”Ei keherannu mennä maantietä lehemäin peräsä ettei ollu tikkaus käresä”
Kun Pohjanmaalla puhutaan vaikkapa kylymästä kahavista, on murrepiirteen puolesta kyse svaavokaalista. Suomen murteissa svaavokaali on tiettyjen konsonanttien keskellä kuuluva siirtymä-äänne, jonka tarkoituksena helpottaa sanan ääntämistä. Kielitieteellisen termin nimitys svaa juontuu erään heprean kielen vokaalimerkin nimestä.
Murteissa svaavokaali esiintyy yleisimmin l-alkuisissa konsonanttiyhtymissä lk, lkk, lm, lp, lpp ja lv, siis esimerkiksi sanoissa heleppo, jalaka ja talavi. Tämä on tuttu piirre pohjalais- ja savolaismurteissa sekä näiden murrealueiden lähiympäristössä. Hieman suppeammalla alueella svaavokaalia tavataan myös nh-yhtymästä, kuten sanassa vanaha.
Svaavokaali on murteissa nuorehko ilmiö. Sen arvellaan kehittyneen savolaismurteissa 1600-luvun jälkeen ja levinneen edelleen pohjalaismurteisiin. Tämän voi päätellä siitä, että sitä ei esiinny karjalan kielessä, jolla kuitenkin on savolaismurteiden kanssa yhteinen pohja, muinaiskarjala. Niin ikään svaavokaali käytännössä puuttuu 1600-luvun alussa Savosta Keski-Ruotsin Vermlantiin muuttaneiden metsäsuomalaisten murteesta.
Kylömä ilama
Useimmiten svaavokaali on sama kuin sitä edeltävä vokaali: esimerkiksi sanoissa kylymä, silimä ja pilivi se saa värinsä sanan ensimmäisen tavun vokaalista. Mutta muun muassa Lapuan seudulla sitä esiintyy myös kylömä, silemä, pilevi tyyppisenä. Lisäksi Etelä-Pohjanmaalla kuulee sellaisia muotoja kuin ilama, kylövö ja (olla) hilukulla, joissa svaavokaali onkin sama kuin sitä seuraavan tavun vokaali.
Toisilla alueilla svaavokaali ääntyy hyvin lyhyenä (talavi), toisilla taas muiden äänteiden pituisena (talvi), jolloin se muuttaa sanan tavumäärää. Vanhan koululaisvitsin mukaan sanassa kolme voikin olla kolme tavua!
Ohoran pahanoja
Svaavokaali h-alkuisissa konsonanttiyhtymissä (hj, hl, hm, hn, hr, hv), kuten sanoissa pohoja, lehemä ja ohora, on varsin pohjalainen murreilmiö. Esimerkiksi Vetelissä muistellaan näin: Ei keherannu mennä maantietä lehemäin peräsä ettei ollu tikkaus (= neuletyö) käresä – ettei olisi pidetty laiskana.
Savolaismurteissa tätä piirrettä esiintyy lähinnä Keuruun–Evijärven seudun murreryhmässä, siis pohjalaismurteiden naapurissa. Alajärvellä kerrotaan vauvankopan sijaamisesta: Pantiin kopsaa ohoran pahanoja ja siihen päälle sitte alune (= aluslakana). Lisäksi piirteen levikki ulottuu hieman hämäläis- ja peräpohjalaismurteiden puolelle.
Svaa-ilmiöstä on kysymys myös tyypillisissä eteläpohjalaisuuksissa mihinä, kuhuna ja johona. Kauhavalla etsitään perunakuokkia: Mihinäs kräkkäkuakat on, meen kaivamhan vähä pärinöötä.
Helessingin kuuseen
Svaavokaali ls-konsonanttiyhtymässä, kuten sanoissa hilise ja tylysä, on myös pohjalaismurteille ominainen ilmiö. Hiliseisestä männystä lähti semmosia ohuvia kuoren hetaleita ko siihen koski, siittä tunsi päremännyn, neuvotaan Sievissä.
Myös Järviseudun savolaismurteessa tätä piirrettä tavataan. Falassis ov vaan hyvin soukka terä, kuvailee kortesjärveläinen falssihöylää eli uurteen tekemiseen käytettävää höylää. Ja koska helsinki-sanaa on käytetty myös lievänä voimasanana, jotakuinkin hornan tuutin merkityksessä, on Lappajärvellä tiuskaistu: Meeh helessingin kuuseen siitä!
Kirijoneen karijoneen
Vielä eräs pohjalaismurteissa yleinen svaavokaalin esiintymispaikka on lj- ja rj-konsonanttiyhtymä, kuten sanoissa vilija, ölijy, marija ja syrijä. Näissä paikoissa esiintyvä svaavokaali on yleensä i, joka saa laatunsa sitä seuraavasta puolivokaalista, j:stä. Alavieskassa kerrotaan, miten perhe lähti pellolle kimpsuineen ja kampsuineen: Sinne menivät leikkopellolle kirijoneen karijoneen.
Hieman harvinaisempia svaavokaalin esiintymispaikkoja ovat nj- ja tj-konsonanttiyhtymät, kuten sanoissa linija ja ketiju. Himangalla ojan kaivaminen aloitettiin niin, että suora linija käpitettihi (= varustettiin kepeillä). Samoilla seuduilla voimattomista jaloista kärsivä pahoittelee: Minä oon muuten hotiju.
Kirjoitus on mukailtu Kielikellossa 1/2019 ilmestyneestä artikkelista Lähärettihin kihiloolle.
Lähteitä ja kirjallisuutta
Kettunen, Lauri 1940: Suomen murteet III A. Murrekartasto sekä Suomen murteet III B. Selityksiä murrekartastoon. Helsinki: SKS.
Mantila, Harri – Pääkkönen, Matti 2010: Oulun seudun murteen vokaalisto. Helsinki: SKS.
Ison suomen kieliopin verkkoversio 2008. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 5. http://scripta.kotus.fi/visk.
Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Järviseudulla tunnettuja svaavokaalin sisältäviä sanoja
Seuraavat murre-esimerkit on poimittu Suomen murteiden sanakirjasta
(http://kaino.kotus.fi/sms).
- ahneesti
= ahkerasti, uutterasti, reippaasti
Koitethin oiken ahanhesti kävellä hussuttaa.
Kaustinen
- följyssä
= mukana, kanssa
Ottakaa se haraspääläri völijjyyn niitulle. (Haraispääläri on kantoastia, jossa on vedestä ja piimästä tai kuoritusta maidosta sekoitettua janojuomaa.)
Ylivieska
- hiljemmin
= myöhemmin
Ei nyv vielä mutta hilijemmi.
Himanka
- kahvimetsä; ”olla kahvimetsässä”
= olla kahviostoksilla
Pitäs täsä lähtijä kahavimehtää.
Sievi
- kolsio
= suurikokoinen, kömpelö, ruma tms.
ihminen
Tommi oli semmonen miehen kolosijo, että sitä kersat oikeen pelekäs.
Lappajärvi
- lehmänvahti; ”olla lehmänvahdissa”
= olla lehmäpaimenena.
Olikkos sinä lehemänvaharisa koko päivän?
Kaustinen
