Kaksi insinööriä raapii päätään Tornionjoen jäällä: Näinkö se tosiaan tehtiin?
Miten mitataan aste viisi syltä pitkällä seipäällä? Tarkemmin sanoen, miten mitataan perusviiva, jonka pituus tarvitaan leveysasteen pituuden laskemiseen?
Veli-Markku Korteniemi ja Kari Kallio viittaavat siihen joulukuun 1736 tapahtumaan, jolloin joukko Ranskan tiedeakatemian jäseniä seisoi samalla paikkaa joenjäällä ratkaisemassa maapallon muotoa. Oliko maapallo navoiltaan litistynyt vai suipponeva? Muistuttiko se mandariinia vai sitruunaa?
Tämän astemittausretkikunnan tulosta pidettiin aikanaan suurtekona, joka ratkaisi pitkällisen tieteellisen kiistakysymyksen. Saavuttuaan kotiin Pariisiin retkikunnan johtajasta Pierre Louis Maupertuis’ta tuli kollegoineen kuuluisia kautta koko Euroopan, ja Tornionlaakso sai varhaisena matkailukohteena reippaan sysäyksen eteenpäin.
Veli-Markku Korteniemi ja Kari Kallio ovat varttuneet Tornionjoen varrella samassa ympäristössä, jossa astemittausretkikunta teki mittauksensa.
Nämä insinöörit haluavat tutkia, pystyivätkö ranskalaiset todella saavuttamaan riittävän tarkan tuloksen oman aikansa mittausmenetelmillä. Miten tarkasti pystytään laskemaan Närkin ja Niemen kylien etäisyys, nehän sijaitsevat liki 15 kilometrin päässä toisistaan, käyttämällä omatekoisia mittatankoja, joita laitetaan peräjälkeen riviin jään poikki?
(Astemittausretkikuntaa ja sen matkaa luetaan historia-artikkelissa täällä.)
Näin se tehtiin
Ranskalaisten oma matkakertomus antaa osviittaa.
- Tutkijoilla oli mukana raudasta valmistettu ranskalainen sylenmitta ja lisäksi ns. mallimitta, jossa sylenmittaa säilytettiin. Kumpikin oli kalibroitu Pariisissa 14 asteen lämmössä¹ siellä säilytetyn virallisen sylenmitan² mukaiseksi.
- Aluksi tehtiin kuusipuusta viisi yhtä pitkää mittatankoa. Se tapahtui Ylitornion kirkkoherra Erik Brunniuksen luona.³ Mittatankojen molempiin päihin kiinnitettiin suuri pyöreä nasta, jota viilattiin, kunnes tanko mahtui täsmälleen mallimittaan. Eroa oli enintään paperiliuskan paksuuden verran.
- Seuraavassa vaiheessa valmistettiin pidempi viiden sylen mitta, jota käytettäisiin jäällä tehtävässä mittauksessa. Sille tehtiin uusi mallimitta, johon juuri valmistetut viisi sylenmittaa mahtuivat peräjälkeen täsmälleen.
- Lopuksi tehtiin kahdeksasta pitkästä männynrungosta vastaavalla tavalla viiden sylen mitat, joiden päässä olevia nauloja viilattiin, kunnes pituus oli täsmälleen viisi syltä.
² Ranskan syli (”toise”) vastasi tuohon aikaan 1,949 metriä. Ranskan jalka (”pied”) oli 35 senttimetriä ja tuuma (”pouce”) 27,07 millimetriä.
³ Kirkkoherra Erik Brunnius oli ranskalaisten vierailun aikaan 76-vuotias ja sokea. Hänellä oli apunaan samanniminen poikansa, hänkin pappi. Pojanpojasta, hänkin nimeltään Erik, tuli Pedersören kirkkoherra v. 1788.
Seuraavaksi piti sitten tehdä mittaukset käyttäen näitä viiden sylen mittoja tarkasti Närkin ja Niemen välistä linjaa pitkin. Tämä linja merkittiin riu’uilla juuri ennen mittausta käyttäen apuna erilaisia kojeita, muun muassa 18 tuumaista kvadranttia. Närkin ja Niemen välillä oli näköyhteys, mutta etäisyys oli siis liki 15 kilometriä.
Mittaukset jään poikki alkoivat 21. joulukuuta 1736. Ranskalaiset saivat muutamana päivänvalon tuntina mitattua ensimmäisenä päivänä 700 syltä. Koko matka oli mitattu 28. joulukuuta, mittausten päiväkeskiarvo oli noin 1000 syltä.
Jäälle pystytettiin numeroitu paalu jokaisen 100 sylen jälkeen. Vielä lopputarkastuksena koko matka mitattiin uudelleen 50 jalan pituisella köydellä.
”Vaikuttava suoritus”, on Veli-Markku Korteniemen ja Kari Kallion yksimielinen lausunto.
Korteniemen poika
Veli-Markku Korteniemi on 7. sukupolven jälkeläinen sille talonpoika Mikko Korteniemelle, joka vuosina 1736–1737 majoitti ranskalaistutkijoita. Mikon vaimo Margareta Grape oli kuuluisan Köngäksen ruukin Pajalaan perustaneen Arendt Grapen pojantytär.
Tilan rakennuksia ei enää ole sellaisina kuin astemittausretkikunta ne ikuisti (katso s. 37). Rakennuskokonaisuus hajosi myöhempien sukupolvien jakaessa omaisuutta, ja saksalaiset polttivat viimeisen alkuperäisistä rakennuksista vetäytyessään Lapista v. 1944.
Veli-Markusta tuli diplomi-insinööri Oulun yliopiston teknisen fysiikan opintojen jälkeen. Hän on urallaan toiminut Kemiralla Vaasassa (jossa hän erikoistui suojavarusteisiin), kehitysaluerahasto KERAssa (yritysanalyytikkona) ja VTT:llä (tuotekehitys ja markkinointi), jonka jälkeen hän on ollut kehittämässä uusia yrityksiä sekä omaan että muiden laskuun.
”Monet ovat kiinnostuneita historiallisista tapahtumista, ja astemittausretkikunnan synnyttämissä tarinoissa on kaikki ainesosat, joita ihminen voi pyytää: ihmiskunnan hyväksi suoritettava tehtävä, rohkeita sankareita, eksotiikkaa, rakkautta ja yksi jos toinenkin nolostuttava juttu”, hän sanoo.
Vuonna 2006 Veli-Markku Kortesniemi ja muutamat muut tornionlaaksolaiset perustivat Maupertuis-säätiön, jonka tarkoituksena ei ole vain vaalia tätä historiallista perintöä vaan myös luoda pohjaa retkikuntaan perustuvalle kulttuurimatkailulle.
”Monet ovat kiinnostuneita historiallisista tapahtumista, ja astemittausretkikunnan synnyttämissä tarinoissa on kaikki ainesosat, joita ihminen voi pyytää: ihmiskunnan hyväksi suoritettava tehtävä, rohkeita sankareita, eksotiikkaa, rakkautta ja yksi jos toinenkin nolostuttava juttu”, hän sanoo.
Vuosina 2013–2015 toteutettiin EU:n rahoittama hanke, joka kehitti joukon ideoita kulttuurimatkailua varten. Hankeraportissa arvioidaan kohderyhmäksi noin 50 miljoonaa ihmistä, jotka on luokiteltu ihmisen historiasta ja edistysaskeleista kiinnostuneiksi ”moderneiksi humanisteiksi”.
Veli-Markku Korteniemellä on pitkän aikavälin tavoite: että astemittausretkikunnan ympäristö luokiteltaisiin maailmanperinnöksi retkikunnan 300-vuotisjuhlan kunniaksi v. 2036–2037.
Manninen Kaulinrantaan
Kari Kallio on yhdistelmä Tornionlaaksoa ja Pohjanmaata, varttunut takanaan näkyvässä talossa Kaulinrannan kylässä Tornionjoen rannalla Ylitorniolla.
Isä Kalle Kallio oli syntynyt Ylihärmässä (Rannanjärven naapurissa) mutta varttui Kortesjärven Mannisessa. Hän tuli poliisiksi Ylitorniolle v. 1936 ja otti vaimokseen 11 vuotta nuoremman Elman, kuuluisaa Nivan tornionlaaksolaissukua.
Neljän tyttären jälkeen syntyi Kari ja hänen jälkeensä vielä kaksi poikaa. Nykyään Kari hoitaa v. 1853 rakennettua sukutilaa.
Kari Kalliosta tuli ensimmäinen diplomi-insinööritutkinnon Luulajan teknisessä korkeakoulussa suorittanut suomalainen. Hänellä on takanaan menestyksekäs ura, mm. pörssiyhtiöiden johtajana Suomessa ja Ruotsissa (Calor, Ramirent ym.).
Kari pursuaa Tornionjokilaakson tarinoita, alueelta jossa Suomen ja Ruotsin rajaa pidettiin pilkkana ja salakuljetus oli osa elantoa.
”Rajan sijainti joessa vaihtelee, koska pääuoma muuttuu koko ajan. Jos uit 80 metriä vastarantaa kohti, olet nykyään Ruotsissa.”
Karin isä oli vanhan kansan poliisi, peloton ja kunnioitettu, muistutti aika lailla Kauhavan kuuluisaa vallesmannia, Adolf Hägglundia, joka vangitsi niin Isontalon Antin kuin Rannanjärvenkin.
Kari on Purmon ystävä. Hän on oleillut siellä usein vuosien saatossa, etenkin isänsä siskon Ailin luona. Aili-täti avioitui purmolaisen Väinö Höglundin kanssa, ja heidän kaksi poikaansa Lars ja Erik ovat Karin hyviä ystäviä.
Väinön kaaduttua talvisodassa Aili solmi uuden avioliiton toisen purmolaisen, Alfred Emauksen kanssa.
”Etenkin Kirsti-siskoni ja minä vierailimme usein Ailin luona. Kodin ilmapiiri oli ystävällen ja saimme hyvää harjoitusta ruotsin kielessä”, Kari Kallio
Anders Hellantin tarina
Elina Söderström, tässä miehensä Es Rautiaisen kanssa, kuuluu niihin, joita astemittausretkikunnan kertomukset ovat kiehtoneet.
Hän on varttunut Torniossa, opiskeli maisema-arkkitehdiksi Ruotsin Maatalousyliopistossa Lundin seudulla mutt asuu nyt jälleen kotikaupungissa, jossa hän työelämän rinnalla osallistuu monipuolisesti kulttuurielämään ja yrittäjyyteen.
”Kiinnostukseni heräsi etenkin Ander Hellantin takia. Hän oli vain 18-vuotias ryhtyessään Maupertuis’n oppaaksi ja tulkiksi”, Elina kertoo.
Nuoresta iästään huolimatta Anders oli jo ehtinyt opiskella Upsalassa kuuluisien opettajien, Carl Lineuksen ja Anders Celsiuksen oppilaana. Hän kirjoitti myöhemmin Upsalan ensimmäisen ruotsinkielisen väitöskirjan, Et nyt sätt at fiska i the norländska elfwer (Uusi tapa kalastaa norrlantilaisissa joissa) ja antoi elämänsä aikana merkittävän panoksen tutkimukseen ja toimintaan Ruotsin tiedeakatemian jäsenenä.
Siskosten Elisabeth ja Christine Planströmin kohtalo (katso artikkeli) myös kiinnostaa Elinaa.
”He olivat yhtä vanhoja kuin Anders Hellant, 18–20-vuotiaita. Pariisiin lähtö omin päin oli suuri ja rohkea askel. Heidän tiedetään poteneen koti-ikävää, mutta koska he olivat kääntyneet katolisuuteen, he eivät olleet enää tervetulleita Ruotsiin.”
Elina ja Esa on luoneet kirjoja ja musiikkia Maupertuis’n ajan Tornionlaakson maailmasta, ja he esiintyvät usein tähän teeman liittyen. He ovat parhaillaan laatimassa pitkähköä musiikillista kertomusta Anders Hellantista.
