En enää seuraa uutisia tv:n, radion, sanomalehtien tai sosiaalisen median välityksellä. Tämä on tietoinen valinta, sillä olen huomannut jatkuvan uutisvirran vaikuttavan minuun erittäin kielteisesti eikä se edes anna totuudenmukaista kuvaa maailmasta.
Monet provosoituvat kertoessani tästä ja kyseenalaistavat, kuinka voin elää niin uutispimennossa maailman menosta. En kuitenkaan ymmärrä, miksi minun pitäisi olla huolissani jonkin kaukaisen maan presidentinvaaleista tai kuulla jostain Amerikan kouluampumisesta heti sen tapahduttua.
Miksi kannattaisi ruokkia jatkuvaa huolta asioista, joihin ei voi vaikuttaa ja joille ei aio tehdä mitään? Ihmisten mielestä minun pitäisi murehtia maailman menoa, mutta miten murehtimiseni auttaisi kärsiviä ihmisiä tai luontoa?
Sen sijaan luen viikossa keskimäärin kaksi tietokirjaa ja väitän, etten tee yhtään sen vähempää maailman ongelmien korjaamiseksi kuin muutkaan.
Ihmisten tulisi myös miettiä, miten paljon uutisten luonne on muuttunut 20–30 viime vuoden – ja etenkin viime vuosikymmenen – aikana. Suoranaisia valheita tuotetaan tietoisesti ja levitetään kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa, mutta niiden rinnalle on tullut myös aivan uusi uutisten levitystapa kilpailemaan perinteisten tiedotusvälineiden kanssa, nimittäin ilmaisuutiset, joita levitetään juuri sosiaalisessa mediassa.
Perinteiset tiedotusvälineet ovat vastanneet tähän tarttumalla vastaaviin menetelmiin: mehukkaisiin otsikoihin ja pelkoa herättäviin artikkeleihin. Onnettomuudet, luonnonmullistukset sekä harvinaisista ja kamalista sairauksista kärsivät ovat nähtävästi kullanarvoisia kilpailussa lukijoista ja klikkausmääristä.
Näin pelko alkaa ohjata lukijoiden käytöstä. Niin vanhat kuin nuoretkin ovat juuttuneet tarkastamaan tuoreimmat uutiset älypuhelimistaan periaatteessa kaiken aikaa pelätessään jäävänsä paitsi jostain tärkeästä.
Esimerkiksi nykyinen ilmastonmuutos on tiedotusvälineille erityistä herkkua. Erilaisilla mahdollisilla kauhuskenaarioilla luodaan maailmanlopun ilmapiiriä, jossa uhkaavista vaaroista varoittavia uusia uutisia ei saa jäädä lukematta. Huomatkaa, etten ole ”ilmastoskeptikko”, vaan olen sitä mieltä, että ihminen on oleellisesti vaikuttanut ilmastonmuutokseen.
Hans Rosling on vakuuttavasti osoittanut, kuinka uutiset vaikuttavat käsityksiimme. Hänen kirjansa, Faktojen maailma (engl. Factfulness), tulisi kuulua jokaisen lukemistoon vastapainona nykyiselle uutisvirralle.
Rosling osoittaa helppolukuisilla tilastoillaan, kuinka maailma on monissa ympäristön ja yhteiskunnan ongelmissa kehittynyt pitkäjänteisesti hyvin myönteiseen suuntaan. Tiesitkö esimerkiksi, että viime vuosisadalla luonnonmullistuksissa kuolleiden määrä on vähentynyt yli puolella ja että äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on lähes puolittunut 20 viime vuoden aikana? Köyhyys on supistunut jopa YK:n kunnianhimoista tavoitetta nopeammin.
Ja nyt kaikkein kiinnostavimpaan aiheeseen. Kun Rosling testasi korkeasti koulutettujen tietoa nykymaailman tilasta, nämä ihmiset saivat simpansseja heikommat pisteet (oletettavasti simpanssit valitsivat vastausvaihtoehdot sattumanvaraisesti). Opiskelijat, Nobel-palkitut tutkijat ja johtavat poliitikot – eläintarhan apinat tiesivät maailman tilasta enemmän, Rosling kirjoittaa.
Uutisvirta tarjoaa meille siis virheellistä maailmankuvaa, mutta ehkä vieläkin kamalampaa on sen passivoiva vaikutus. Haen yrittäjänä joskus innoitusta amerikkalaisista yrittäjälehdistä, joista olen lukenut monia esimerkkejä uutisvirran haitallisista vaikutuksista.
On yksinkertaisesti kovin vaikeaa aloittaa myönteinen, luova ja tuottelias työpäivä ja saada aikaan jotain uutta, jos aloittaa työpäivänsä lukemalla kamalia uutisia ja uskoo maailmanlopun saapuvan iltapäivällä.
Ihmisaivomme ovat periaatteessa kehittyneet, koska huolehdimme tulevaisuudesta. Se on auttanut esi-isiämme selviytymään. Ihminen on selvinnyt vaikeista ajoista valmistautumalla, keräämällä varastoja ja suunnittelemalla.
Taloudellista etua tavoittelevat ovat entistä taitavampia hyödyntämään evoluution muovaamia ”vanhoja” aivojamme, ja siitä on seurannut monenlaista haitallista käyttäytymistä ja riippuvuussairauksia, jotka vielä vuosikymmen sitten olivat tuntemattomia.
Nykyinen informaatiotulva stressaa aivojamme ja vaikeuttaa tiedon seulomista. Hans Rosling osoittaa kirjassaan selvästi, etteivät edes korkeasti koulutetut osaa käsitellä tietotulvaa vaan näkevät maailman tilan virheellisesti.
Joissain uskontokunnissa seistiin jo sata vuotta sitten talojen katoilla heiluttamassa valkoisia lippuja siinä uskossa, että viimeinen päivä on tulossa. Tänä päivänä maailmanloppua ennustavat korkeasti koulutetut akateemikot ja maallistuneet ihmiset. Äärettömän vaarallinen ajattelutapa, joka yhtäkkiä tekee kaikesta sallittua.
Ihmisten tulisi sen sijaan ryhtyä pohtimaan todellisia ympäristöongelmia. Meillä on nimittäin hyvät mahdollisuudet ratkaista ne.
