Murre kuuluu jokaisen identiteettiin

Ja håks fara ti staan sanoo kokkolalainen ruotsinkielinen murretta puhuessaan, kun hän aikoo lähteä kaupunkiin. Ruotsin kirjakieltä koulussa lukenut suomenkielinen voi olla hetken ihmeissään, mitähän tuo nyt sanoi?

”Moni sana on syntynyt paikallisesti vain tarpeesta sanoa asioita. Niillä ei välttämättä ole minkäänlaista merkitystä muualla, mutta pienempi tai suurempi joukko ymmärtää sanan”, kertoo Kaarlelan ja Alavetelin murteeseen perehtynyt Ragny Mutka.

Mutka kertoo esimerkkinä sanan hippa, joka heillä tarkoitti limsaa, mutta kukaan muu ei sitä sanaa perheen ulkopuolella käyttänyt. Moni muu murresana on syntynyt samalla tavalla. Sanan laajempi käyttö on sitten riippunut ihmisryhmästä, joka viettää aikaa yhdessä. Jotkin sanat ovat levinneet laajempaan käyttöön kuin toiset.

Keskiajalla murteiden muutokset saivat kunnolla tuulta purjeisiin pitäjien kasvaessa. Ne, jotka hakeutuivat samaan kirkkoon ja tapasivat samalla kirkonpihalla, kehittivät aikojen kuluessa oman murteensa. Uusien ihmisten liittyessä joukkoon saatiin uusia sanoja tai uusia vivahteita sanoihin. Kun taas toiset joukkiosta muuttivat muualle, he veivät mukanaan osan omasta murteestaan, joka taas toi toiselle paikkakunnalle oman sävynsä.

Joka pitäjällä oma kieli
Ragny Mutka, Bror Hagström ja Holger Ahlskog ovat yhdessä perehtyneet paikalliseen murteeseen Kokkolassa.

Dialektens vänner eli Murteen ystävät -nimellä toimiva ryhmä on jo julkaissut kirjan paikallisesta murteesta. Tehtävää olisi vielä lisää, sillä monet sanonnatkin tarvitsisivat kirjaamista muistiin, jotta ne eivät unohtuisi. Murre kun elää samalla tavalla kuin muutkin kielet.

Muinaispohjoismainen kieli kummittelee todennäköisesti hyvin monen ruotsinkielisen murteen takana, mutta sanoja on saatu myös muun muassa saksasta, latinasta, englannista ja suomesta.

Perustana on kuitenkin oman pitäjän kieli ja sanavarasto, sillä keskiajalla tai sitä aiemmin ei tiedetty sanakirjoista mitään, vaan kieli opittiin ihmisten parissa.

”Voidaan sanoa, että jokainen murre on ollut ensin niin sanotusti kirjakieli omalla paikkakunnallaan. Sen jälkeen siihen on tullut sanoja muualta sitä mukaa, kun on koettu tarvittavan uusia sanoja.”
Sanoja on otettu kielimuurien ylikin. Esimerkiksi Lohtajalla ja Kälviällä on lainattu murresanoja ruotsin murteesta ja päinvastoin.

”Näitä lainasanoja toisesta kielestä oli aikanaan melko paljon riippuen ihmisten ammatista ja asemasta yhteiskunnassa. Itse en tiennyt kuin vasta vanhempana, että sana hankå oli oikeasti suomenkielinen sana. Me käytimme sanaa kuin ruotsinkielen murretta, vaikka se oli suomea”, Hagström toteaa.

Ei oppi ojaan kaada
Näin tietokoneiden aikaan maailma supistuu kaiken aikaa ja vaikutteita saadaan kieleen joka maailman kolkasta. Siksi tämän päivän murre on myös hyvin erilainen verrattuna murteeseen, jonka Murteen ystävät oppivat nuorina.

Populaarikulttuuri ja muut kielet vaikuttavat murteeseen ja muokkaavat sitä toisenlaiseksi. Nuoret sekoittavat puheessaan monenkielisiä sanoja, ja moni on sitä mieltä, että murteita puhuva ei oikeastaan osaa mitään kieltä.

”Moni suomenkielinen ehkä kuvittelee, ettemme osaa täällä kuin murretta, mutta se ei pidä paikkansa. Ehkä näin oli vuosikymmeniä sitten, mutta nyt kaikki osaavat kyllä niin sanotusti tavallista ruotsin kirjakieltä”, Mutka toteaa.

Murteen oppiminen voi sen sijaan olla haastavaa, mutta kun työhön käy avoimin mielin, voi huomata, että tavallisimmin käytetyt sanat ovatkin aika helposti ymmärrettävissä.

”Murteen kirjoittaminen on hyvin hankalaa jopa harjaantuneelle, joten siihen ei kannata ensimmäisenä ryhtyä, mutta tavallisimmin käytettyjen murresanojen oppiminen kannattaa etenkin, jos työskentelee virastossa tai vastaavassa, jossa murresanoja voi tulla vastaan päivittäin.”

Mutka on ollut naimisissa täysin suomenkielisen miehensä Sepon kanssa jo viisikymmentä vuotta. Sepon oli aluksi vaikea ymmärtää murretta. Kun hän ensimmäisinä Kokkolan vuosinaan kävi kalastusseuran kokouksessa, hän totesi kotiin tullessaan, että hän luuli osaavansa ruotsia, mutta ei näköjään, sillä hän ei ymmärtänyt kokouksessa sanaakaan.

”Ei tätä murretta voi millään tavalla oppia täysin. Ei auta edes se, että menee naimisiin suomenruotsalaisen kanssa. Ainoa tapa oppia olisi asua pelkästään murretta puhuvan kanssa”, Seppo naurahtaa.

Kielioppia helpomman kautta
Kaarlelan ja Alavetelin ruotsin murre on saanut ihan oman nimensäkin, nimittäin grondsprååtsi, jolla tarkoitetaan peruskieltä.

”Tämä murre lähti kehittymään Kokkolasta, me olimme ensimmäisiä ja sen jälkeen Alaveteli nappasi murteesta kiinni ja liittyi mukaan. Tämä johtui hyvin paljon siitä, että Alaveteli kuului samaan seurakuntaan, ja tämä sai murteet yhdistymään”, Hagström huomauttaa.

Yksi tämän murteen helppous on siinä, että moni kieliopillinen asia on jätetty pois. Kun ruotsinkielessä sanat saavat etuliitteenä joko en tai ett, niitä ei murteessa sen sijaan käytetä.

Murteen lausuminen on myös helpompaa kuin ruotsin kirjakielen lausuminen. Dje– ja tje-ääntämistä ei ole ollenkaan, vaan sanat lausutaan dse-, tse– tai stse-äänteillä.

Myös lausumisrytmi on helppo oppia, sillä se painottaa tavun alkuosaa.

Osa identiteettiä
Kielet ovat kuitenkin vaikeita ja murteet vielä vaikeampia, sillä niillä ei ole pysyvää perinnettä eikä yleisesti hyväksyttyjä sääntöjä. Jokaisella on oma mielipiteensä siitä, mitä sana tarkoittaa, ja mielipiteet voivat vaihdella kylästä toiseen, jopa talosta toiseen.

Silti Hagström haluaa kannustaa tutustumaan murteeseen:

”Tämä on loppujen lopuksi helppo murre, moni vaikea kieliopillinen asia on unohdettu. Murteiden muuttuessa myös sanat muuttuvat, joten tietämättämäsi voit jo osata murresanoja.”

Jokainen oppii jo syntyessään oman murteensa, oli äidinkieli sitten mikä tahansa. Murre on samalla osa jokaisen identiteettiä ja kulttuuria. Täten murretta voi myös pitää hyvin tarpeellisena ja tärkeänä.

”Murretta puhumalla kuulut tiettyyn ryhmään ja tiedät, missä juuresi ovat. Et voi koskaan oppia täydellisesti aitoa murretta, jollet ole syntynyt sen pariin, mutta sanoja ja sanontoja voi oppia”, Ragny Mutka sanoo.