Euroopan komissio korostaa ”Horisontti 2020” -visiossaan Euroopan johtavaa roolia kestävään, biopohjaiseen talouteen siirtymisessä. Uusiutuviin raaka-aineisiin perustuvien teollisten prosessien kehittäminen on siinä tärkeänä osana siten, että lopputuotteet sisältävät runsaasti kärkiteknologiaa. Näin voidaan taata lopputuotteiden suuri arvosisältö ja taloudellinen kilpailukyky.
Kulmakivenä ovat aivan uudenlaisia tuotteita tai vaihtoehtoisesti vanhoja tuotteita mutta suurempina pitoisuuksina tuottavat sadot. Biologian kehitys nimittäin mahdollistaa kasvien aineenvaihdunnan ohjaamisen siten, että voimme valita, mitä lopputuotteita sadon halutaan tuottavan.
Ajankohtaisena esimerkkinä on petrokemian teollisuuden raaka-aineiksi soveltuvien kasviöljyjen tuottaminen, mm. voiteluöljyjen, vahojen, biomuovien ja muiden arvokkaiden tuotteiden valmistamiseksi. Nyt nämä hyödykkeet valmistetaan fossiilisesta öljystä, joten on vaikea keksiä selkeämpää esimerkkiä kestävästä ja biopohjaisesta tuotantojärjestelmästä.
Pohjoismaat voisivat toimia edelläkävijänä, aivan komission toiveiden mukaisesti. Mutta tutkimusta ja innovaatioita vaikeuttavat yhtä hyökkäävä kuin epäasiallinenkin propaganda geeniteknologiaa vastaan sekä poliittiset lehmänkaupat, joissa vihreiden poliitikot ja ympäristöliikkeet suhmuroivat suunnilleen samaa tahtia. Ja tätä lietsoo – kas kummaa! – komissio itse.
Komissio nimittäin myöntää huomattavia avustuksia lukuisille vapaaehtoisjärjestöille (NGO, Non-Governmental Organization) sillä perusteella, että niiden katsotaan edustavan ruohonjuuritason intressejä. Kaikkiaan noin 20 % komission budjetista kuluu tällaisiin avustuksiin.
Komissio on esimerkiksi Life-ohjelmansa puitteissa korvamerkinnyt 3,4 miljardia euroa ympäristöasioita ajaville vapaaehtoisjärjestöille kuuden vuoden kaudeksi. Useat näistä järjestöistä tunnetaan tutkijapiireissä erittäin tieteenvastaisesta propagandastaan.
Tätä propagandaa rahoitetaan siis suurelta osin verovaroilla. Järjestöt pyrkivät paheksumillaan aloilla (esimerkiksi maatalouden geeniteknologiassa) muun muassa korvaamaan vakavasti otettavat ja maineikkaat tutkijat omilla ”asiantuntijoillaan” (usein itse nimitetyillä), jotka tukevat heidän agendaansa. Tieteellinen neuvonantaja saa siis lähtöpassit.
Asiallisuuden puutteet yritetään piilottaa myönteisten termien taakse, esim. ”kansalaisyhteiskunta”, ”riippumaton” tai ”kuluttajien etu”, kun taas tutkijoiden uskottavuutta pyritään nakertamaan syyttämällä heitä ”eturistiriidoista” tai ”kytköksistä teollisuuteen”.
Äänekkäimpiin lobbausjärjestöihin kuuluu Maan Ystävät Eurooppa, jonka budjetista EU rahoittaa yli puolet. Järjestö on käynnistänyt kampanjan nimeltä ”Stop the Crop” (vapaa suom. ”Lopettakaa viljely”) painostaakseen Euroopan lainsäätäjät kieltämään tieteeseen perustuvan päätöksentekoprosessin, joka mahdollistaisi geenimanipuloitujen lajikkeiden viljelyn Euroopassa.
Kyseistä toimintakulttuuria on kuvattu ja dokumentoitu esimerkiksi lontoolaisen Institute of Economic Affairsin julkaisemassa ”Euro Puppets, The European Commission’s Remaking of Civil Society” (keskustelualoite 45).
Sama kulttuuri näkyy Ruotsin avustusviranomaisen (Sidan) mittavassa tuessa vapaaehtoisjärjestöille. Esimerkkinä tästä voidaan mainita Ruotsin luonnonsuojeluyhdistykselle (Naturskyddsföreningen) myönnettyjen määrärahojen päätyminen filippiiniläiseksi maanviljelijäjärjestöksi väitetylle taholle, joka kotisivuillaan julistaa avointa tukeaan vitaminoidun riisin julkisrahoitteisten kenttätutkimusten vandalisoinnille.
Kun EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker erottaa tieteellisen pääneuvonantajansa tai kun Brysselissä muutetaan geenimanipuloitujen lajikkeiden hyväksymisen pelisääntöjä, kyseessä on vain jäävuoren huippu. Itse jäävuori on Brysseliin syvään juurtunut kulttuuri, jossa rahoitetaan kuluttajien ritariksi ja ympäristön pelastajaksi itsensä naamioineita erityisintressejä.
Kun näillä erityisintresseillä on tieteenvastainen agenda, komissio päätyy sekä tukemaan että vastustamaan tutkimustyötä.
Mieleen tulee ”Vänrikki Stoolin tarinoiden” kenraali Kulnev – tiedättehän, hän joka suuteli ja surmasi ain’ yhtä hartaasti.
