Carita Järvinen on 17-vuotias ja istuu illallispöydässä Kalastajatorpalla Helsingissä. Hänet on kutsuttu ystävättären syntymäpäiville ja hän on itse ommellut leninkinsä, yksinkertaisen, munankuorenvalkoisen mekon.
Illallinen on kaikin puolin mukava, mutta Carita ihmettelee, miksi naapuripöydän seurue katsoo häntä niin usein. Hän miettii, onko leningissä jotain vikaa, ja menee varmuuden vuoksi naistenhuoneeseen tarkistamaan asunsa. Ei, leninki istuu niin kuin pitääkin.
Lopulta naapuripöydän seurue lähestyy häntä. Seurueeseen kuuluu Fazerin mainospäällikkö, joka hakee uutta mallia ja kasvoja yrityksen markkinointiin. Kaunis tyttö, johon hänen silmänsä osuivat, tuntuu kuin luodulta tehtävään.
Carita saa käyntikortin ja valokuvastudion puhelinnumeron mutta ei ensin ota asiaa tosissaan. Hänen ystävättärensä järjestää sitten niin, että Fazerille tarkoitetut kuvat otetaan.
Carita tarvitsee siihen iltapuvun, ja hän päättää vuokrata sellaisen. Kaunein, se jonka hän todella haluaa, on valitettavasti kovin kallis. Valokuvaus sujuu hyvin, mutta palkkio ei riitä puvun vuokraan.
Studiossa Carita tutustuu Claire Ahoon, tunnettuun valokuvaajaan – jonka äidinisä oli Juhani Aho, Johannes Brofeldt, ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija. Claire näkee Caritan lahjakkuuden kameran edessä ja saa hänet suostumaan mallikseen eri yhteyksiin.
Carita alkaa saada nimeä. Clairen kuvia myydään lontoolaisiin Queen- ja Tatler-lehtiin. Eräänä päivänä Carita saa kutsun kuvauksiin paikan päälle Lontooseen.
Carita ei epäröi. Jotta vanhemmat eivät huolestuisi, hän sanoo lähtevänsä tapaamaan ystäviä Tukholmaan, mutta todellisuudessa matka vie Lontooseen mukana pelkkä menolippu ja 100 markan matkakassa.
Näin alkaa Suomen menestyneimmän valokuvamallin tarina.
Carita kertoo, ettei hän lapsena pitänyt epämukavista vaatteista. Mutta hän halusi pukeutua kauniisti ja alkoi jo varhain ommella vaatteensa itse. Vielä paljon myöhemminkin filmitähtenä New Yorkissa hän kaivoi usein esiin kutimen seurustellessaan ystävien kanssa.
Mainostoimisto Young & Rubicam otti Caritan vastaan Lontoossa. Hän sai heti kuulla ”She’s perfect for Angel Face”, mikä viittasi kosmetiikkayhtiö Max Factorin tuolloin tärkeimpään tuotemerkkiin. Kuuluisa Jean Bell ryhtyi hänen brittiagentikseen.
Caritalla ei ollut aikomusta tehdä uraa valokuvamallina, mutta yksi toimeksianto johti toiseen, ja useimmiten hän vastasi uteliaisuudesta myöntävästi. Hänen valokuvansa veivät prosessia eteenpäin. Tämä oli ennen Internetin ja matkapuhelinten aikaa.
”Mallin työhön kuului aktiivinen yhteydenpito toimeksiantajiin. Agenttitoimistossa olin yksi lukuisten joukossa, jokaisella oli oma ’kirja’, jossa mallia esiteltiin kuvin. Aina piti olla käsillä kolikkoja, jotta voisi soittaa työpuheluita puhelinkioskeista. Laukku piti olla valmiina kaikkine tykötarpeineen, jota kuvausistunnossa saatettiin tarvita.”
Carita matkusti jatkuvasti kuvauksiin keskuksena Lontoo, Pariisi ja New York. Dorian Leigh toimi Caritan agenttina Pariisissa, Stuart Agency New Yorkissa. Hänen kuviaan alkoi ilmestyä muotilehtiin, esim. Harper’s Bazaariin, Elleen, Vogueen, Marie Claireen ja Glamouriin. Kuvaajina olivat mm. Terence Donovan, Brian Duffy ja David Bailey.
Usein valokuvamallin työtä pidetään hohdokkaana, mutta se on myös kovaa työtä.
”Olin tarkka tietyissä asioissa, tulin ajoissa, olin ystävällinen, ripustin vaatteeni itse henkarille, en ollut diiva. Olin työssä ja oli tärkeää hoitaa hommansa.”
Carita kertoo hymyillen, miten tärkeää on huolehtia yksityiskohdista. Hän tuli New Yorkiin mukanaan itse neulomansa leninki. Se oli jäänyt vähän lyhyeksi, joten hän yritti venyttää sitä ripustamalla helmaan painoja yöksi.
”Kuljin koko päivän ylpeänä ja luulin New Yorkin olevan lääpällään minuun, koska kaikki katsoivat pitkään. Mutta agenttini luona sain heti kuulla: ’What happened to your dress!’ Leninki oli kutistunut alkuperäiseen pituuteensa. Putosin takaisin maan pinnalle.”