Kalervo Uusitalo varttui Karijoella kahden kilometrin päässä Susiluolasta. Hän kävi luolassa ensimmäisen kerran 3-vuotiaana, ja lapsena hän seikkaili Susivuorella lukemattomat kerrat yksin tai kavereidensa kanssa. Jännittävämpää leikkipaikkaa ei voi kuvitellakaan.
Jokin luolassa veti Kalervoa puoleensa; sen koko, suuaukolta peninkulmien päähän kohti länttä levittäytyvä näkymä ja tunne, että luola kätki sisäänsä salaisuuksia.
Luolan suuaukko on 9 metriä leveä ja runsaan metrin korkea. Kalervo kavereineen tiesi luolan jatkuvan pitkälle vuoren sisään. Luolan syvyyttä he eivät kuitenkaan saaneet selville, sillä tila oli lähes kokonaan kivien ja soran peitossa, osin jopa kattoon asti.
”Ryömimme niin syvälle kuin pääsimme. Kerran kaivoimme jopa pois soraa, jotta pienin meistä pääsisi luikertelemaan pidemmälle. Taskulamppujen avulla näimme käytävien jatkuivan paljon pidemmälle”, Kalervo kertoo.
Hän ryhtyi 1980-luvun alussa soittelemaan asiantuntijoille kertoakseen heille Susiluolasta. Vastaanotto oli kuitenkin nuiva, luolatutkimus ei ollut Suomessa suuri tieteenhaara. Tutkijat ja museoväki ilmoittivat, että heillä on parempaakin tekemistä.
”Eräskin asiantuntija kysyi minulta, koostuuko luola vain kahdesta toisiinsa nojaavasta kivenjärkäleestä vai onko kyseessä tosiaan oikea reikä vuoressa”, Kalervo kertoo nauraen.
Lopulta hän päätti ryhtyä itse tyhjentämään luolaa sorasta ja kivistä, kotikuntansa tuella ja talkooväen avulla. Ehkäpä luola voisi houkutella matkailijoita? Suupohjan laakealla maaseudulla ei ollut mitään vastaavaa nähtävyyttä.
Museovirasto ei estellyt asiaa, ja Kalervo käynnisti kaivuutyöt kesällä 1995 yhdessä tuttaviensa kanssa, mukana oli mm. entinen keihäänheittäjä Pauli Nevala.
”Ymmärsimme kuitenkin pian, että työt pitäisi jättää oikeille asiantuntijoille. Luolan pohjalla oleva maakerros vaikutti ikivanhalta eikä muistuttanut muita kerrostumia. Ja maa oli tumma, nokisen näköinen.”
Tässä vaiheessa Kalervo päätti soitella uudelleen asiantuntijoille, mutta Museovirasto suhtautui asiaan edelleen penseästi. Samoin geologit, vaikka useat heistä olivat aiemmin käyneet Susiluolassa suuren kansallisen luolakartoituksen puitteissa.
Vasta Heikki Hirvas ? viides tai kuudes geologi Kalervon soittolistalla ? lupasi lopulta vierailla Susiluolassa.
”Olin kuorma-autolla matkalla Kuusamosta kotiin Karijoelle, kun kuulin radiosta Helsingin hiidenkirnujen vihkiäisistä. Ohjelmassa mainittiin Hirvaan nimi, ja ajattelin, että hänen nimeään en ollut kuullut aiemmin”, Kalervo kertoo.
Hän soitti seuraavana päivänä Geologian tutkimuskeskukseen ja sai kuulla, että Hirvas oli kenttätöissä ja palaisi vasta kahden viikon päästä.
”Puhelin soi klo 8.03 heti ensimmäisenä päivänä palattuani työpaikalle – Kalervo soitti”, Heikki Hirvas kertoo.
Hirvaan saavuttua Susivuorelle 17.1.1996 hän ymmärsi heti, ettei Susiluola ollut mikä tahansa luola. Ja Kalervo sai kuulla sen, mitä hän oli toivonut jo 15 vuotta: luolassa aloitettaisiin kaivaukset. Ja asiantuntijoiden toimesta!
”Jos Kalervo ei olisi soittanut minulle, luola olisi nyt luultavasti lähes kokonaan tyhjennetty. Ilman että asiantuntijat olisivat päässeet tutkimaan sedimenttikerrostumia”, Hirvas toteaa.
Mikä ajoi Kalervon selvittämään luolan historiaa?
”Uteliaisuus. Halusin tietää, mitä vuoren syvyyksissä on. Ja asiantuntijoiden epäilyt vain lisäsivät päättäväisyttäni”, hän sanoo.
