Järviseudun murre – itäinen kiila pohjalaismurteiden välissä

Etelä-Pohjanmaan Järviseudun murre eroaa huomattavasti muun Pohjanmaan puhetavasta. Murrepiirteitä vertailemalla onkin osoitettu, että Suomen jyrkin murreraja kulkee Lapuan ja Lappajärven–Alajärven välillä.

Järviseudun murre kuuluu itämurteisiin, Keuruun–Evijärven seudun murreryhmään, joka on osa savolaismurteita. Alue tunnetaan myös savolaiskiilana, sijaitseehan se kiilamaisesti etelä- ja keskipohjalaisten murteiden välissä. Murrealueen luoteispuoliskoon, jota kutsutaan vakiintuneesti Järviseuduksi, kuuluu perinteisen pitäjäjaon mukaan seitsemän pitäjää: Kortesjärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Vimpeli, Alajärvi, Lehtimäki ja Soini.

Tämäkään alue ei ole murteeltaan täysin yhtenäinen, vaan äänne- ja sanastopiirteissä on pientä alueen sisäistä vaihtelua. Lähellä pohjalais- ja savolaismurteiden rajaa sijaitsevissa kylissä voi olla enemmän pohjalaisvaikutusta. Perimätiedon mukaan murreraja kulkee Kortesjärvellä ”Nuottimäen prunnin kohoras”.

Kielimuotojen kohtauspaikka

Savolaiskiilan murretta selittää alueen asutushistoria. Järviseudun erä- ja kaskimaille tuli savolaisia uudisasukkaita 1500-luvulla, ja heistä muodostunut asutus on siitä lähtien ollut kosketuksissa pohjalaisten kanssa.

Seudulla on ollut myös ruotsinkielistä asutusta aina Soinia myöten. Alueen tärkein kauppapaikka oli pitkään ruotsinkielinen Pietarsaari. Perimätieto viittaa siihen, että ennen varsinaista asuttamisvaihetta Järviseudulla on ollut ainakin tilapäisesti muun muassa hämäläis- ja saamelaisasutusta.

Savolainen perusta

Murrealueita määriteltäessä tutkitaan määräyhteyksissä esiintyviä läntisiä ja itäisiä murrepiirteitä. Järviseudun murteessa on tietenkin runsaasti molempia. Murteella on kuitenkin selvästi itäinen pohja, joten se kuuluu itämurteisiin.

Eräs selvimmin havaittava itämurteisuus ovat yleiskielen d:n vastineet. Esimerkiksi Evijärvellä sanotaan jäähä, laussa, sujet (’jäädä’, ’ladossa’, ’sudet’). Etelä-Pohjanmaalla näissä sanoissa d:tä vastaisi r.

Murre on itäisellä kannalla sellaisten k:n sisältävien sanojen kuin härkä ja mäki taivutusmuodoissa. Kun pohjalaismurteissa sanotaan härjät mäjellä, sanotaan Järviseudulla härät mäillä.

Yleiskielen ts:n edustuminen, kuten sanoissa metsä ja tarvitsee, on sekin erittäin havainnollistava piirre. Järviseudulla sanotaan mehtä ja tarvihtee, kun länsimurteissa sanotaan mettä, tarvittee.

Vanhastaan persoonapronominit me, te ja he esiintyvät Järviseudulla itäisessä asussa myö, työ, hyö ja älä-kieltosanat asussa elä. Murteen ydinalueella mennä-verbin asu on männä.

Eräiden sanaparien esiintyminen noudattelee länsi–itä-jakoa. Suuressa osassa Järviseutua käytetään itäisiä sanoja karhi, vasta ja luona siinä missä länsimurteissa sanotaan äes, vihta ja tykönä.

Pohjalaisia vaikutteita

Kaikki savolaispiirteet eivät ole levinneet Järviseudulle, sillä pohjalaisvaikutus on vaimentanut leimallisimmat savolaisuudet. Sellaisia savolaisia vokaali-ilmiöitä kuin sanoissa mua, piä; laeva, poeka; kalloo, leipee ei Järviseudulla esiinny, vaan vokaalit ovat länsimurteiden kannalla: maa, pää; laiva, poika; kalaa, leipää.

Sananloppuinen i on järviseutulaisessa puheessa useammin säilynyt kuin kadonnut. Kadon kannalla ovat kuitenkin s:n sisältävät sanat (käs, ves) sekä heti-sana, het. Sen käyttö on vieläpä kehittynyt omaan suuntaansa, sillä ajanilmauksen lisäksi sitä käytetään vahvistussanana: Se hauki oli het suuri. Savolaista liudennusta (hetj) ei täällä tavata.

Pohjalaisvaikutusta on myös se, että osassa e-loppuisia sanoja on loppukonsonanttina s. Niinpä sanat hame, käärme ja sade kuuluvat muodossa hames, kärmes, sajes.

Osa Järviseudun sanoista on läntisiä, kuten valkea ja nisu, joita käytetään itäisten tulen ja vehnän sijaan. Jopa sanonnassa juostaan valkea hännän alla. Hevosvarusteisiin kuuluvat riimu ja ruomat, idempänä taas päitset ja rahkeet.

Ruotsalaisaineksia

Ruotsalaisasutus on jättänyt vaikutteita Järviseudun kieleen. Kieltosana ei ei aina mukaudu persoonataivutukseen. Niinpä Evijärvellä voidaan sanoa: Minä ei saanu sitä. Tämä käyttö ei ole yksinomaista, vaan jopa samassa virkkeessä voi esiintyä kieltosana kahdella tavalla: En minä tiijä, ku ei minä oo nähny. Ruotsalaista perua on myös persoonallinen passiivi: Saje pelättiin tulovan.

Runsain ruotsalaisvaikutus näkyy sanastossa. Nahkainen työkäsine on hanska (handsk), ei kinnas tai rukkanen. Järviseudulla sukat ja lapaset tikataan tai tikutaan (sticka). Suon synonyymeja ovat mosa ja kärri.

Väkitukko, räivä ja muut omaleimaisuudet

Itäisten ja läntisten ainesten kohdatessa Järviseudun murteeseen on kehittynyt aivan omia piirteitä. Esimerkiksi sanojen korkea, pimeä, maitoa ja tyttöä loppuvokaalit jakautuvat selvästi eri tavuille ja tavunrajalla esiintyy siirtymä-äänne: korkeja, pimejä, maitova, tyttövä.

Omaperäisiin järviseutulaisiin sanoihin lukeutuu esimerkiksi hillomarja eli puolukka. Muita paikallisuuksia ovat väkitukko ’itsepäinen’ ja räivä ’pahatapainen, kärttyinen’.

Kaiken kaikkiaan kolmen–neljänsadan vuoden kuluessa keskenään erilaisista kieliaineksista syntynyt Järviseudun murre on omintakeinen ja ympäristöstään erottuva kielimuoto.

Lähteet: Suomen murteiden sanakirja Tuomo Tuomi 1990: Järviseudun murteesta. Eripainos teoksesta Järviseudun historia III. Kalevi Wiik 2004: Suomen murteet: kvantitatiivinen tutkimus.