“Usein menin vessojen jynssäämisen jälkeen suoraan treenaamaan. Elin täysin omassa kuplassani.”
Jarkko Jussila on otellut 26 vuoden aikana lähes 200 ottelua 54 maassa. Näin hän kuvailee yhtä otteluaan Zimbabwessa:
“Pukukoppiini kantautui korviahuumaava afrikkalainen rummutus ja torvien jylinä. Meteli kuului viereisestä valtavan kokoisesta ulkoilmastadionista, jossa tuhatpäinen yleisö odotti illan viimeistä potkunyrkkeilymatsia. Valmistauduin otteluun yksin, kuten aina. Kello oli yli puolenyön, ja aurinko oli jo kauan sitten laskenut mailleen. Vastustajani oli paikallinen suosikki Sharif Bukeny. Lähdin kävelemään keskittyneesti kohti stadionin kuumaa hornankattilaa. Päässäni kävi ajatus, olenko hullu? Matkustin maailman toiselle puolelle ypöyksin ”leijonan kitaan” ilman valmentajaa tai tukijoukkoja. No, Pohjanmaan verihän ei vapise, joten se siitä. Vastustajani venytteli kehässä kuin pantteri häkissään. Hän oli huippuunsa treenattu lihaskimppu, minua ehkä pari sarjaa isokokoisempi. Olimme molemmat käyneet punnituksessa, mutta eri aikaan. Painoin 65 kiloa. Nyt oli kuitenkin liian myöhäistä valittaa muutamien kilojen eroista, eikä purnaaminen kuulu muutenkaan luonteeseeni.
Sen sijaan jännitin, ehtisinkö paluulennolleni Suomeen. Koska kyseessä oli illan pääottelu, se oli sijoitettu mahdollisimman myöhäiseksi. Aamun paluulentooni ei ollut enää monta tuntia. Asiaa ei helpottanut se, että lentokentälle oli sadan kilometrin matka ja että järjestäjät olivat kaiken lisäksi kaavailleet kymmenen erän ottelua. Ei hemmetti, nyt siihen ei olisi aikaa! Vastustaja olisi tyrmättävä nopeasti. Suljin silmäni ja hengitin syvään. Iskostin itselleni, että tyrmäämisen on onnistuttava – ja heti alkuerissä. And in the blue corner, all the way from Finland, Jarkkooo Jussilaaaa! Hetkeni oli tullut. Löin rintaani ja samalla huusin kuskilleni, että käynnistä auto! I come soon running and then we go to airport! Nyt ei ollut aikaa ottaa turpiin.
Vastustaja hyökkäsi ylimielisesti kotiyleisön kannustaessa hurmiossa sankariaan. Kävin siinä nyrkkien ja jalkojen tuulimyllyssä kaikki tunneskaalat läpi. Afrikkalaisen hurjat iskut tulivat solkenaan kohti. Tarkkailin häntä kylmähermoisesti väistellen, kun hän kulutti voimiaan nopeaa vauhtia kotiyleisön paineen alla. Kaksi ensimmäistä erää olivat tasaväkisiä, mutta sitten minulle alkoi tulla kiire. Pam, iskin kaverin tajuttomaksi kolmannen erän lopussa! Olin uusi mestari. Tv-kamerat piirittivät minut välittömästi, mutta kommentit saivat jäädä. I’m sorry, I have to run. My flight is waiting for me! sanoin ja juoksin käynnissä olleen auton takapenkille mestaruusvyö olalla. Vruum… Kuski kaahasi minut kentälle, ja ehdin koneeseen nipin napin. Olin varmaan huvittava näky lähtöselvityksessä: kasvoissani oli vuotava haava, silmäni oli musta ja paisuksissa, ja pipon alla suuri jääpussi kylmetti otsakuhmua. Koneessa tuli heti nukkumatti.”
Vastuullinen nuori
Jarkko Jussila varttui laihialaisessa yrittäjäperheessä. Isä oli aiemmin asunut Vaasassa, ja äiti oli kotoisin Haminasta. Perheellä ei ollut sukua Pohjanmaalla.
”Elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Meillä oli taloudellisesti aika tiukkaa”, Jarkko kertoo.
Perhe asui maatilalla, jossa oli paljon eläimiä. Jarkko oli villi lapsi, jonka oli vaikea noudattaa sääntöjä.
”Parasta oli se, että sain jo varhain oppia, että tulosta tulee vain työtä tekemällä. Pesin omat pyykkini jo seitsemänvuotiaana. Sain myös ottaa nuoresta pitäen vastuuta.”
Jarkko hoiti vanhimpana lapsena usein nuorempia sisaruksiaan.
”Jotkut ovat sanoneet, etten ehtinyt elää lapsuutta, mutta olen toista mieltä.”
Naapurinpojat harrastivat kartingia, joten Jarkolle jäi kaksi vaihtoehtoa: paini tai nyrkkeily. Hän kokeili molempia, mutta nyrkkeily vei voiton. Jarkko teki isän ja pikkuveljen kanssa oman treeninurkkauksen navettaan.
”Se oli alkeellinen, mutta nyrkkeilysäkki sai siellä kyytiä.”
Vanha sähköjohto sai toimia hyppynaruna.
”Harpoin kouluun talvisin umpihangessa, ja jos sain kyydin, pyysin nousta pois autosta ja juosta loppumatkan. En ollut niitä poikia, jotka haaveilivat moposta.”
Jarkko teki liikunnanopettajan kanssa sopimuksen: jos hänen nimensä näkyisi sanomalehdissä, hänen ei tarvitsisi osallistua liikuntatunneille. Ja niin kävikin. Jarkko sai vetää omia treeniohjelmiaan.
Siivoushommista suoraan treeneihin
Jarkko liittyi 12-vuotiaana Laihian Lujan painijaostoon. Jo 14-vuotiaana hän harrasti samanaikaisesti potkunyrkkeilyä Vaasan Budokanissa sekä nyrkkeilyä Power Team Boxingissa. Hän kehittyi nyrkkeilijänä nopeaa vauhtia.
”Aloin kilpailla maajoukkuetasolla ja menestyä. Minulla ei ollut ketään esikuvaa. Riitti, että lähipiiri kehui ja taputti olalle. Niinpä ilmoitin perheelleni ja suvulleni, että tämä poika ei yliopistoon lähde vaan keskittyy kamppailulajeihin.”
Jarkko teki treenien ohessa siivoojan töitä nyrkkeilysalia vastapäätä.
”Usein menin vessojen jynssäämisen jälkeen suoraan treenaamaan. Joskus tuli yövyttyäkin treenisalilla, josta menin suoraan siivoushommiin.”
Jarkko kisasi 17-vuotiaana ensimmäisessä potkunyrkkeilyottelussaan. Kyseessä oli Pohjoismaiden juniorimestaruuskisat, jotka Jarkko voitti. Hän pääsi alaikäisenä maajoukkueeseen.
”Sillä hetkellä sain nimeni esille. Lehdet kirjoittivat, että tästä pojasta kuultaisiin vielä.”
Jarkko suoritti lukionsa Laihialla hyvin arvosanoin ja mietti poliisin uraa. Hän kuitenkin löysi itsensä Raumalta merikapteenilinjalta.
“Jokin naksahti päässäni. Eläisinkö kuin piiskattu ravihevonen elämäni loppuun asti?”
Tragedia
Jarkkoa ja hänen perhettään kohtasi käänteentekevä tragedia Jarkon ollessa 20-vuotias: hänen rakas Matti-veljensä kuoli liikenneonnettomuudessa.
“Matti oli minulle kaikista läheisin ihminen, aisaparini. Hänen autonsa syttyi palamaan eikä häntä saatu irrotettua autosta ajoissa. Palokunnan ja ambulanssin tullessa paikalle oli jo liian myöhäistä”, Jarkko kertoo.
Matti oli aina kannustanut Jarkkoa kaikista eniten. Hän oli videoinut kaikki Jarkon ottelut ja kulkenut mukana ottelumatkoilla.
”Minulla oli ottelu veljen kuoleman jälkeisenä päivänä Turussa, ja päätin otella sen. Se oli elämäni kovin matsi. Näin jälkikäteen ajateltuna oli ihme, että pystyin siihen. Vielä suurempi juttu oli se, että voitin.”
Jarkko omisti voiton Matin muistolle. Hän keskeytti merikapteeniopinnot veljensä kuoleman jälkeen, ja treenit ja ottelut auttoivat häntä purkamaan tuskaa ja surua.
”Myöhemmin, käsiteltyäni veljeni kuoleman, osasin antaa arvoa elämälle eri näkökulmasta ja pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Kamppailulajeista tuli vieläkin suuremmin sykkivä intohimo.”
Ottelut eivät kuitenkaan liiemmin tarjonneet elantoa. Jarkko teki treenien ohessa työtä portsarina, siivoojana ja grilliyrittäjänä.
”Innostuin myös remppaamaan asuntoja. Ostin paremmat päivänsä nähneen asunnon, jota aloin kunnostaa. Sen jälkeen myin sen. Pian ostin toisen asunnon ja toistin kuvion. Tästä heräsi kiinnostukseni kiinteistöbisnekseen.”
Muutakin kuin näkkileipää
Vaasassa ei ollut Jarkon armeijan jälkeen enää potkunyrkkeilyseuraa, joten Jarkko ryhtyi itse vetämään halukkaille treenejä. Kohta seura olikin Suomen parhaita. Jarkko ryhtyi myös järjestelemään itselleen matseja ulkomaille. Hän imi teoriatietoja itseensä kuin sieni ja luki kirjaston kaikki aiheeseen liittyvät kirjat. Reppuun mahtui teoksia niin psykologisesta valmennuksesta kuin ravinnostakin. Koko elämä rakentui nyrkkeilyn ympärille, ja Jarkko eli täysin omassa kuplassaan.
”Kävin vuosittain Suomen potkunyrkkeilyliiton järjestämissä EM- ja MM-turnauksissa, mutta lopetin, kun halusin ammattilaiseksi. Tavoitteenani oli otella 20–30 matsia vuodessa, ja halusin myös tienata otteluista.”
Joskus Jarkko kävi euroopanmestaruuskisoissa “harjoittelemassa”, kun taas muut ottelivat tosissaan.
”Totuus on se, että jos haluaa takoa nyrkkejä suomiverkkarit päällä, saa tyytyä näkkileipään. Mutta jos lentää vaikkapa Meksikoon ottelemaan itse järjestämissään matseissa omilla verkkareillaan, saa jo hiukan leveämpää leipää. Tämä onnistuu, jos on tarpeeksi kontakteja ja rohkeutta”, Jarkko sanoo.
Langat omissa käsissä
Jarkko sopi itse otteluista promoottoreiden ja tapahtumajärjestäjien kanssa. Hänen mukaansa kamppailuväki on luotettavaa ja reilua porukkaa.
”Loin valtavan verkoston matkustaessani huimaa tahtia ympäri maailmaa. Tein niin sihteerin, promoottorin, managerin, urheilijan kuin matkanjärjestäjänkin työt.”
Jarkko kertoo kuitenkin ymmärtävänsä, mikseivät useimmat tee kuten hän. Monesti oli mentävä läpi harmaan kiven.
”Minulla on ollut aina kova tarve saada pitää kaikki langat omissa käsissäni. Polkuni on ollut kivinen ja mutkikas, mutta hyvin antoisa. Siinä on vaadittu taitoa, tuuria, päättäväisyyttä sekä suhteita, periksiantamattomuutta, terveyttä, järkeä ja fysiikkaa. Yhdenkin palasen puuttuessa homma olisi voinut päättyä sekunneissa.”
Ammattiurheilijan arki on äärimmäistä. Jarkko on kuitenkin säästynyt vakavammilta loukkaantumisilta, vaikka hänen nenänsä onkin murtunut muutaman kerran.
”Vietin hyvin askeettista elämää 20 vuotta. En seurannut tv-ohjelmia eikä minulla ollut minkäänlaista sosiaalista elämää. Majapaikan puuttuessa nukuin joskus pommisuojassa.”
Nyrkkeilijöiden ympärillä pyörii paljon kauniita naisia, mutta Jarkolla ei ollut heille aikaa.
”En voinut edes kahvilla käydä, sillä se olisi sotkenut aikatauluni.”
45-vuotias urheilulaji
Kickboxing eli potkunyrkkeily sai alkunsa 1970-luvulla, kun USA:ssa järjestettiin kilpailuja maan parhaiden karatekoiden ja yhden seuran parhaiden nyrkkeilijöiden kesken. Ottelut käytiin nyrkkeilykehässä, ja ottelijat saivat käyttää oman urheilulajinsa tekniikoita. Nyrkkeilijät voittivat tyrmäyksellä kaikki ottelunsa. Siitä syntyi ajatus nyrkkeilyn käsitekniikan ja karaten jalkatekniikan yhdistämisestä uudeksi lajiksi, jolle annettiin ensin nimeksi Full Contact Karate, sittemmin kickboxing, potkunyrkkeily. Professional Karate Association järjesti ensimmäiset maailmanmestaruuskisat v. 1974.
Suomeen potkunyrkkeilyn toi Auvo Niiniketo 1980-luvun alussa. Suomen Potkunyrkkeilyliitto perustettiin v. 1994. Suomalaiset ovat voittaneet lajissa useita EM- ja MM-mitaleita.
Potkunyrkkeilyä voidaan otella useilla erilaisilla säännöillä, esim. Full Contact, Low Kick, Semi Contact, Light Contact ja K1. Suomessa käydään eniten Full Contact -kisoja, joissa tyrmäys on sallittu.
Amatööripotkunyrkkeilyssä ottelut kestävät joko 3 x 2 minuuttia tai 5 x 2 minuuttia. Ammattilaisottelu voi kestää jopa 12 x 2 min. K1:ssä erät ovat 3 x 3 min. tai 5 x 3 min.
Naiset ja miehet kilpailevat potkunyrkkeilyssä samoilla säännöillä. Monissa kerhoissa on naisille oma harjoitusryhmä, mutta lajissa pidemmälle edistyneet naiset harjoittelevat usein miesten kanssa.
Potkunyrkkeilijöiden taso näkyy vyön väristä. Mitä tummempi väri, sitä korkeampi taso, aloittelijoiden valkoisesta vyöstä ylimmän tason mustiin vöihin.
Potkunyrkkeily on fyysisesti monipuolinen laji, ja sitä voi harrastaa kilpailemattakin. Lajia voi harrastaa kunnon kohottamiseksi, koordinaatiokyvyn parantamiseksi, itsepuolustuskyvyn rakentamiseksi sekä mukavana vapaa-ajan harrastuksena.
Kolminkertainen maailmanmestari
Tässä poimintoja Jarkko Jussilan urheilu-uralta:
- Nyrkkeilyn suomenmestari 2009
- Potkunyrkkeilyssä 8 suomenmestaruutta, vuoden potkunyrkkeilijä 2010, vuoden potkunyrkkeilyvalmentaja 2010
- EM-pronssi 2008, MM-pronssi 2009, EM-hopea 2010
- Pronssimitali SportAccord Combat Games 2010
- WKC: Intercontinental-mestaruus 2010
- WAKO-PRO: Euroopanmestari 2010
- WAKO-PRO: Maailmanmestari 2013 (luokka 66,8 kg)
- WKF (World Kickboxing Federation): Maailmanmestari 2013 (luokka 64,5 kg), maailmanmestari 2014 (luokka 62,3 kg)
Takki tyhjeni
Jarkko oli vuonna 2014 yksin ottelumatkalla Australiassa, sillä hän janosi vielä yhtä potkunyrkkeilyn maailmanmestaruutta. Hänellä oli tässä vaiheessa niitä jo kaksi eri painoluokissa.
”Olin laihduttanut itseni 62 kilon painoluokkaan. Se oli minulle tosi alhainen paino”, Jarkko kertoo.
Hänen hotellihuoneensa oli 86. kerroksessa. Jarkko ravasi tiuhaa tahtia ammeen ja vessan väliä. Mahtavat näkymät saivat jäädä.
”Yritin saada vielä viime hetkellä painoa alas ennen punnitusta. Sitä ennen olin juonut pelkkää risiiniöljyä ja syönyt lisäravinteita. Vetelin hiet iholta pois luottokortilla. Oli vain muutamasta grammasta kiinni, että alittaisin painorajan.”
Katsomossa liehuivat Suomen liput. Tuntui melkein, kuin olisi ollut kotikentällä. Jarkolla oli Australiassa monia tuttuja, jotka olivat tulleet paikan päälle todistamaan hänen kolmatta maailmanmestaruuttaan.
”Joskus minun on itsekin vaikea uskoa, että navetassa treenaamisen aloittanut poika on yltänyt tähän.”
Ottelun jälkeen Jarkko palasi mestaruusvyönsä kanssa hotellihuoneeseen ja rojahti sänkyyn.
”Jokin naksahti päässäni maatessani siinä muhkeassa sängyssä. Ensimmäistä kertaa mietin, eläisinkö näin kuin piiskattu ravihevonen elämäni loppuun asti?”
Jarkon takki oli aivan tyhjä. Hän mietti perheen perustamista ja aloilleen asettumista, mutta onnistuisiko se koskaan? Hän hautoi asiaa mielessään, kunnes nukahti syvään uneen. Jarkon kilpaura olisi pian ohi – vaikka sitä hän ei tietenkään vielä tiennyt.
Lempeä perheenisä
Jarkko suunnitteli ottavansa rauhallisesti Australian-matkan jälkeen. Hän ei ollut sopinut yhtäkään ottelua minnekään. Hänellä oli seuraavalla viikolla kalenterissaan vain Wasalandia-huvipuiston avajaisiin osallistuminen VIP-vieraana.
”Kaikella on näköjään tarkoituksensa, sillä tapasin siellä varaesimiehenä työskennelleen kauniin ja eloisan Hannan.”
Jarkko ja Hanna kihlautuivat viikko ensitapaamisen jälkeen, ja seuraavana vuonna he menivät naimisiin. Nyt parilla on kaksi lasta, 1- ja 3-vuotiaat pojat. Jarkko on onnekas ja onnellinen, hyvin lapsirakas perheenisä.
”Olen tatuoinut vaimoni nimen ja poikieni kasvot käsivarsiini. Tällä tavoin maailman rakkaimmat ihmiset kulkevat aina mukanani. Ainoa asia, mistä tulee huono omatunto, on se, että teen niin paljon töitä”, hän kertoo.
Jarkko vetää keväisin ja syksyisin potkunyrkkeilytreenejä 40 tuntia viikossa ympäri Pohjanmaata. Ja siihen päälle viikonloppuisin portsarin työt.
”Lähden aamulla ennen kuin muut heräävät, ja palaan usein vasta kun vaimo ja lapset ovat jo nukkumassa.”
Jarkkoa kysytään tasaisin väliajoin ulkomaille valmentajaksi. Viimeksi hänelle tarjottiin vuoden valmennuspestiä Vietnamiin perheineen.
”Mutta kotini on Suomessa. Remppaamme jo kolmatta taloamme. Remontoinnista ja sisustamisesta on tullut meille yhteinen harrastus.”
Jarkko matkustaa perheensä kanssa vuosittain muutamalle pidemmälle ulkomaanreissulle, joiden aikana hän vetää treenejä ja valmennuksia.
”Haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa perheeni kanssa. Veljeni kuolema opetti minulle, että perhe on kaikkein tärkein. Elämä on tässä ja nyt.”
Viimeksi koko poppoo matkusteli Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, Australiassa ja Lähi-idässä.
Vaikuttava uranuurtaja
Jarkko Jussila on todellakin ollut uranuurtaja valitsemallaan polulla.
”Olen tehnyt imperiumini itse ja olen siitä ylpeä.”
Jarkkoa ei ole kutsuttu Linnan itsenäisyyspäivän juhliin, vaikka hän on Suomen menestyneimpiä urheilijoita. Kun Jarkko oli ollut kuusi vuotta putkeen Vaasan menestynein urheilija, kaupunki palkitsi hänet kirjalahjalla ja sateenvarjolla.
”Se pisti vähän naurattamaan. Potkunyrkkeilijä ei ilmeisesti ollut hyvä kaupungin imagolle. Olen vitsaillut, että olen se tuntematon mestari, joka keskittyy olennaiseen.”
Jarkko on samanaikaisesti auttanut muitakin menestymään toimiessaan ohjaajana ja valmentajana 21 vuoden ajan sekä kurssin vetäjänä yli kymmenen vuoden ajan, erityisesti nyt viimeksi kuluneen neljän vuoden aikana kilpauran päättymisen jälkeen. Hän opettaa säännöllisesti kuntopotkunyrkkeilyä ympäri Pohjanmaata: Vaasassa, Mustasaaressa, Vöyrillä, Petolahdessa, Laihialla, Isossakyrössä, Pietarsaaressa, Alavetelissä, Veikkaalassa, Seinäjoella ja Kristiinankaupungissa. Hänen oppilainaan on junioreita ja aikuisia, naisia ja miehiä. Oppilaat ovat 5–73-vuotiaita.
Lähes puolet ovat ruotsinkielisiä, noin 150 henkilöä 300:sta. Ruotsi ei aiheuta Jarkolle ongelmia valmennustyössä.
”Heitän perusfraaseja: jobba, jobba, slå så hårt ni kan, sparka, sparka”, hän nauraa. Jarkko on kotoisin täysin suomenkielisestä perheestä ja ympäristöstä.
”Minun oli käytännössä pakko opetella ruotsia ryhtyessäni vetämään treenejä Korsnäsissä kymmenen vuotta sitten.”
Jarkolla pitää kiirettä koko syksyn. Hänellä on unelma, että hän pystyisi vielä kiikkustuolissakin toimimaan kamppailu-urheilun parissa. Hän myös toivoo, että hänen poikansa ryhtyisivät hänen manttelinperijöikseen.
”Vanhin poikani onkin ollut jo salilla leikkimielisesti treeneissä mukana. Vauvana hän oli salilla joskus jopa minun selkärepussani.”
Kun Jarkko lähtee kotiovesta ulos, poika sanoo tietäväisesti: isi lähtee nyt pou-pou-töihin.
Susanne Strömberg
