojen riski kasvaa.
Nämä haasteet tiedetään, ja niiden ratkaisuksi toivotaan yhtäältä biopolttoaineiden lisäämistä energiantuotannossa mutta toisaalta ehkä ennen kaikkea kuluttajien siirtymistä joustavampaan sähkönkulutukseen.
Se tarkoittaa, että kotitalouksien ja yritysten odotetaan sopeuttavan sähkönkulutuksensa tuotannossa vallitsevien olosuhteiden mukaiseksi. Olemme pyrkineet tutkimaan tarkemmin tätä kiinnostavaa asiaa, siis että onko tämäntyyppiselle ”kulutusjoustolle” mahdollisuuksia.
Mitä kannustimia sähkönkuluttajille on siirtyä käyttämään sähköä joustavasti? Mitä vaaditaan, jotta tällainen mahdollisuus toteutuisi?
Ensiksi voidaan todeta, että valtaenemmistöllä Ruotsin (ja monien muiden maiden) kotitalouksista on kiinteähintaiset sähkösopimukset. Näin ollen vuorokauden, viikon tai jopa vuoden kuluessa tapahtuvat hintavaihtelut eivät millään tavoin kannusta sähkönkulutuksen vähentämiseen pulatilanteissa tai lisäämiseen ylituotantotilanteissa.
Jouston lisäämisen puolustajat asettavat toivonsa sähkönhinnoittelun siirtymiseen tuntipohjaiseksi. Ajatuksena on, että jos kuluttajat maksavat kultakin tunnilta markkinatilannetta vastaavan hinnan, kysyntä siirtyy huippukuormitustunneilta (korkea sähkönhinta) vähäisen kuormituksen tunneille (matala sähkönhinta). Näin kuluttajien käyttäytymistä saataisiin tasattua vastaamaan paremmin tuotantoa.
Kysyntäjoustosta tekemämme tutkimukset osoittavat tämäntyyppiset kotitalouksien kulutustottumusten muutokset vain toiveajatteluksi, myös tuntihinnoittelumallissa. Kannustimet ovat aivan liian vähäisiä suhteessa siihen, miten kotitaloudet näyttävät arvostavan hyvää sähkönsaatavuutta eri vuorokaudenaikoina ja vuodenaikoina.
Näin koska sähkömenot muodostavat melko pienen osan kotitalouden menoista mutta etenkin koska elämäntapamme, työajat ja muu elämä, hyvin merkittävästi määräävät sähkönkulutustamme.
Esimerkiksi keskivertotalouden vuorokauden kulutusrytmin siirtäminen seitsemällä tunnilla helmikuisena arkipäivänä tarkoittaisi merkittävää muutosta elämänrytmiin mutta säästäisi kustannuksia vain noin 2 % eli yhden kruunun (10 eurosenttiä) päivässä.
Sen vuoksi ei vaikuta kovin uskottavalta, että kovinkaan monet kotitaloudet olisivat halukkaita muuttamaan elintapojaan ja vuorokausirytmiään sähkönkulutuksen muutoksen vaatimassa laajuudessa. Tutkimustemme mukaan tarvittaisiin 500:tä euroa vastaava summa vuodessa, siis 1,40 euroa päivässä, jotta osa sähkönkulutuksesta voitaisiin rajata pois (tai siirtää) aamun (klo 07–10) ja illan (klo 17–20) huippukuormitustunneilta.
Tämän voi ilmaista myös toisin; kotitalouksien sähkönkäyttö on hyvin ”joustamatonta”. Hinnan pitäisi nousta noin 15 kertaiseksi verrattuna nykyiseen huippukuormitushintaan, jotta ihmiset alkaisivat tosissaan miettiä tottumustensa muuttamista.
Poliitikot tuntuvat siis elättelevän toiveita, että me sähkönkuluttajat alkaisimme käyttää sähköä joustavammin, jos sähkön tarjonta näkyisi paremmin hinnoissa. On kuitenkin kiinnostavaa kysyä, olisivatko poliitikot valmiit äänestäjien reaktioon, jos sähkönhinta ampaisi käyttäytymisemme muutokseen vaadittavalle tasolle?
