Kompromissi totuudesta

Sähkön alkuperämerkintä on mutkikas juttu

Kaksi seikkaa ohjaa elektronien kulkua sähköverkossa: Ne kulkevat sähkönkäyttäjälle verkon sallimaa lyhintä tietä. Ja ne on tuotettava samalla hetkellä, kun sähköä käytetään.

Näin ollen sähköntuottaja ei voi koskaan varmuudella luvata, että tietyn laitoksen sähkö menee tietylle asiakkaalle. Jo siitä syystä, ettei laitoksen tuottama sähkö ehkä riitä tai että laitosta ei voi aina pitää käytössä.

Uusiutuvan tai minkään muunlaisenkaan sähkön ostaminen ei siis välttämättä tarkoita, että juuri sitä pistorasiasta tulee.

Siitä huolimatta nykyään sähkönmyyjät yhä yleisemmin myyvät sähkösopimuksia luvaten toimittaa vain tietyntyyppistä sähköä. Miten se on mahdollista?

Selitys piilee poliittisten päätösten jälkeen käyttöön otetussa alkuperätakuiden järjestelmässä. Järjestelmän puolustajat kertovat harvoin ääneen, että sähkön alkuperämerkintä on tosiasiallisista sähköntoimituksista täysin irrallinen järjestelmä.

Järjestelmä on nykyään eurooppalainen, mutta se on lähtöisin Ruotsista. Johan Malinen valvoo alkuperämerkintöjä viranomaisnäkökulmasta Ruotsin Energiavirastossa, ja hän kuvaa järjestelmän toimintaa näin:

• Sähköntuottaja saa sertifikaatin, joka ilmoittaa sähkön alkuperän kutakin tuotettua megawattituntia (MWh) kohti.
• Sertifikaatti myydään edelleen sähkönmyyjille, jotka puolestaan peruuttavat sertifikaatin, kun sähkö myydään loppuasiakkaalle.
• Sähkönmyyjä on sen jälkeen lain mukaan velvollinen ilmoittamaan laskussa sähkön alkuperän.

Ongelmana on, että sertifikaatti on voimassa 12 kk, kun taas asiakkaalle toimitettava sähkö on tuotettava samalla hetkellä kuin se käytetään.
Sähkön alkuperämerkintä on siis toisin sanoen täysin erillään varsinaisesta sähköntoimituksesta. Jos kaikki voimalat yhtäkkiä pysäytettäisiin, Ruotsi jäisi ilman sähköä seitsemässä sekunnissa.

”Ongelmallista”

Johan Malinen ei epäröi kutsua järjestelmää ”ongelmalliseksi”.

”Sähköverkko ei tietenkään pysty erottelemaan eri energialähteiden elektroneja toisistaan. Silti monet, jotka tekevät sähkösopimuksen tietynlaisesta sähköstä, luulevat saavansa vain juuri sitä sähköä”, hän kertoo.

Hän kuvaa alkuperätakuuta rahoitusvälineeksi. Asiakas itse asiassa tukee sitä sähköä, jota järjestelmässä on voitu tuottaa jopa 12 kk aiemmin.

Oikeasti järjestelmä on paljon monimutkaisempi. Alkuperätakuilla käydään kauppaa parissakymmenessä Euroopan maassa, kun taas loppukäyttäjän sähkö tuotetaan yleensä käyttäjän lähialueella.

Tällä on aika visainen seuraus: Sähkön jäännösjakauma – eli se ”sekasähkö”, joka toimitetaan täsmentämättömän sähkösopimuksen tehneille – arvioitiin v. 2015 Ruotsissa 42-prosenttisesti fossiiliseksi, vaikka itse asiassa vain 2?3 % Ruotsissa tuotetusta sähköstä on fossiilista.

”Ruotsalaisen sähkön ympäristöarvoa on myyty muualle Eurooppaan, ja olemme saaneet sieltä epäsuoraan fossiilista sähköä kirjanpitoomme”, Malinen selittää.

Greenwashing

Järjestelmää on arvosteltu viherpesusta, jossa ”likaiset sähköntuottajat saavat sähkönmyyntinsä näyttämään hyvältä”, Johan Malinen toteaa.

Mutta järjestelmän romuttamisesta aiheutuisi toisia ongelmia:

”Toimijoille (esim. niille, joilla ei ole omaa tuotantoa) tarjoutuisi mahdollisuus esittää hankalasti todennettavia väitteitä sähkönsä alkuperästä. Joutuisimme arvuuttelemaan, mistä sähkö on itse asiassa peräisin, siitä tulisi käsittämättömän monimutkaista.”

Yhtenä virhelähteenä on sekin, että tietty prosenttiosuus sähköstä häviää matkalla tuotannosta loppukäyttäjälle (ks. ed. aukeaman artikkeli). Näiden verkkohäviöiden käsittely alkuperämerkinnöissä on selvittämättä.

Johan Malinen reagoi itsekin fyysisen ja taloudellisen sähköjärjestelmän ristiriitaan sekä alkuperätakuun pitkään kestoon.

”Pidän 12 kk:n valintaa kompromissina siitä, mikä on oikeasti totta ja mikä hallinnollisesti mahdollista. Järjestelmä olisi uskottavampi, jos takuuaika olisi lyhyempi.”

Nykyään tavoitteena on mitata sähkönkulutusta tunneittain. Mikä estää myöntämästä alkuperätakuutakin tunneittain?

”Jos takuut pitäisi peruuttaa tunneittain, myös jäännösjakauma pitäisi laskea tunneittain. Nykytekniikalla ja säännöillä se on ikävä kyllä käytännössä mahdotonta.”

”Voidaan myös kysyä, mitä lisäarvoa se tuo käyttäjälle, jos sähkön alkuperästä annetaan tietoa, joka on melkein totta mutta ei kuitenkaan täysin”, Johan Malinen sanoo.

Eri vaikutus

Suomessa poliitikot eivät ole lähteneet alkuperätakuujärjestelmään samalla innolla eikä järjestelmällä ei ole ollut samanlaista vaikutusta kuin Ruotsissa.

”Meidän on heinäkuusta 2013 lähtien täytynyt myöntää alkuperätakuut uusiutuvana myytävälle sähkölle. Toisin kuin Ruotsissa, alkuperätakuuta ei voida antaa esim. ydinvoimasähkölle”, kertoo Suomen Energiaviraston markkinajohtaja Antti Paananen.

Vuonna 2014 uusiutuvan sähkön osuus oli 38,8 % (25,4 TWh) sähkön nettotuotannosta (65,4 TWh) Suomessa. Sähkönmyyjät hankkivat alkuperätakuut runsaalle 80 prosentille tästä uusiutuvasta sähköstä.

Vertailun vuoksi: Vuoden 2014 jäännösjakaumassa (siis siinä sähkönkulutuksessa, jolle sähkönmyyjä ei ollut hankkinut alkuperätakuita) fossiilisen sähkön osuus oli 44,2 %, ydinvoiman 46,4 % ja uusiutuvan 9,4 %. Fossiilisen sähkön tosiasiallinen osuus Suomen nettosähköntuotannosta oli 26,6 % vuonna 2014.

Miten Suomen suuri tuontisähkö luokitellaan?

”Venäjältä tuotavalle sähkölle lasketaan jäännösjakauma venäläisten sähköntuotantomuotojen perusteella. Sellaisista EU-maista tuotavalle sähkölle, joissa ei ole käytössä alkuperätakuita, käytetään eurooppalaista jäännösjakaumaa”, Paananen kertoo.

Heikko ohjausvaikutus

Alkuperätakuiden käyttöönottoa perusteltiin sillä, että niiden tarkoituksena on ohjata sähköjärjestelmää. Johan Malinen pitää vaikutusta äärimmäisen rajallisena.

”Sähkönhinnat ovat useimmilla tuotantomuodoilla liian matalat, jotta takuun avulla pystyttäisiin edistämään jotain tiettyä tuotantomuotoa. Siihen on monia muita tapoja. Takuu on pikemminkin tapa pitää järjestelmällisesti kirjaa siitä, mikä kuuluu kellekin.”

Sähköntoimittajien kiusaus harhaanjohtavaan markkinointiin kasvaisi ilman järjestelmää, hän uskoo.

Esimerkkinä tästä on tunnettu ruotsalainen sähköyhtiö, joka mainostaa itseään uusiutuvan sähkön myyjänä. Yhdessä vaiheessa yhtiö lupasi 100 % aurinkoenergiaa kaikille halukkaille, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että yhtiön hallussa olevan aurinkoenergian määrä vastasi vain yhden tavallisen omakotitalon vuositarvetta.