Kolme kysymystä…

Åsa Hagberg-Andersson syntyi Oravaisissa ja väitteli taloustieteen tohtoriksi Vaasan Svenska handelshögskolanista aiheenaan teolliset verkostot. Hän työskentelee ratkaisuarkkitehtina viennistä kiinnostuneille yrityksille Venture Development Nordic -yhtiössä Tukholmassa.

Mitkä ovat yrittäjyydessä Pohjanmaan vahvuudet ja heikkoudet?
Ahkeruus, itsepäisyys ja yleisesti positiivinen ajattelutapa kuuluvat pitkälti Pohjanmaan vahvuuksiin. Menestymisen halu on voimakas ja kantaa pitkälle, jos konsepti on muutenkin vahva. Heikkous näkyy usein kasvuun liittyvässä epäröinnissä ja siinä, ettei selvitetä, mitä laajemmissa yhteyksissä vaaditaan. Mutta niillä, jotka asiasta kiinnostuneina tekevät perusteellisen ja hyvän pohjatyön, on vahvuus, joka kantaa pitkälle.

Kateus voi toisinaan estää kasvun muiden taitavien toimijoiden kanssa. Yhteistyölle avoimet henkilöt oppivat usein nopeimmin, mitä on meneillään ja mitä tarvitaan – eivät ne, jotka eristäytyvät ja uskovat, että heillä on yksin kaikki menestyksen avaimet.

Mitä pohjalaisyritysten tulisi tehdä menestyäkseen ulkomailla?
On tärkeää tutkia niitä markkinoita, joille haluaa suuntautua. Täytyy miettiä, minne tuote sopii ja millä tavoin kohdemarkkinat eroavat kotimaan markkinoista. Törmään työssäni jatkuvasti yrittäjiin, jotka luulevat voivansa myydä tuotettaan ulkomailla samalla tavoin kuin he ovat tähän mennessä tehneet kotimaan markkinoilla. Tämä henkinen lähtökohta tuhlaa paljon aikaa ja resursseja vientiprosessin alkumetreillä.

Mitä elämänlaatu sinulle merkitsee?
Kaikki palapelin palaset ovat tasapainossa ja oma asenne kunnossa. Tarkoitan tällä sitä, että ihminen voi yleisesti menettää paljon elämästään tuijottamalla sokeasti yksityiskohtia, kun taas onnen ja elämänlaadun tunne on mielestäni sitä, kun päättää, että päivästä ja huomispäivästä tulee erittäin hyviä. Silloin niistä usein tuleekin hyviä, tietysti pienoisella omalla avustuksella.