Vuosi 2018 jää historiaan parhaimpina lintuvuosina pitkään aikaan. Useimpien lintujen pesintä onnistui loistavasti lämpimän ja kuivan alkukesän
ansiosta, ja koska lämpimät säät jatkuivat vielä myöhäiskesälle, linnunpoikasten selviytymisprosentti nousi korkeaksi. Useimpien lintulajien
määrät siis kasvoivat Suomessa huomattavasti.
Kaikki lintujen ystävät voivat lisäksi iloita jälleen uuden lintulajin pesinnästä Suomessa vuonna 2018. Kyseessä on jalohaikara, joka pesi sekä Vihdissä että Porvoossa, jossa pesintä myös onnistui ja neljä nuorta jalohaikaraa lensi pesästä.
Vain muutama vuosi sitten ajoin Tampereelle pelkästään nähdäkseni talvehtivan jalohaikaran, joka oli vielä silloin harvinainen ilmestys. Nyt syksyllä myös kotikunnassani nähtiin useaan otteeseen yksi jalohaikara.
Jalohaikara on täysvalkoinen haikara, joka on kurjen kanssa lähes saman kokoinen. Laji alkaa todennäköisesti yleistyä Suomessa. Näin nopeita muutoksia luonnossa voi tapahtua.
Arosuohaukka on toinen tulokas, joka on nyt alkanut tosissaan pesiä Suomessa. Pohjois-Pohjanmaalla löydettiin v. 2018 peräti 11 pesää, jotka tuottivat 39 lentokykyistä poikasta.
Arosuohaukka on pesinyt Suomessa aiemmin vain muutamina yksittäisinä vuosina, joten lajin voi nyt sanoa toden teolla ilmestyneen tänne. Arosuohaukka on tietenkin uhanalainen, koska se on Suomessa uusi ja vielä pienikantainen laji.
Tutkijat eivät ole vielä ehtineet arvioida jalohaikarakantaa, mutta sekin varmasti luokitellaan erittäin uhanalaiseksi. Yli kymmenen Suomessa uhanalaiseksi luokiteltua lintulajia on vakiintunut maahan vasta sadan viime vuoden aikana, joten niiden kannat ovat luonnollisesti pieniä.
Uutisista saa herkästi käsityksen, että Suomen lintulajit ovat tuhon partaalla. Toki useiden tavallisten ja runsaslukuisten lintulajien määrä on viime vuosina supistunut, mutta jos vertaamme nykyhetkeä sadan vuoden takaiseen tilanteeseen, Suomessa pesivien lintulajien määrä on itse asiassa lisääntynyt monilla uusilla lajeilla. Maahan saapuneiden lajien määrä on moninkertainen maasta hävinneisiin verrattuna.
Naurulokki on selkeä esimerkki siitä, kuinka vikaan tutkijat voivat mennä, jos he arvioivat lajeja pelkästään annettujen kriteerien mukaan eivätkä huomioi kokonaisuutta. Harvat tietävät, että naurulokkikin on Suomessa uusi tulokas.
Naurulokki ilmestyi Suomeen 1860-luvulla, mutta sen kanta alkoi tosissaan kasvaa vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kotikyläni ravintolassa on suuri taulu, joka esittää maataloustöitä neljänä eri vuodenaikana 1900-luvun alussa. Taulu on muuten hieno ja ajalleen uskollinen, mutta siinä on yksi asiavirhe: kun viljelijä keväällä kyntää peltoa hevosellaan, auraa seuraa suuri naurulokkiparvi.
Suomessa ei 1900-luvun alussa ollut suuria lokkiparvia, eivätkä lokit totisesti olleet vielä oppineet seuraamaan kyntämistä matojen toivossa. Tämä tapahtui vasta 1950-luvun jälkeen.
Naurulokkikanta jatkoi voimakasta kasvuaan 1980-luvulle asti, erityisesti Pohjanmaalla. Kasvu johtui pitkälti siitä, että laji oppi etsimään ravintoa maaseudun tuolloin tuhansilta pieniltä ja suurilta turkistarhoilta. Lisäksi avokaatopaikat, joita vielä 1980-luvulla löytyi joka kylästä, tarjosivat lokeille valmiiksi katetun pöydän.
Esimerkiksi Luodonjärvellä pesi 1970-luvun puolivälissä noin 7000 naurulokkiparia ja 25 vuotta myöhemmin vain 1800 paria. Kun tutkijat nyt tarkastelevat lajin tilaa lyhyellä aikavälillä (usein 5–10 vuoden jaksoina), kannan huomataan vakiintuneen alhaisemmalle ja luonnollisemmalle tasolle, mutta tästä huolimatta he arvioivat naurulokin tilanteen kriittiseksi ja määrittävät lajin uhanalaiseksi.
Monet tunnistavat lintulaudaltaan viherpeipon. Viherpeippokanta kuusinkertaistui 1970-luvulta 2000-luvulle, ja sen levinneisyysalue laajeni voimakkaasti Suomessa, todennäköisesti myös pikkulintujen talviruokinnan ansiosta.
Usein kun laji lisääntyy tällä tavoin räjähdysmäisesti, sitä seuraa takaisku jonkin tartuntataudin muodossa. Vuosina 2008–2009 viherpeippokantaan iski vaikea Trichomonas gallinae -loinen, joka tuhosi puolet kannasta. Voitte varmasti arvata, mihin johtopäätökseen tutkijat tulivat arvioinnissaan: viherpeippo luokiteltiin tietysti uhanalaiseksi. Jos asiaa haluaa tarkastella hieman monitahoisemmin, viherpeippo on Suomen luonnon suurimpia voittajia sadan viime vuoden ajalta.
Tämän lehden luonnonystävien lintulaudat lienevät todellisuudessa täynnä uhanalaisiksi luokiteltuja lajeja. Lintulautojen vakiovieraisiin kuuluvat mm. punatulkku, varpunen, töyhtötiainen, viherpeippo ja hömötiainen, jotka ovat kaikki uhanalaisia.
Kirjoittaessani tätä näen lintulaudallani 22 punatulkkua. Laji luokitellaan uhanalaiseksi, vaikka punatulkkuja arvioidaan olevan Suomessa noin 400 000 yksilöä. Koska laji ei myöskään ole erityisen vaativainen elinympäristönsä suhteen, minun on hyvin vaikea uskoa, että se oikeasti voisi kuolla Suomessa sukupuuttoon.
Mutta kenties käytän nykyään työssäni aivan liikaa tervettä maalaisjärkeä ja liian vähän akateemista koulutustani.
870 000 yksilöstä (v. 2015), joten lajin todellinen häviäminen kuulostaa enemmänkin kirjoitus-pöytäskenaariolta.
Lintulaudan vakiovieras, punatulkku, on myös luokiteltu uhanalaiseksi.
