Gudrid kaukomatkaaja

”Enpä odottanut tuollaista viestiä sinulta, että minun pitäisi naittaa tyttäreni orjanpojalle”

Joskus vuoden 980 tienoilla Hellirkentän Lähdetörmään (Laugarbrekka) syntyi tyttölapsi Islannin länsirannikon Snöfellsnäsissä. Tytön nimeksi tulee Gudrid Torbjörnintytär tai islanniksi Guðríður Þorbjarnardóttir.

Isä on siis Torbjörn. Hallveg-äiti on Einarin tytär, ja Einarin isänisä Ketil Ohdake aikoinaan ensimmäisenä asukkaana otti maakseen Ohdakevuonon. Torbjörn oli tullut vävyksi Lähdetörmään, ja häntä kuvataan pidettynä ja avokätisenä isäntänä.

Torbjörnillä oli veli, Torger, joka oli naimissa Hallvegin Arnora-siskon kanssa. Gudridin setä oli siis naimisissa Gudridin tädin kanssa.

Hallveg todennäköisesti kuolee suhteellisen varhain, koska Gudrid viettää lapsena paljon aikaa läheisellä Kotkankallion tilalla Ormin ja tämän Halldis-vaimon hoidossa. Orm ja Torbjörn ovat läheisiä ystäviä.

Torbjörnistä ja Torgeristä tiedämme, että heidän isänsä nimi oli Vivil ja todennäköisesti irlantilainen ja tuotiin Islantiin orjana.

Vivilin historia on puolestaan kytköksissä Oleif Valkoiseen, länsireittien viikinkiin, joka valloitti Dublinin ja sen lähiseudut ja julistautui alueen kuninkaaksi. Oleif sai vaimokseen Aud Syvämielen, Ketil Lattanenän tyttären.

Ole Oleifin kaaduttua taistelussa Aud lähti poikansa, Torsten Punaisen, kanssa Eteläsaarille (Hebrideille). Siellä Torsten avioitui Turidin, Eyvind Itäläisen tyttären, Helge Laihan sisaren kanssa.

Torsten liittyi jaarli Sigurd Mahtavan, Östen Lörpön pojan, seuraan. He valloittivat Katanäsin ja Etelämaan, Rossin ja Morayn (Pohjois-Skotlannin alueita). Torstenista tuli seudun kuningas, kunnes skotit pettivät hänet ja hänkin kaatui taistelussa.

Aud oli poikansa kuoleman aikaan Katanäsissa (nykyään Caithness, Skotlannin mannermaan koilliskärjessä). Hän rakennutti salaa knarrin (rahtialuksen) metsässä ja purjehti Pohjoissaarille (Orkneysaarille). Siellä hän naitti Gron, Torstenin tyttären, joka synnytti Grelödin. Jaarli Torfinn Kallonhalkaisija avioitui sittemmin Grelödin kanssa.

Aud, jolla nyt siis oli jo naimaikäinen lapsenlapsi, purjehti sen jälkeen Björn-veljensä luo Islantiin. Audin mukana tuli monia jaloja miehiä, jotka oli otettu länsiretkillä sotavangiksi ja joita pidettiin orjina. Yksi heistä oli Vivil, Gudridin isänisä, jonka Aud vapautti Islannissa.

Torbjörn Vivilinpoika ystävystyi Erik Punaisen kanssa Erikin asuessa läheisessä Haukkalaaksossa.

Erik Punaisen isä oli Torvald, ja hänellä oli kuuluisa esi-isä (isänisänisä) nimeltä Härkä-Tore. Torvald ja 10-vuotias Erik lähtevät vuoden 960 tienoilla Jærenin kotitilaltaan (Lounais-Norjasta) Islantiin Torvaldin tapettua miehen ja tultua julistetuksi lainsuojattomaksi. Islannissa Erik sai vaimoksi Tjodhildin, Jorund Ulfinpojan ja Torbjörg Knarririnnan tyttären.

Mutta Erik joutui hankaluuksiin. Ne lähtivät siitä, kun Erikin orjat aiheuttivat maanvyörymän naapurin, Valtjofin, tilalle. Tämän sukulainen Eyjolf Saasta tappoi orjat, minkä jälkeen Erik tappoi Eyjolf Saastan ja samassa yhteydessä myös Kaksintaistelija-Hrafnin. Eyjolfin sukulaiset, Gersten ja Jörvin Odd, nostivat syytteen Erikiä vastaan ja Erik karkotettiin Haukkalaaksosta.

Erik pysytteli poissa talven yli mutta palasi sitten kotiseudulle ja joutui tuolloin riitaan Torgestin kanssa, kun tämä ei halunnut palauttaa istuinpylväitä (koristeltuja puulautoja), jotka Erik oli lainannut hänelle. Kun Erik oli väkivalloin hakenut istuinpylväät, Torgest lähti seuraamaan häntä. Seuranneessa taistelussa kaatui kaksi Torgestin poikaa ja muutamia muita miehiä.

Kiista jakoi seudun kahteen leiriin. Torbjörn Vivilinpoika kuului Erikin tukijoihin. Käräjillä Erik julistettiin kolmeksi vuodeksi lainsuojattomaksi. Sillä välin kun Torgest etsi ystäviensä luona piilotellutta Erikiä, tämä antoi varustaa laivansa kuntoon. Hänellä oli selvä suunnitelma. Hän aikoi lainsuojattomuutensa aikana purjehtia maahan, jonka Ulf Variksenpoika oli nähnyt laivansa kerran ajauduttua tuulen mukana länteen.

Niinpä sitten Erik Punainen saapui kesällä 982 maahan, jolle hän antoi nimeksi Grönlanti, Vihermaa. Ensimmäisen talven hän vietti Erikinsaareksi kastamallaan saarella, Norjaa muistuttavassa vuonomaisemassa. Seuraavana keväänä hän asettui Erikinvuonoksi nimettyyn paikkaan, keskivaiheille myöhemmin Itäasutuksena tunnettua aluetta.

Viimeisenä kesänä Erik purjehti Grönlannin länsirannikkoa paikkaan, jota sittemmin kutsuttiin Länsiasutukseksi, n. 600 km pohjoiseen. Erik nimesi Grönlannin maanpakonsa aikana monia paikkoja ja palasi sitten Islantiin v. 985.

Siellä Erik ja Torgest kohtasivat taistelussa, jonka Erik hävisi mutta joka sitten johti sovintoon. Suureksi puheenaiheeksi nousi kuitenkin Erikin löytämä maa, jonne hän nyt värväsi asukkaita. Monet ilmoittautuivat, ja v. 986 kaikkiaan 25 alusta lähti matkaan. Ne oli kuormattu aivan täyteen, ei vain ihmisiä vaan myös hevosia, lehmiä ja lampaita ja kaikkea, mitä uudisasukkaat uskoivat tarvitsevansa.

Se oli äärimmäisen vaarallinen matka. Vain 14 alusta pääsi perille, muut ajautuivat takaisin Islantiin tai katosivat.

Itäasutus ja Länsiasutus saivat näin ensimmäiset asukkaansa. Erik Punainen rakensi Brattalidin (su. jyrkkä rinne) talon Erikinvuonolle.

Tämän ensimmäisen suuren Grönlantiin muuton aikana Gudrid oli 6-vuotias. Hän oli todennäköisesti mukana isänsä Torbjörnin hyvästellessä Erik Punaista, kun enemmistö aluksista lähti matkaan Breiðafjörðurilta (su. leveältä vuonolta) läheltä heidän kotiaan.

Gudrid varttui ja häntä kuvattiin ”naisista kauneimpana”, joka oli ”etevä kaikissa toimissa” ja herätti miesten huomion.

Yksi heistä oli Einar, joka oli Torgerin poika. Torger oli varakas mutta entinen orja. Einar oli komea mies, hyvätapainen ja piti koreista vaatteista. Hän purjehti maitten väliä ja vietti joka toisen talven Islannissa ja joka toisen Norjassa.

Einar tuli syksyllä 998 Kotkankalliolle, ja Orm pyytää häntä jäämään joksikin aikaa harjoittamaan kauppaa. Kun kauppatavaroita purettiin, 18-vuotias Gudrid kulki siitä ohi. Einar kysyi Ormilta, kuka nainen oli.

”Se on Gudrid, kasvattityttäreni, Lähdetörmän Torbjörnin tytär.”

”Hän on varmasti hyvä naimiskauppa, vai onko häntä joku käynyt kosimassa?”

”Kosittu häntä toki on, eikä hän ole helppo saatava. Hän on ylen valikoiva ja samoin hänen isänsä.”

Einar saa Ormin lupaamaan, että tämä ottaa naimiskaupan puheeksi Gudridin isän kanssa ja edistää sitä kaikin voimin.

Vähän myöhemmin Torbjörn piti tapansa mukaiset syyspidot. Orm esitti kosinnan, mutta Torbjörn ei ollut mielissään: ”Enpä odottanut tuollaista viestiä sinulta, että minun pitäisi naittaa tyttäreni orjanpojalle! Gudrid ei saa enää asua luonasi, kun hän tuntuu sinusta näin vähäisen kosinnan arvoiselta!” Gudrid vietti sen talven kotona isänsä luona.

Torbjörn piti keväällä jälleen pidot, mutta nyt hän ilmoitti aikovansa asettua Grönlantiin. Hänen varansa olivat alkaneet huveta ja hän halusi mieluummin hävittää tilansa kuin kadottaa kunniansa. Hän aikoi tarttua Erik Punaisen avuntarjoukseen.

Torbjörn myi maansa ja osti laivan. Kolmekymmentä miestä valmistautui matkaan hänen mukaansa, heidän joukossaan Orm ja Halldis ja tietenkin myös Gudrid.

He kohtasivat merellä kovan myrskyn ja kärsivät taudista. Orm, Halldis ja puoli miehistöä kuoli ja laskettiin mereen. Juuri ennen talven tuloa, 14. lokakuuta 999, he onnistuivat pääsemään maihin Herjolfsniemelle Grönlantiin.

Se oli Itäasutuksen kaakkoisinta seutua ja sen oli perustanut Erik Punaisen retkikunnasssa saapunut Herjolf Bårdsson. Isäntänä oli nyt Torkel, ja hän otti miehistön hoiviinsa talveksi.
 

Tuo vuosi oli nälkävuosi. Jotka olivat lähteneet pyyntimatkoille, olivat saaneet saalista vähän, ja jotkut eivät olleet palanneet. Monet halusivat kuulla ennustajaa, Torbjörgiä, ”pikkuvelhoa”. Hänen yhdeksän sisarta olivat kaikki olleet ennustajia mutta hän yksin oli enää elossa.

Torkel pyysi pikkuvelhon kotiinsa. Tälle varustettiin kunniaistuin ja sille asetettiin kananhöyhenillä täytetty tyyny. Erik Punaisen saagassa on tarkka kuvaus:

”Ja kun hän saapui sinä iltana, niin hänellä oli päällimmäisenä sininen viitta ja koko helma oli kirjailtu kivin. Hänellä oli kaulassa lasihelmet ja päässä musta lammasnahkainen huivi, joka oli valkoinen sisältä. Kädessä hänellä oli sauva ja siinä nuppi. Se oli messingistä tehty ja siihen oli upotettu kiviä ympäri nupin. Hän oli vyöttäytynyt nahkavyöhön, ja siitä riippui suuri pussi, ja siinä hän säilytti taikakalujaan, mitä tarvitsi tietämiseensä. Hänellä oli jalassa kengät karvaista vasikannahkaa ja niissä pitkät nauhat ja kärjissä suuret tinanapit. Hänellä oli käsissä kissannahkakäsineet, ja ne olivat valkoiset sisältä ja karvaiset.”

Kerrotaan myös, mitä ruokaa pikkuvelho sai:

”Hänelle oli tehty puuro vuohenmaidosta ja valmistettu sydämiä kaikista niistä elikoista, mitä siellä oli olemassa. Hänellä oli messinkilusikka ja veitsi hammasluusta, siinä oli kaksi kupariholkkia, ja sen terä oli murtunut.”

Pikkuvelhon tehtävä vaati jotakuta naista laulamaan Varðlokkur-laulun (”se joka houkuttelee esiin totuuden”). Mutta kukaan ei osannut laulua.

Silloin Gudrid sanoi: ”En ole taikataitoinen enkä tietäjä, mutta kasvatusäitini Halldis opetti kuitenkin minulle Islannissa sellaisen laulun, mitä hän kutsui Varðlokkuriksi.”

Torbjörg sanoi: ”Silloin olet onnekas tiedossa.”

Gudrid sanoi: ”Tämä on sellainen toimi, mihin en aio sormellanikaan koskea, sillä minä olen kristitty nainen.”

Torbjörg vastasi: ”Voisi käydä niin, että sinä olisit avuksi tälle väelle, etkä sinä olisi sen huonompi nainen sen jälkeenkään.”

Gudrid saatiin taivuteltua. Naiset kävivät piiriin istuimen ympärille ja pikkuvelho istuutui sille. Sitten Gudrid lauloi niin kauniisti, ettei kukaan ollut mielestään kuullut niin kaunista ääntä.

Pikkuvelho saattoi kertoa, että monet olennoista ”jotka halusivat aiemmin pysyä meistä erossa eivätkä tahtoneet meitä totella, ovat nyt tulleet tykö ja pitivät kuulemaansa kauniina. Nyt on minulle monet sellaiset asiat selvillä, mitkä aiemmin olivat minulta ja muilta peitossa.”

Hän selitti, ettei nälkävuosi kestäisi enää kauempaa. Gudridista pikkuvelho tiesi kertoa, että Grönlannin kunniakkain mies tulisi kosimaan tätä. Avio ei kuitenkaan kestäisi pitkään, koska Gudridin tie veisi Islantiin, jossa hänestä olisi syntyvä suuri suku.

Erik Punaisen saagan mukaan pikkuvelho oli hyvä ennustaja; ”vähän siitä jäi käymättä toteen, mitä hän sanoi”.

Pikkuvelhon poistuttua lähdettiin hakemaan Torbjörniä. Hän ei ollut halunnut olla kotona, kun tällaista pakanuutta harjoitettiin.

Kesän lähestyessä Torbjörn varusti laivansa ja purjehti väkensä kanssa Brattalidiin. Erik otti ystävänsä avosylin vastaan ja antoi tälle maata Stokkanesistä, Erikinvuonon vastarannalta, jonne Torbjörn rakensi komean talon.

Kuten saagasta käy ilmi, kristinusko ja pakanuus olivat tuolloin kilpasilla. Se hajotti myös Erik Punaisen perheen. Siitä saatiin esimerkki, kun Erikin vanhin poika Leif palasi kesällä 1000 Brattalidiin toimittuaan talven hirdmiehenä Norjan kuninkaalle Olav Tryggvinpojalle.

Olav menestyi viikinkinä ja oli v. 995 ottanut kasteen Englannissa. Samana vuonna hän oli yksityisarmeijan avulla surmannut tuolloisen Norjan vasallikuninkaan Haakon Jaarlin ja valituttanut itsensä kuninkaaksi. Olavin kehoituksesta Grönlantiin lähti Leif Erikinpojan mukana pappi, jonka tehtävänä oli kastaa siellä olevat pakanat.

Leif julisti Brattalidissä kristinuskoa ja selitti, että uudesta uskosta seurasi paljon kunniaa ja autuutta.

Erik sanoi olevansa liian vanha vaihtamaan uskoa, mutta Tjodhild oli sitäkin kiinnostuneempi. Tjodhild rakennutti Brattalidiin kirkon, jossa hän ja muut kristinuskon omaksuneet saattoivat rukoilla. Sanotaan, ettei Tjodhild kristittynä halunnut enää maata pakanamiehensä kanssa, ”mikä suututti miestä kovasti”.

Brattalidissä tapahtui paljon näinä vuosina eikä aikajärjestys ole ihan varma. Erik Punaisen neljällä lapsella oli kaikilla osansa tapahtumissa. Lapset olivat Leif, Torvald, Torsten ja Frejdis, joka oli jalkavaimosta syntynyt tytär. Frejdis asui Torvard-miehensä kanssa Gardarin tilalla vajaan kahden tunnin matkan päässä Erikinvuonolta.

Erikin löytö, Vinland tai Viinimaa, oli suurtapahtuma. Senkin alkulähteenä oli kurssista eksynyt merenkävijä, Bjarne Herjolfsinpoika, joka v. 986 palatessaan Norjanmatkalta Islantiin sai hämmästyksekseen kuulla isänsä purjehtineen Erik Punaisen mukana Grönlantiin.

Bjarne lähti isänsä perään mutta ajautui kurssilta pitkälle länteen ja näki tuolloin metsäistä ja vuorista maata kolme eri kertaa. Miehistö halusi mennä maihin, mutta Bjarne päätti joka kerran jatkaa mahdollisimman nopeasti matkaa löytääkseen isänsä. Hän saapui viimein Grönlantiin, jossa Herjolf oli tuolloin asettumassa Herjolfsniemelle.

Bjarne sai kovasti moitteita uteliaisuuden puutteestaan. Brattalidissä puhuttiin usein asiasta, ja lopulta Leif lähti Herjolfsniemelle ja osti Bjarnen aluksen. Leif purjehti 35-miehisen aluksensa ensin ylös Grönlannin rannikkoa ja sitten etelään. He saapuivat vuorojälkeen kolmeen maahan, jotka he nimesivät niiden luonteen mukaan: Paasimaa, Metsämaa ja Vinland/ Viinimaa, joka sai vielä lisänimekseen ”hyvä”.

Grönlantilaisten saaga kertoo, että Leif jäi sinne miehineen talven yli ja rakensi ”Leifinmajat”. Ilmasto oli niin leuto, että karja saattoi käyskennellä ulkona talvellakin, ja kalaa ja riistaa oli yllin kyllin. Ryhmä tutki seutua joka päivä, mutta vain sen verran, että ehtivät illaksi kotiin.

Eräänä päivänä yksi seurueen miehistä, Tyrkir, katosi. Häntä kutsuttiin ”etelänmieheksi”, mistä voidaan arvella hänen tulleen Etelä- tai Keski-Euroopasta. Tyrkir oli Leifin uskollisia palvelijoita ja Leif kutsui häntä ”kasvatti-isäksi”. Leif otti mukaansa 12 miestä etsimään Tyrkiriä ja löysikin hänet pian. Tyrkir puhui tuolloin sekavasti omaa kieltään, jota he eivät ymmärtäneet. Hetken kuluttua Tyrkir alkoi puhua heille tuttua kieltä ja kertoi löytäneensä viinirypäleitä.

”Voiko se olla totta, kasvatti-isä?”

”Kyllä se on totta, sillä siellä, missä synnyin, ei puuttunut viiniköynnöksiä tai viinirypäleitä.”

Ruotsalainen arkeologi Mats G. Larsson pitää Vinlandia nykypäivän Nova Scotiana, Kanadan rannikon eteläisimpänä niemimaana. Siellä kasvaa runsain määrin luonnonvaraista törmäviiniä, Vitis riparia.

Kun Leif oli näine uutisine palannut jälleen kotiin Brattalidiin, läntinen maa nousi entistäkin kuumemmaksi puheenaiheeksi. Lähteet antavat eri tietoja, mitkä olivat seuraavia retkikuntia, mutta Grönlantilaisten saagan mukaan Torvald lainasi ensin Leif-veljensä laivan ja lähti kohti Vinlandia 30 miehen kanssa.

Kun he kotimatkalla nousivat maihin kauniille niemelle, he näkivät skaelingejä (intiaaneja) ja tappoivat kaikki yhtä lukuunottamatta, joka pääsi pakoon. Sitten heitä ammuttiin nuolilla ja Torvald haavoittui kuolettavasti. Hänet haudattiin niemelle, jolle annettiin nimeksi Ristiniemi.

Gudrid sai Torvaldin retkikunnan poissa ollessa uuden kosijan. Hän oli Torsten, Erikin nuorin poika, ja tällä kertaa vastaanotto oli suopea. Häät vietettiin Brattalidissä, ja siellä oli paljon väkeä.

Torstenilla oli talonsa, Sandnäs, Länsiasutuksella Lysevuonolla. Puolet tilasta omisti toinen pariskunta, miehen nimi oli myös Torsten ja vaimon Sigrid. Tästä tuli siis nyt Gudridin koti.

Seuraava retkikunta Vinlandiin lähti pian Torvaldin retkikunnan palattua ja kerrottua tämän kuolemasta. Torsten ilmoitti, että hän halusi hakea veljensä ruumiin kotiin. Leifin laiva varustettiin jälleen, ja Torsten lähti purjehtimaan mukanaan koko miehistö ja nuorikkonsa.

Retki epäonnistui. Laiva ajalehti koko kesän eikä kukaan tiennyt, missä he olivat. He onnistuivat kuitenkin palaamaan Grönlantiin juuri ennen talvea.

Hän näki näyssä koko kuolleiden joukon oven edessä, ja niiden joukossa itsensä ja Torstenin

Talven lähes mentyä Torstenin ja Gudridin taloon saapui kulkutauti. Ensimmäisenä sairastui ja kuoli Gardar, tilan työnjohtaja eikä mitenkään pidetty mies. Sitten väkeä kuoli yksi toisensa jälkeen. Myös Torsten Erikinpoika ja Sigrid, toisen Torstenin vaimo, sairastuivat. Sigrid halusi eräänä iltana mennä ulkohuoneeseen ja Gudrid saattoi häntä, mutta sitten Sigrid sai näyn, jossa kaikki kuolleet makasivat oven edessä ja heidän joukossaan Sigrid itse ja Torsten. Hän oli näkevinään Torstenin ruoska kädessä kuin aikeissa lyödä joukkoa.

Ennen kuin aamu tuli, Sigrid oli kuollut ja illalla kuoli Torsten Erikinpoika.

Erik Punaisen saagan mukaan Torsten, Sigridin leski, tarjoutui valvomaan Gudridin aviomiehen ruumiin luona. Mutta hetken kuluttua kuollut nousi istumaan ja sanoi tahtovansa, että Gudrid kutsuttaisiin paikalle. Torsten esitti tuolloin tämän viestin Gudridille:

”Ei se ole mikään tapa, niin kuin täällä on ollut Grönlannissa, sitten kun usko tänne tuli, että on laskettu ihmiset vihkimättömään multaan vähin messuin. Minä haluan, että minut viedään kirkkoon ja kaikki ne muut, jotka täällä ovat kuolleet. Mutta tahdon, että Gardar poltetaan heti roviolla, sillä hän on aiheuttanut kaikki ne kummittelut, mitä täällä on tänä talvena ollut.”

Kaikki ruumiit vietiin tämän jälkeen Erikinvuonolle, ja siellä pappi piti heille messun.

Vähän myöhemmin kuoli myös Gudridin isä Torbjörn. Gudrid peri nyt kaikki rahat isänsä ja Torsten-miehensä jälkeen. Hän jäi toistaiseksi Brattalidiin ja Erik huolehti hänestä hyvin.

Erikinvuonolle saapui syksyn korvalla kaksi suurta laivaa. Yhtä ohjasi Torfinn Karlsefni, Tord Hevosenpään ja Torunin poika, joka asui Skagafjordissa Islannin pohjoisrannikolla.

Torfinnin isänisänisä oli aikoinaan saapunut uudisraivaajana Skagafjordiin, ja Pariisin v. 845 ryöstäneen kuuluisan viikingin Ragnar Lodbrokin sanotaan olleen Torfinnin esi-isä. Isänisänäidin puolelta hän lienee ollut Irlantia kuninkaana v. 842–888 hallinneen Kjarvalin jälkeläinen. Hänen isänäidin isänisän äiti oli Aud Syvämielinen.

Kummankin laivan miehistö pyydettiin talveksi Brattalidiin, mutta uudesta seurasta huolimatta Erik oli enemmän allapäin kuin hänen oli tapansa. Torfinn Karlsefni tuli puhumaan Erikille ja sanoi: ”Painaako jokin mieltäsi, Erik? Sinä olet kestinnyt meitä hyvin suureellisesti ja on meidän velvollisuutemme palkita sinulle moinen hyvyys.”

Erik vastasi: ”Te otatte vieraanvaraisuuteni hyvin ja arvokkaasti vastaan. Mutta olisi paha, jos käy niin että ette ole pahempaa joulua pitäneet kuin mikä nyt on tulossa.”

Selkokielellä Erik suri sitä, ettei hänellä ollut maltaita oluen panemiseen eikä silloin voinut tulla kunnon joulua.

Torfinn ilmoitti, että laivassa oli maltaita, jauhoja ja ohraa ja että Erik voisi ottaa sieltä niin paljon kuin tahtoi järjestäkseen päällikön arvolle sopivat pidot.

Niin valmistettiin joulupidot, ja ne olivat niin komeat, että väki oli tuskin nähnyt sellaista suureellisuutta.

Joulun jälkeen Torfinn pyysi Gudridin kättä. Erik sanoi suhtautuvansa asiaan suopeasti ja että Gudrid ansaitsi hyvät naimakaupat. Kosinta esitettiin, ja Gudrid antoi Erikin päättää. Niinpä joulun juhlaa jatkettiin ja juotiin häitä.

”Suuri oli ilo Brattalidissä talvella. Pelattiin lautaa ja kerrottiin satuja ja paljon muuta, mistä talonväki piti”, Erik Punaisen saagan mukaan.

Vinland säilyi suurena puheenaiheena, ja nyt oli siihen mennessä suurimman retkikunnan aika. Torfinn halusi matkaan, samoin Bjarne ja Torhall, joka omisti toisen laivoista. Myös Leifin vanha laiva otettiin käyttöön, ja sillä lähtivät matkaan mm. Frejdis ja Torvard.

Kaikkiaan 160 henkilöä lähti matkaan, muutamat heistä naisia. Tietenkin myös Gudrid seurasi aviomiehensä mukana, tämä oli nyt hänen toinen yrityksensä päästä Vinlandiin.

Matkan seuraamiseen tarvittaisiin oma pitkä artikkelinsa. Tarkoituksena oli perustaa Vinlandiin kiinteä asutus, ja siitä kerrotaan monia yksityiskohtia Erik Punaisen saagassa ja Grönlantilaisten saagassa. Retkikunta pääsi tavoitteeseensa hakemisen jälkeen:

”Maista he löysivät villivehnäpeltoja sieltä, missä oli alavaa, mutta viinipuita sieltä missä metsä ja pelto kohtasivat. Joka puro oli kaloja täynnä. He tekivät kuoppia sinne, missä maa ja meri tapasivat korkeimman nousuveden aikaan, ja kun laskuvesi tuli, oli kuopissa kampeloita. Siellä oli metsissä paljon ja kaikenlaisia eläimiä. Karjansa heillä oli mukanaan.”

Gudrid synnytti ensimmäisenä talvena uudessa maassa pojan, joka sai nimekseen Snorri, varmasti ensimmäinen Amerikan mantereella syntynyt kalpeanaama.

Vähitellen uudisasukkaiden välille syntyi epäsopua. Kymmenen seurueesta lähti eri reitille yhdellä laivalla ennen kuin retkue oli saapunut Vinlandiin, sillä he olivat eri mieltä reitinvalinnasta. Tätä ryhmää johti Torhall Pyytäjä, ja hänen kohtalonsa oli ikävä. Tuulet veivät aluksen Irlantiin saakka, jossa heidät otettiin orjiksi. Torhall sai siellä surmansa.

Vielä vakavampia olivat uudisasukkaiden selkkaukset skraelingien kanssa. Ensimmäiset kohtaamiset tämän alkuperäisväestön kanssa sujuivat kauppaa tehden mutta sitten syntyi taistelu. Skraelingit seuraavat kuuluisassa kohtauksessa viimeisillään raskaana olevaa Frejdisiä, ja sitten tapahtuu tämä:

”Frejdis löysi kuolleen miehen, se oli Torbrand Snorrinpoika, ja hänen päähänsä oli iskeytynyt linkokivi. Miekka lojui paljaana hänen vierellään; Frejdis otti sen ylös ja varustautui puolustamaan. Silloin skraelingit hyökkäsivät häntä kohti. Hän veti silloin rintansa vaatteista esiin ja taputti sitä paljaalla miekalla. Tästä skraelingit kauhistuivat ja ryntäsivät pakoon veneilleen ja soutivat pois.”

Torfinn Karlsefni päätteli, ettei Pohjolan asukeilla olisi tulevaisuutta Vinlandissa, koska he olisivat aina määrällisesti alakynnessä skraelingejä vastaan. Lopulta retkikunta palasi Brattalidiin, laivat täynnä tavaraa. Snorri-poika oli silloin vajaa kolmevuotias.

Koskaan aiemmin ei niin runsaasti lastattu alus ollut lähtenyt Grönlannista

Torfinnin ja Gudridin palatessa Brattalidiin Erik Punainen oli ollut kuolleena jo jonkin aikaa. Hän oli saanut tarttuvan taudin maahan saapuneilta uusilta tulokkailta. Leif Erikinpoika oli ottanut tilan hoitaakseen.

Vietettyään vuoden Grönlannissa Torfinn, Gudrid ja Snorri lähtivät Islantiin asettuakseen Torfinnin kotitilalle Rönnäsiin. Sanotaan, ettei Grönlannista lähtenyt alus ollut milloinkaan ollut niin runsaasti lastattu kuin tämä.

Erik Punaisen saagan mukaan Torfinnin äiti Torun oli aluksi sitä mieltä, että Gudrid oli arvoton naimakauppa eikä halunnut asua miniänsä luona. Mutta kun Torun sai tietää, kuinka etevä ja monitaitoinen Gudrid oli, hän palasi ja anopin ja miniän välit olivat hyvät.

Torfinn Karlsefnin kuoltua arvostettuna suurmiehenä tila siirtyi Gudridille ja Snorrille. Snorrille syntyi ainakin kaksi sisarusta, Hallfrid ja Torbjörn.

Mutta Gudridin matkat eivät olleet vielä tässä. Hän kävi sukulaisten luona Norjassa ja teki vanhoilla päivillään pyhiinvaellusmatkan Roomaan.

Siitä kerrotaan vain hyvin lyhyesti, että Gudrid ”lähti etelään” ja että Snorri äitinsä poissaollessa rakensi tälle kirkon Glaumbæriin. Kotiinpaluunsa jälkeen Gudrid vietti viimeiset vuotensa nunnana ja erakkona.

Pyhiinvaellusmatkoista tuli keskiajalla lähes kansanliike. Paikalliselta papilta sai pyhiinvaelluspassin todisteeksi siitä, että on aito pyhiinvaeltaja eikä irtolainen. Pyhiinvaellusreittien varrelle syntyi majapaikkoja, joista kulkijat saivat ruokaa ja yösijan. Vähitellen matkoista kehittyi eräänlaisia ”seuramatkoja”, joissa matkattiin ryhmänä ja järjestetyin muodoin.

Níkulás Bergsson kirjoitti v. 1157 Leiðarvísirin, islantilaisen opaskirjan pyhiinvaeltajille, ja sen mukaan Pohjolan asukkaat aloittivat vaelluksen usein Tanskan Aalborgista ja kulkivat Hedebyn, Kölnin ja Baselin kautta Veveyyn Genevenjärvelle noin 30 päivässä. Sieltä lähdettiin etelään St Bernhardin solan kautta, jos aikoi Roomaan, muuten itään, jos aikoi Jerusalemiin.

Gudrid oli joka tapauksessa varhainen pyhiinvaeltaja emmekä tiedä, matkasiko hän seurueen mukana. Sitäkään ei tiedetä, tapasiko hän Roomassa paavin. Paavius oli tuohon aikaan syvästi rappiolla. Joka tapauksessa paavina oli vuosina 1024–1032 Johannes XIX, ja juuri hänet Gudrid on hyvinkin voinut tavata ja kertoa ihmeellisistä merentakaisista maista.

On vaikea ajatella muuta kuin, että Gudrid Torbjörnintytär oli aikansa matkustelluin nainen. Islannissa häntä kutsutaan nimellä Guðríður víðförla Þorbjarnardóttir, Gudrid Kaukomatkaaja.