Pirilön murhat

On lauantai-iltapäivä 15. lokakuuta 1859, näennäisesti ihan tavallinen syyspäivä Pirilössä. Silloisen merenlahden (nykyään osa Luodonjärveä) rannalla sijaitsee Gäddvikin torppa ja siitä parin kivenheiton päässä pohjoiseen pieni taloryhmä, jossa on viisi asuinrakennusta ja rivi ulkorakennuksia.

Eteläisimmässä talossa asuu Karl Granroth perheineen. Hän on 38-vuotias, arvostettua pappissukua, taitava puhuja ja hyvä laulaja, joka yleensä johtaa pietistien kokouksia.

Karl on toista kertaa aviossa ja seitsemän lapsen isä, viisi lapsista on elossa. Neljä vuotta sitten kuollut ensimmäinen vaimo, Kajsa Stina, synnytti viisi lapsista. Kaksi on toisesta avioliitosta Brita Kajsan kanssa. Karlin viiden lapsen lisäksi perheeseen kuuluvat myös Brita Kajsan lapset tämän ensimmäisestä avioliitosta, Henrik, 8, ja Augusta, 4½.

Tuona iltapäivänä kotona ovat Karl, hänen äitinsä Anna Greta ja piika Maria Lena. Renki, Gustaf Storgård, on kyntämässä läheistä peltoa. Muutamat naapurit mankeloivat liinavaatteita vajassa. Brita Kajsa on soutanut talon toisen piian, Anna Lisan, kanssa asioille sepän, Matts Granholmin, luo.

Taloryhmän lasten kuullaan leikkivän ympäristössä – kaikkien muiden paitsi Karlin vanhimpien lasten, Gustafin, 14, ja Johanin, 12, jotka isä on lähettänyt läheiselle veneveistämölle hakemaan päreitä.

Brita Kajsa ja Anna Lisa palaavat soutumatkaltaan ½ 6:n aikaan. Brita Kajsa siirtyy yölevolle jo puoli tuntia myöhemmin. Hänen lapsiaan Henrikiä ja Augustaa ei näy, mutta lasten huolehtiminen nukkumaan on piikojen tehtävä. Karl asettuu yölevolle ½ 8:n aikaan.

Henrikiä ja Augustaa ei näy vielä sunnuntaiaamunakaan. Sisarukset tietävät kertoa Henrikin ja Augustan lähteneen vuodenajasta huolimatta keräämään ”plumppuja” (ulpukoita). Lasten perään kysellään naapuritaloista, ja heitä etsitään lähiympäristöstä koko sunnuntain mutta tuloksetta.

Maanantaina ½ 12:n aikaan Jakob Bagarnäs, Karl Granrothin lanko, tekee karmean löydön. Lapset makaavat mahallaan päät liejussa Hemträskin purossa siinä, missä puro laskee Hemträsketin lammesta, noin 450 m päässä kotoa.

Aivan ilmeisesti on kyse murhasta. Epäilykset lankeavat heti Karliin ja Brita Kajsaan. Heillä on motiivi – he nimittäin saisivat kuolleiden lasten osuuden kotitilasta.

Karl ja hänen Gustaf-veljensä omistivat yhdessä 7/18 Pirilön verotilasta. Sitten Karlin vaimo Kajsa Stina kuoli ja pian sen jälkeen Brita Kajsan aviomies Gustaf, ja suruvuoden jälkeen Karl and Brita Kajsa avioituivat. Brita Kajsa oli tuolloin perinyt kolmasosan Gustafin osuudesta verotilaan ja heidän lapsensa Henrik ja Augusta olivat kumpikin saaneet oman kolmasosansa.

Sitten Karl and Brita Kajsa joutuivat vararikkoon, minkä Karl katsoi johtuvan omistamansa aluksen menettämisestä. Henrikin ja Augustan holhooja oli lasten katoamistaan edeltäneenä päivänä hakenut käräjäoikeudelta lupaa lasten kiinteän ja irtaimen omaisuuden myyntiin julkisella huutokaupalla.

Murhajuttua käsiteltiin ylimääräisillä käräjillä Pirilössä 5.–7. joulukuuta. Nimismies Fredrik Fahler oli tehnyt esitutkinnan ja katsoi Brita Kajsan ja Karlin tehneen murhat yhteistuumin.

Brita Kajsa selitti heti epäilevänsä tapoista miestään. Karl oli sunnuntaiaamuna jättänyt palttinapaitansa pyykkiin, ja Brita Kajsa oli lasten löytymistä seuraavana päivänä huomannut paidanhihoissa omituisia vesitahroja. Brita Kajsa oli näyttänyt paitaa talon muille naisille ja myös Karlille, joka ei ollut muistanut tahrojen alkuperää.

Karl katsoi alustavissa kuulusteluissa, että hänellä oli alibi kyseiselle lauantai-iltapäivälle. Hän oli 3:n aikaan mennyt Gäddvikin torpalle hakemaan lainaamaansa kirvestä. Torpparinpoika Petter oli tuolloin huomauttanut, että kirves oli jo palautettu. Karl oli sen jälkeen mennyt katsomaan, miten rengin kyntötyöt sujuivat, ja sitten hän oli sahannut kattomalkoja kuuteen saakka. Loppuillan hän oli viettänyt tuvassa. Hän ei ollut illan aikana saanut tietää, että lapsipuolet olivat kateissa. Mitä tulee paidanhihoihin, paidan alla ollut sininen pusero oli Karlin mukaan tahrannut hihat.

Tästä selityksestä aiheutui ongelmia Karlille oikeudessa. Talonväki kertoi, että lasten poissaolosta oli puhuttu lauantai-iltana Karlin kuulleen ja että tämä oli siihen todennut, ”ovat he ennenkin olleet yhtä kauan poissa”. Karl selitti, että hän aiemmin sanomansa oli ollut ”harkitsematonta”.

Piirilääkäri Carl Wilhelm Fontellin laatimassa ruumiinavauspöytäkirjassa kuvattiin, kuinka lasten niska oli taitettu ennen kun heidät oli laitettu puroon.

Uusia aihetodisteita Karlia vastaan alkoi ilmaantua. Piika Anna Lisa todisti, että molemmat paidanhihat olivat olleet ”ruskeaan vivahtavia niin kuin järviveteen kastamisen jäljiltä” ja että ne olivat haisseet liejulta. Piika kertoi, että Karl oli sunnuntain etsinnöissä kehoittanut häntä hakemaan lapsia Hemträskin purolta ja lammen rannoilta mutta ei puronsuulta – siis sieltä mistä lapset löydettiin – koska Karl etsisi lapsia vaimonsa kanssa sieltä itse.

Karlin ja Brita Kajsan elämästä paljastui pahennusta herättäviä yksityiskohtia. Piika oli murhia edeltävänä päivänä lähetetty Pietarsaareen ostamaan tuopin rommia (1,3 litraa), minkä jälkeen Granrothin pariskunta oli maannut humalaansa lauantaina puoliselle asti.

Talon toinen piika, Maria Lena, kertoi istuneensa koko kyseisen iltapäivän tuvassa rukin ääressä. 12-vuotias Johan oli tullut 4:n aikaan päreiden hakumatkalta veneveistämöltä. Maria Lena oli lähettänyt Johanin hakemaansa isänsä kahville. Mutta Karl ei ollut siellä, missä hän oli sanonut olevansa. Hetkeä myöhemmin Maria Lena ja Johan olivat nähneet ikkunasta Karlin tulevan Hemträskin puronvartta pitkin kävellen kädet puuskassa rinnallaan.

Maria Lena tiesi torpparinpoika Petterin palauttaneen kirveen murhaa edeltäneenä torstaina. Karl oli tuolloin maannut sängyssä, selvin päin, ja myöhemmin maininnut kirveestä vaimolleen. Oli siis outoa, että hän olisi unohtanut asian kaksi päivää myöhemmin.

Karlin Gustaf-poika kertoi tavanneensa isänsä Hemträskin purolla tullessaan veneveistämöltä murhapäivänä ½ 5:n aikaan. Isä oli kääntänyt kasvonsa pois heidän jutellessaan.

Karlin Sofia-tytär, 8, oli kuullut isänsä kertovan Henrikille, kuinka lammessa oli paljon ”plumppuja”. Kun Sofia oli halunnut lähteä Henrikin matkaan keräämään niitä, isä oli kieltänyt sen ankarasti.

Laajoista kuulusteluista huolimatta todistajat eivät kertoneet nähneensä Karlin seuranneen lapsia purolle. Faktatodisteita ei siis ollut.

Kun juttu tuli uudelleen oikeuteen kuusi viikkoa myöhemmin, alkoi kuitenkin tapahtua. Torpparintytär Katharina Klippholm kertoi olleensa murhailtapäivänä yksin puolukassa Gäddvikin torpan ja Hemträskin puron välisessä metsässä.

Hän oli kuullut valittavan ”lapsen äännähdyksen” ja sitten lapsen sanovan kirkkaalla äänellä: ”Mitä Isä oikein aikoo tehdä meille.” Katharinan hyvin tuntema ääni – Karl – oli vastannut kiukkuisesti: ”Ole hiljaa!”

Katharina oli pelästynyt ja lähtenyt heti kotiin. Hän ei ollut uskaltanut kertoa asiasta aiemmin, koska pelkäsi Karlia. Oikeudenkäyntipöytäkirjassa todetaan Karlin silmin nähden kalvenneen todistajanlausunnon aikana.

Seuraavana tietoon tuli huhu, jonka mukaan Karl oli ottanut ”myrkyllä” hengiltä ensimmäisen vaimonsa Kajsa Stinan ja veljensä Gustafin.

Kajsa Stina ja Gustaf olivat menehtyneet rajuihin kipuihin aivan peräkkäin. Kumpikin oli saaneet lääkettä joko Karlilta tai tämän palvelusväeltä. Karl oli vain pari viikkoa vaimonsa kuoleman jälkeen esittänyt Brita Kajsalle ”avioliittotarjouksen”. Se oli ensin herättänyt närkästystä Brita Kajsassa, mutta lopulta tämä oli ”suvainnut” avioitua Karlin kanssa.

Oikeudenkäyntiä lykättiin jälleen, ja Gustafin ja Kajsa Stinan ruumiit kaivettiin haudasta. Tohtori Fontell katsoi heidän ilman epäilyksen hälvää kuolleen arsenikkimyrkytykseen. Kajsa Stina oli ollut 7½ kuulla raskaana ja sikiö oli menehtynyt äitinsä mukana.

Karl kiisti kaikki syytteet. Hän oli tosin viettänyt paljon aikaa sairaiden luona mutta tehnyt sen ennen kaikkea lukeakseen heille uskonnollisia kirjoituksia, mikä oli auttanut heitä pelastamaan sielunsa. Piika kuitenkin lisäsi tähän, että Karl oli samaan aikaan ”puhellut kevytmielisesti ja riettaasti” Brita Kajsan kanssa.

Naapuri kertoi nähneensä Karlin syleilevän saunassa naista, jota naapuri luuli Kajsa Stinaksi. Myöhemmin oli käynyt ilmi, että kyseessä olikin Brita Kajsa. Kun Karlilta tivattiin tätä, hän selitti vain auttaneensa Brita Kajsaa korvarenkaan kiinnityksessä. Brita Kajsan versio oli, että Karl oli tuolloin viekoitellut hänet uskottomuuteen.

Myöhemmin Brita Kajsa tunnusti, että hän oli jo toisen avioliittovuotensa aikana ”sortunut” ja tehnyt huorin Karlin kanssa.

Uusi todistaja, lasimestari August Holländer, heikensi Karlin asemaa entuudestaan. Karlin lapsuudentoveri August oli Forsbackan vanginkuljettajanasemalla Uudessakaarlepyyssä kysynyt, miten Karl oli joutunut rautoihin. Karl oli selittänyt, että häntä epäiltiin seitsemästä murhasta mutta lisännyt silmät alas luotuina: ”kahdeksalta minä olen hengen riistänyt”.

August oli muistuttanut Karlia, että tämä oli ”herännyt”, siis pietisti, ja moittinut tätä ”hurskastelusta ja ylimielisyydestä”. August oli tavannut Karlin uudelleen tämän kuljettua myöhemmin vankina jälleen Forsbackan kautta. Karl oli katuneena itkenyt, sanonut ettei hän halunnut kiistää rikosta ja lisännyt, että hänen oli parempi saada rangaistuksensa tässä ajassa kuin ikuisuudessa.

Karl oli tuolloin kertonut Augustille yksityiskohtaisesti murhien toteuttamisesta. Lapsipuolten, Henrikin ja Augustan, kohdalla ”paholainen oli saanut Karlin valtaansa”, ja hän oli taittanut heidän niskansa metsässä ja sitten kantanut heidän puroon.

Miten sitten päättyi tämä tarina, jota pystyy seuraamaan yksityiskohtaisesti tuomioistuinten asiakirjoista?

Karl ei loppujen lopuksi tunnustanut mitään, mutta kihlakunnanoikeus tuomitsi hänet silti lapsipuoltensa, ensimmäisen vaimonsa ja veljensä murhista ”menettämään mestaamalla henkensä, jonka jälkeen hänen kuollut ruumiinsa teilataan”. Hovioikeus katsoi, ettei ”täyttä todistetta” ole vaimon ja veljen murhista mutta tuomitsi Karlin lasten murhista.

Asia vietiin keisarilliselle majesteetille, joka armossaan tuolloisen tavan mukaan muutti rangaistukseksi 40 paria raippoja, kolme lyöntiä parilta, ja elinikäisen pakkotyön Siperian kaivoksissa. Koska Karl vetosi tyräänsä, raipparangaistus muutettiin 28 päivän vankeudeksi vedellä ja leivällä. Karl ei koskaan päätynyt Siperiaan. Hän kuoli kuljetuksen aikana Permissä, nykyisessä Molotovissa, Uralvuorten länsipuolella.