Näin Pohjanmaa asutettiin

Viikingit alkoivat 700-luvulla hallita Pohjois-Euroopan tapahtumia. He purjehtivat ryöstöretkillä pitkin Euroopan rannikkoa ja loivat valtakeskuksia Novgorodiin (Venäjälle), Normandiaan (Ranskaan), Englantiin ja Irlantiin. He värväytyivät varjageiksi (eliittisotilaiksi) Bysantin keisarin joukkoihin tuolloiseen johtavaan suurkaupunkiin, Konstantinopoliin. He asuttivat Islannin ja Grönlannin ja kävivät myös Vinlandissa, Viinimaassa (Amerikassa).

Varsinkin alussa kyse oli usein raaoista ryöstöretkistä. Mutta vähitellen 800-luvulla viikingit rakensivat kauppiaina tuottoisia kauppaimperiumeja. Viikinkialueelle kehittyi suuria kauppapaikkoja, kuten ruotsalainen Birka (Mälarinlaaksossa), tanskalainen Hedeby (nykyisessä Pohjois-Saksassa) ja Skiringssal (Oslon lounaispuolella).

Niihin hakeutui kauppiaita vaihtamaan turkiksia, nahkoja, köysiä ja metallia Arabian hopeaan, erikoisiin ruokiin ja ylellisyystavaroihin. Orjat olivat toinen kannattava kauppa-artikkeli, lähinnä bulkkitavarana.

Nykyään Pohjolana tunnetun alueen lisäksi avautuivat suuret markkinat myös Brittein saarilla, jossa etenkin Dublin veti viikinkejä puoleensa. Vähemmän tunnettua on, että Viron edustan saaret Hiidenmaa ja Saarenmaa olivat tärkeitä viikinkikeskuksia jo 700-luvulla. Ne sijaitsivat strategisesti ihanteellisella paikalla lähellä Venäjän vesiväyliä ja sitä kautta Lähi-itään johtavia kauppareittejä.

Turunmaan ja Uudenmaan rannikkoa pitkin kulkeneella reitillä oli tärkeä satama, Rosala, jossa on nykyään
Suomen ainoa viikinkimuseo.

Merielämään tottuneet viikingit purjehtivat tietenkin myös Pohjanmaan rannikkoa Tornionjokilaaksoon. He eivät ole voineet välttyä kohtaamasta seudun vauraan maaseudun väkeä, jota vielä 800-luvun alussa asusti ainakin Kyrönjoen alueella.

Viikinkiasutus ulottui tuolloin Pohjanlahden länsirannikolla nykyisten Upplannin, Gästriklannin, Hälsinglannin ja Medelpadin maakuntien alueelle.

Mutta mitä sitten tapahtui? Kyrönjokialueen asutus hävisi lyhyessä ajassa. Joutuivatko nämä varhaiset pohjalaiset kulkutaudin uhreiksi? Vai ottivatko viikingit heidät orjiksi?

Pentti Virrankoski tarttui kysymykseen vuosituhannen vaihteessa Vetelin Kainu- ja Torppa-sukujen historiahankkeen yhteydessä. Virrankoski toimi Suomen historian professorina Turun yliopistossa vuosina 1965–1992, hänellä on vahvat sukusiteet Veteliin ja hän on läpikotaisin perehtynyt Pohjanmaan historiaan.

Hän kuvaa hankkeen yhteydessä laatimassaan artikkelissa ”Pohjanmaan vanhemman asutushistorian pääpiirteet” Kyrönjoen salaperäistä kansaa, jota hän kutsuu muinaiskyröläisiksi. Nämä ihmiset asettuivat maakuntaan Kristuksen syntymän aikaan, ja naapurit lienevät kutsuneet heitä kainulaisiksi. Norjalaiset kutsuivat heitä kvenir-nimellä ja ruotsalaiset ehkä jollain samantapaisella.

Muinaiskyröläiset asuivat Kyrönjoen alajuoksun molemmin puolin aina Ylistaroon asti, vahvin asutus ulottui Maalahdesta Vöyrille.

”Muinaiskyröläisten kulttuuri tunnetaan hyvin: se oli lähellä lounaissuomalaisten kulttuuria mutta siinä oli myös skandinaavien vaikutusta. Tämä väestö oli varakasta, hautaröykkiöistä on löydetty monia kultaesineitä, ja on päätelty että vauraus oli hankittu ostamalla sisämaan, Pohjois-Suomen ja Lapin saamelaisilta turkiksia ja välittämällä niitä Euroopan markkinoille. Ilmeisesti ne menivät kauppaan Keski-Ruotsin ja osaksi Norjan Tröndelagin kautta.”

Muinaiskyröläiset viljelivät maatakin kaskeamalla, mutta siitä heidän rikkautensa ei ole tietenkään voinut johtua.

Suunnilleen sata muinaiskyröläisten luurankoa on löydetty Levänluhdan lähteestä Isossakyrössä ja Keldamäen lähteestä Vöyrillä. Miten vainajat ovat joutuneet lähteisiin, on epäselvää, mutta arkeologit otaksuvat, että kyseessä oli tuolloin normaali hautaus.

Tarja Formisto, joka tunnetaan kansainvälisesti Balkanin 1990-luvun joukkohautojen uhrien tunnistamistyöstään, on tutkinut muinaiskyröläisten luustoa. Hän havaitsi suuria yhtäläisyyksiä väestöön, joka aiemmin asui Volga- ja Okajokien seuduilla Venäjällä ja jonka pronssikautista kulttuuria kutsutaan Fatjanovon kulttuuriksi.

Myös kielentutkijat ja arkeologi Christian Carpelan ovat osoittaneet, että juuri Fatjanovon kulttuurin alueelta siirtyi pronssikaudella Itä-Suomen sisämaahan väestöä, joka puhui suomalais-ugrilaista kieltä mutta käytti monia indoeurooppalaisia sanoja.

”On mahdollista, että tätä väestöä tuli pronssikaudella myös Etelä-Pohjanmaalle ja säilyi siellä rautakauteen paljonkaan sekoittumatta muihin kansoihin. Tämä ratkaisisi Kyrönjoen muinaiskansan alkuperän arvoituksen”, Pentti Virrankosken mukaan.

Toinen arvoitus on muinaiskyröläisten kohtalo 800-luvun jälkeen.

Pentti Virrankosken teoria on, että lounaissuomalaiset ottivat tuolloin käsiinsä pohjoisten saamelaisten kanssa käydyn turkiskaupan, mistä oli seurauksena, että muinaiskyröläiset köyhtyivät ja heidän kyläyhteisönsä hajosivat.

”Käsitykseni on siis että lounaissuomalaiset, Uudenkaupungin ja Rauman seuduilta, alkoivat tehdä meritse kauppamatkoja Pohjanmaalle ja ottivat turkiskaupan haltuunsa. Syynä oli ilmeisesti ruotsalaisten varjagien Venäjän kautta Bysanttiin ja Volgan alajuoksulle saakka käymän kaupan laajentuminen. Lounaissuomalaiset olivat tiettävästi jo tähän aikaan läheisissä kauppasuhteissa Keski-Ruotsiin.”

Jos näin oli, viikinkien toimet siis aiheuttivat Pohjanmaan ”tyhjentymisen”.

Autio tai vähäväkinen Pohjanmaa näyttäytyi samalla houkuttelevana.

”Opittuaan tuntemaan Pohjanmaan tarjoamat mahdollisuudet jotkut lounaissuomalaiset päättivät asettua sinne asumaankin, ensimmäiset kenties jo 900-luvulla mutta varmemmin seuraavalla vuosisadalla, jolloin he olivat jo omaksuneet Ruotsin kautta tulleen kristinuskon jonkinlaisessa primitiivisessä muodossa. Tämä selittää sen, että Pohjanmaalta ei ole tavattu pakanallisille suomalaisille ominaisia hautoja.”

Pentti Virrankoski olettaa, että lounaissuomalaisia asettui ensiksi etenkin vanhastaan asutuille maille Maalahdesta Vähäänkyröön ja Vöyrille sekä Kokkolan seudulle ja pohjoisempana erikoisesti Tornionjoen alajuoksulle, jonne valtavat lohisaaliit vetivät heitä.

”Varsin pian lounaissuomalaiset saivat kilpailijoita – pohjoisessa kaukaa Laatokan rannoilta tulevia karjalaisia, etelässä hämäläisiä, jotka olivat myös aloittaneet turkiskaupan tukialueinaan nykyisen Hämeen eteläinen osa ja Satakunnan yläosa”, Pentti Virrankoski toteaa tutkimuksessaan.

Hämäläisetkin alkoivat asuttaa Pohjanmaata, aluksi Kyrönjoen alajuoksua Vähästäkyröstä Ylistaroon, mutta heidän kauppamatkansa ulottuivat kauas Kemijoen ja Tornionjoen varrelle.

”Oletan että lounaissuomalainen asutus jäi heikoksi monin tavoin edullisella Pietarsaaren seudulla sen vuoksi, että hämäläisten tärkein kulkutie pohjoiseen oli Ähtävänjoki ja he eivät mielellään sallineet uudisasukkaiden asettua sen varsille.”

Tällä tavoin kaksi suomalaista heimoa asutti 1100-luvulle mennessä pääosan Pohjanmaan rannikkoseudusta ja Kyrönjoen varrella läheistä sisämaatakin, tosin vielä hyvin ohuesti.

”Oletan että täällä liikkui kauppamatkoilla, kuten jo muinaiskyröläisten aikana, myös ruotsalaisia Mälarin maakunnasta ja Hälsinglannista, ehkä hylkeenpyytäjiäkin Pohjanlahden länsipuolelta. Näin ruotsalaiset saattoivat todeta seudun kaikin puolin edulliseksi asutukseen”, Pentti Virrankoski sanoo.

Ahvenanmaa oli tuolloin jo saanut asutuksensa Ruotsin puolelta, ja Turun saaristo sai ruotsinkielisen väestönsä 1100-luvulla. Turunmaan ruotsinkielinen asutus kattoi keskiajan loppua kohti myös mannermaan pitäjiä, jotka ovat sittemmin suomalaistuneet, esim. Kustavi, Kuusisto, Sauvo ja Karuna. Myös Taivassalossa, Vehmaalla ja Kalannissa sekä Perniössä oli runsaslukuinen ruotsalaisväestö.

Pohjanmaa sai ruotsinkielisen väestönsä 1200-luvulla, aluksi ennen kaikkea Närpiön ja Pietarsaaren seuduilla, joilla suomalainen asutus oli hyvin heikko.

”Siirtolaiset tulivat alueelta, jossa puhuttiin yläruotsalaisia murteita: Mälarin maakunnasta, Gästriklannista, Hälsinglannista ja Taalainmaan alaosasta. Pohjanmaan vanhat nimet viittaavat sinne. Ruotsalaisten asutusliike oli spontaaninen, ei kruunun organisoimaa kolonisaatiota”, Pentti Virrankosken mukaan.

”Ruotsin valtiovalta ei ollut 1200-luvulla niin kehittynyt, että se olisi kyennyt organisoimaan tällaista liikettä, eikä se ollut tarpeellistakaan. Sveanmaan keskeisillä seuduilla, jopa Hälsinglannissa ja Taalainmaan alaosassa oli enemmän väkeä kuin tuon ajan hyvin tehoton maanviljely pystyi elättämään, ja siirtyminen Suomen rannikkoseuduille houkutteli näin ollen suuresti.”

Kyrönjokivarsi oli muinaiskyröläisten keskeisintä aluetta, ja heidän vaurautensa perustui kaupankäyntiin. Kun viikingit 700-luvulla avasivat uudet suuret markkinat, lounaissuomalaiset ottivat kaupan haltuunsa ja muinaiskyröläisten yhteisö hajosi, näin Pentti Virrankosken teorian mukaan. – Lisättäköön, että käsite ”viikingit” kattaa joukon keskenään hyvin erilaisia ilmiöitä, aivan puhtaista ryöstöretkistä rauhanomaiseen kaupankäyntiin.

Lounaissuomalaiset ja hämäläiset hakeutuivat ensimmäisinä, etelän ja idän suunnasta, Pohjanmaan ”tyhjiöön”. Mutta muuttoliike nykyisestä Ruotsista oli moninverroin laajempaa, ja tärkeä muuttohuippu sattui 1200-luvun jälkipuoliskolle. Pähkinänsaaren rauhassa v. 1323 sovittiin ensimmäinen Ruotsin ja Venäjän välinen raja, jota joskus kutsutaan ”Ryssänrajaksi”. Tässä hahmotelmassa pyritään osoittamaan, minne ruotsalaisasutus muodostui vahvimmaksi.

Ruotsalaisasutus näyttää vahvistuneen ja levinneen nopeasti rannikkoseuduilla.

”Pohjoisempana se jäi hyvin ohueksi, koska maa on etenkin Lohtajalta alkaen karumpaa ja ilmastonkin kylmeneminen tuntuu. Pohjoisin ruotsalaiskylä oli Ingervik, joka sulautui sittemmin Lohtajan Marinkaisiin, mutta ruotsalaisia nimiä tapaa pohjoisempanakin. Sisämaahan ruotsalaisia muutti varsin kauas: Pietarsaaresta Lappajärvelle, Vimpeliin ja Alajärvelle, Kokkolasta Vetelin Räyrinkiin.”

Etelä-Pohjanmaan rannikolla suomenkielinen väestö jäi ilmeisesti pian vähemmistöksi.

”Vanhoja suomalaisia paikannimiä on hyvin vähän Närpiön ja Pietarsaaren seudulla, joten mainittavaa kaksikielisyyttä tuskin esiintyi näillä seuduilla keskiajallakaan. Sen sijaan Maalahdessa, Mustasaaressa, Vöyrillä ja Uudenkaarlepyyn seudulla on nimistössä vahvat jäljet suomen kielestä, ja nämä seudut olivat ilmeisesti kaksikielisiä, kunnes ruotsi pääsi voitolle”, Pentti Virrankoski kirjoittaa.

Myös Laihia oli kauan kaksikielinen, mutta täällä voitti lopuksi suomi, samoin Vähässäkyrössä, jossa suomalaisasutus oli alusta pitäen vahva.

Kokkolan seutu on pysynyt aina kaksikielisenä, ja kehitys vaihteli kylittäin. Kruunupyy ja Teerijärvi ruotsalaistuivat nopeasti, Kokkolan emäpitäjä ja Alaveteli paljon hitaammin ja epätäydellisesti. Suomi voitti Vetelissä ja Kälviällä ja myöhemmin Kaustisellakin.

”Kaikilla entisen Suur-Kokkolan pitäjän väestöstä polveutuvilla on sekä suomen- että ruotsinkielisiä esivanhempia. Kun olen tutkinut omaa sukuani, joka on lähtöisin Torpan suvusta, olen todennut, että keskipohjalaisista sukulaisistani pääosalla on äidinkielenä ruotsi, vähemmistöllä suomi, mutta lähimmät sukulaiseni ovat kyllä suomenkielisiä”, Pentti Virrankoski sanoo.

Myöhäisin vanhan maatalousyhteiskunnan aikaan sijoittunut asutusliike saapui Pohjanmaalle 1500-luvulla Savosta. Todella runsaasti savolaisia asettui Kortesjärven, Evijärven ja Vimpelin järviseuduille ja kauemmas sisämaahan. Heitä asettui myös Perhoon ja Lestijärvelle sekä Kalajokilaakson yläosaan.

Pentti Virrankoski tiivistää näin:

”Pietarsaaren ja Kokkolan seudun vanha väestö polveutui etupäässä lounaissuomalaisista ja ruotsalaisista, kun taas hämäläisten ja savolaisten osuus oli verraten vähäinen paitsi kaukaisissa sisämaan kylissä, joissa savolainen vaikutus on voimakas. Muistakaamme myös sisämaahan jääneet vähälukuiset saamelaiset ja se mahdollisuus, että meissä on pisara salaperäisten muinaiskyröläistenkin verta.”