Luonnon kunnia kansalainen

Joskus iltapäivisin, kun Mia Westerlund on uppouduttuaan lukuihin, analyyseihin ja energiamarkkinaennusteisiin katsonut ulos ikkunasta ja nähnyt hämärän lähestyvän, hän tuntee hetken koittaneen; tänä yönä hän nukkuu paljaan taivaan alla, tähdet kattonaan.

Metsä on Mialle kuin toinen makuuhuone. Hän on tottunut nukahtamaan ympärillään luonnon moninaiset äänet, joita nykyihmiset harvoin kuulevat tai edes huomaavat. Mia nukkuu sikeästi yksinkertaisessa teltassaan ja usein herää unesta juuri sinä kauniina hetkenä, kun aurinko nousee ja luonto muuttaa muotoaan yöstä päivään.

Eri vuodenaikoina on erilaiset äänet. Talvella on hiljaisinta; telttakangas saattaa hieman lepattaa tuulen puhaltaessa, lunta ehkä putoilee puista, ohi lentävän metsälinnun siivet havisevat, yksinäinen pöllö huhuilee, Mia kuulee koiransa hengittävän.

Keväällä ja alkukesästä sitä vastoin metsä on täynnä äänten sekamelskaa; kurjet ja kuovit huutavat ja pikkulinnut visertävät kilpaa jopa niin, että Mia joutuu toisinaan turvautumaan korvatulppiin voidakseen nukkua vielä hetken.

Kun Mia pääsee tällä tavoin hetkeksi luontoyhteisön kansalaiseksi, hänen mielensä usein valtaa rauha ja suuri selkeys. Palattuaan arkielämän ja lukujen pariin hän pystyy tarkastelemaan asioita tuorein silmin ja tuntemaan uutta uteliaisuutta. Mitä alkanut päivä oikein tuokaan tullessaan?

Miten Pietarsaaressa syntynyt ja varttunut Mia Westerlund, Herrforsin energiaprosessien kehittäjä, löysi tämän elämäntavan?

Osaltaan se johtuu luonnosta kiinnostuneista vanhemmista, jotka veivät Mian varhain metsäretkille ja poimimaan marjoja. Mia myös kävi partiota, jossa hän tottui telttailemaan luonnossa ja vartioimaan öisin nuotiota. Sittemmin hän kouluttautui insinööriksi Åbo Akademissa ja elämään tuli muita prioriteetteja, mutta myös laajempi maailmankuva.

”Olen aina ollut kiinnostunut maantieteestä, ja lapsena haaveilin matkasta Alaskaan. Lainasin kirjaston ainoan Lonely Planet -matkaoppaan ja luin sen kannesta kanteen. Kuulin opiskeluaikana Nordtek-ohjelmasta, ja sen ansiosta lähdin puoleksi vuodeksi vaihto-oppilaaksi Islantiin Reykjavikin yliopistoon.”

Sikäläinen professori järjesti matkoja Grönlannin itärannikolle Kulusukiin. Mia lähti mukaan, tutustui pieneen yhteisöön lähestulkoon maailman laidalla ja seikkaili ensimmäistä kertaa mannerjäätiköllä. Sitten hän sai Nordjobbin kautta töitä katkaraputehtaasta Grönlannin pääkaupungista Nuukista.

”Seisoin liukuhihnan äärellä ja kuorin katkarapuja ennen niiden pakastamista. Työ oli raskasta ja yksitoikkoista, mutta se oli minulle tärkeä kokemus.”

Diplomi-insinööriopintojen jälkeen Mia lähti optimointi-insinööriksi Skellefteå Kraftiin, yhteen Ruotsin suurimmista energiayhtiöistä, jonka vesivoimavaroista muut voivat vain unelmoida.

Mia teki optimointilaskelmia vesivoimasta ja siitä monimutkaisesta suhteesta, joka vallitsee jokijärjestelmän valuma-alueen sademäärän, vesistöjen virtaamien, patovesien säännöstelykapasiteetin ja järjestelmään kuuluvien useiden vesivoimaloiden kapasiteetin välillä.

”Näitä laskelmia piti samanaikaisesti mukauttaa sähkömarkkinatilanteeseen, joka vaihtelee päivittäin ja josta minulla ei ollut yhtään aiempaa kokemusta. Joka tapauksessa se oli hyödyllinen oppitunti, jossa sain tehdä laskelmia kaiken päivää”, Mia kertoo.

Skellefteå tarjosi Mialle äärettömästi upeaa luontoa aivan nurkan takana. Alussa hän vietti paljon aikaa muiden Bolidenissa työskennelleiden suomalaisten kanssa. Läheisemmän kosketuksen Västerbottenin luontoon hän sai tutun kuntoilumuodon eli hiihdon kautta.

Pian Mialle tulivat tutuksi myös laskettelusukset, minkä lisäksi hän alkoi harjoitella ja jopa kilpailla taekwondossa tunnetun valmentaja Elin Johanssonin johdolla. Johansson oli jonkin aikaa painoluokkansa maailman ykkönen. Seuraavaksi Mia kokeili kiipeilyä, mielellään sen kaikkein vaikeinta muotoa eli boulderointia, ensin sisätiloissa ja myöhemmin myös paljon ulkona.

Sen jälkeen hän hurahti moottorikelkkailuun ja harrasti sitä enimmäkseen metsämökin läheisyydessä, jossa hän usein kävi silloisen avopuolisonsa kanssa. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa ei tarvitse pysytellä erityisillä moottorikelkkareiteillä.

Skellefteå Kraftin työyhteisö myös poiki uusia ideoita.

”Ensiksi kilpailimme leikkimielisesti siitä, kuka uisi tai ainakin kastautuisi ulkona useimpina peräkkäisenä päivänä. Se oli mielestäni niin hauskaa, että päätin tehdä niin sata päivää putkeen. Sitten aloimme puhua ulkosalla nukkumisesta, ja otin tavoitteeksi nukkua ulkona vähintään yhden yön kuukaudessa”, Mia kertoo.

Tämä tapahtui vuonna 2018. Vuoden lopussa Mia totesi selviytyneensä tavoitteesta; hän oli nukkunut ulkona yhteensä 22 yötä, 21 niistä teltassa ja yhden iglussa.

”Pidän analysoimisesta, joskus jopa ylianalysoimisesta”, Mia kirjoitti silloin aktiivisesti päivittämäänsä blogiin. Mutta hän oli tyytyväinen. Kenties ei niinkään telttaöihin, vaan siihen, että ne olivat innostaneet häntä lähtemään neljälle tunturivaellukselle merkityillä poluilla. Hänen pisin vaelluksensa oli 110 km.

”En ole varsinaisesti tuntenut itseäni maailman vahvimmaksi jokaisella vaellus­askeleella, mutta olen tuntenut itseni etuoikeutetuksi, nöyräksi, aidoksi. Vaellukset ovat ehdottomasti olleet koko vuoden kohokohtia”, Mia tiivistää.

Ensimmäinen teltassa yksin vietetty yö ei ollut mutkaton. Silloin hänen tavoitteenaan oli vain selviytyä yöstä. Mia pystytti teltan viisi metriä kotipihasta ja käpertyi yön lähestyessä makuupussiinsa.

Seuraavalla kerralla hän lähti Vitbergetiin, keskellä Skellefteåa sijaitsevalle virkistysalueelle, ja pystytti teltan jo päivänvalossa. Kuuden aikaan hän sytytti nuotion ja teki iltapalaa.

”Mutta minulla ei ollut mitään tekemistä ruoan jälkeen. Pyörin levottomana teltan ympärillä ja lopulta asetuin makuupussiin, jossa katsoin Netflixistä leffoja kännykällä. En myöskään nukkunut erityisen hyvin ja heräsin raivoisaan kahvinhimoon.”

Mia ymmärsi nopeasti, että myös ulkosalla nukkumisen taito vaatii asiantuntemusta. Muutamat ulkoilmaelämään tottuneet työkaverit antoivat hänelle hyviä vinkkejä.

Kolmantena telttayönä Skellefteåssa oli -24 astetta. Mia lähti taas Vitbergetille ja pystytti teltan 200 metriä autosta. Cavalier kingcharlesinspanieli Rocky piti hänelle seuraa.

”Yö oli upea räiskyvine revontulineen. Nukuin hyvin. Kumpikaan meistä ei palellut. Se oli vapauttava tunne.”

”Kyseessä oli oppimisprosessi, kuten aina. Uskon, että jokaisen on hyvä löytää oman mukavuusalueensa raja ja aloittaa siitä. Täytyy vain ottaa niin pieniä tai suuria askeleita kerrallaan kuin pystyy”, Mia sanoo.

Kyse on myös hyvin käytännöllisistä asioista, kuten oikeanlaisista vaatteista ja varusteista, joita ei tule olla yhtään enempää tai vähempää kuin on tarpeen. Täytyy myös varautua melko pieniinkin ongelmiin. Miten teltta sijoitetaan suhteessa tuulen suuntaan? Jos yöllä myrskyää, onko teltta kiinnitetty tarpeeksi vankasti? Millaisen valonlähteen tarvitsee pimeyteen?

Mia oli kokenut tekijä ensimmäisen ulkona nukutun vuotensa jälkeen.

”Minun ei enää tarvinnut miettiä, mitä pakkaan reppuun. Tiesin, kuinka paljon syön, miten koira käyttäytyy, kuinka hyvin otsalamppu valaisee, miten teltta ja makuupussi kestävät erilaisia sääolosuhteita ja niin edelleen.”

”Huomasin kaikesta huolimatta palautuvani teltassa vietetyn yön jälkeen paremmin kuin kotona sängyssäni, vaikka saatoin teltassa kieriskellä patjalla ja joskus minun oli hankala nukahtaa. Kun nukuin ulkona monta yötä putkeen, uni parani yö yöltä.”

Mia oppi säilyttämään vesipulloa öisin makuupussissa, jotta vesi ei jäätyisi. Hän ryhtyi myös käyttämään heijastavia telttaköysiä, sillä ne helpottivat teltan löytämistä pimeydessä (”vaikka opin tallentamaan GPS-sijaintini tunnisteella Google Mapsiin”). Hän myös huomasi, että kaasusäiliön paine heikkenee kylmällä säällä, mikä voi hankaloittaa kaasukeittimen käyttöä.

Vuoteen 2019 mennessä Mia oli niin tottunut telttailija, että hän päätti lopettaa sosiaalisen median ja netin käytön retkeillessään – sääsovelluksia ja revontuliennusteita lukuun ottamatta. Hän ei halunnut minkään häiritsevän luontoelämystä.

Pelkääkö Mia koskaan mitään, kuten karhuja tai rosvoja?

”En pelkää eläimiä… paitsi ehkä punkkeja. Mutta liukastuminen ja loukkaantuminen ovat todellinen vaara. Niin voi tapahtua silmänräpäyksessä tunturin kivikkoisessa maastossa, kosteilla kallioilla tai märillä pitkospuilla.”

Ja rankemmasta ulkoilmaelämästä nauttivan on tietenkin tiedostettava, mihin ryhtyy. Tietääkö retkeilijä, missä hän on ja miten hän löytää kotiin? Tietääkö joku muu, missä hän on? Toimiiko kännykkä ja onko se ladattu?

Ulkosalla vietetyt yöt ovat vahvistaneet Mian valokuvausintoa. Luonto tarjoaa jatkuvasti uusia kuvausaiheita, ja alati vaihtuva valo tuottaa loputtomia sävyjä. Monien valokuvaajien tavoin Mia pitää auringonnousun jälkeisestä ja auringonlaskua edeltävästä valosta, jolloin aurinko on matalalla ja valo pehmeää ja tunnelmallista. Monet eläimet ovat myös vilkkaimmillaan niihin aikoihin.

Sumu on toinen suosikkiteema valokuvauksessa, kuten myös yöllä taivaalla loistavat tähdet ja revontulet, jotka voivat Västerbottenin tuntureilla leiskua näyttävästi.

”On mahdotonta olla lumoutumatta revontulista. Näin niitä ensimmäisen kerran kunnolla Islannissa ja Grönlannissa”, Mia kertoo.

Skellefteåssa Mia ryhtyi seuraamaan revontuliennusteita ja etsimään hyviä paikkoja revontulien kuvaamiseen.

Kun hän luki lehdestä, että maapallo oli pian kulkemassa meteoriparven läpi, hän päätti lähteä tallentamaan kameraan tähdenlentoja. Tämä tapahtui lokakuussa 2018, jolloin maapallo kulki Giacobinin-Zinnerin komeetasta peräisin olevan Draconidien meteoriparven läpi.

Taivaalla ei ollut ainuttakaan pilveä. Mia matkasi kauas Skellefteån ulkopuolelle valosaastetta pakoon. Suunnitelma onnistui. Hän asetti kameran suljinajaksi 15 sekuntia. Tähdenlentoja tallentui kolmeen lähes sadasta valokuvasta. Yksi näistä kuvissa on tässä yläpuolella.

Kentien vähemmän yllättäen Miasta on tullut vannoutunut avantouimari. Hän sahaa joka vuosi Luodonjärveen avannon, jossa hän kastautuu joskus jopa ennen saunaa.

Avantouinti-innostus kukoisti myös 6. joulukuuta 2017, Suomen satavuotispäivänä. Mia löysi työkaverinsa kanssa Skelleftejoelta kohdan, joka ei vielä ollut jäätynyt.

”Siellä sitten kastauduimme juhlistaaksemme isänmaatamme”, Mia Westerlund kertoo.