Pohjoismainen sähkömarkkina on tehokkaan sähkömarkkinan uranuurtaja. Pohjoismaissa on sen ansiosta nykyään Euroopan alhaisimmat sähkönhinnat ja erinomainen toimitusvarmuus. Pohjoismaiden sähköntuotannon hiilidioksidipäästö kuuluu tuotettua kWh:a kohti maailman pienimpiin, ja olemme vauhdilla siirtymässä uusiutuvaan energiajärjestelmään. Vaikuttavinta tässä on, että Pohjoismaat on alueellinen sähkömarkkina, jossa seitsemän maan sähkönkysyntä ja -tuotanto määrittelevät sähkönhinnan.
Sähkömarkkina kattaa alueellisen tuotantokokonaisuuden, jossa maiden energiantuotannon luonnolliset hyvät puolet täydentävät toisiaan. Tuomme Ruotsista ja Norjasta Suomeen esim. hiilidioksiditonta, vesivoimalla tuotettua sähköä halvemmalla kuin jos tuottaisimme sitä itse, mikä tukee Suomen teollisuuden kilpailukykyä.
Haittapuolena on, että toimintakykyistä fossiilista tuotantoa suljetaan Suomessa, koska se ei enää pysty kilpailemaan pohjoismaisen kokonaisuuden kanssa. Mutta niin alueellinen markkina toimii. Fortumin arvion mukaan pohjoismainen sähkömarkkina ja sähköntuonnin mahdollisuus ovat alentaneet Suomen sähkölaskua keskimäärin 16 euroa megawattitunnilta 15 viime vuoden aikana verrattuna siihen, että sähkö olisi tuotettu ainoastaan Suomessa.
Näin ollen suomalaisten kuluttajien sähkölasku on supistunut vuositasolla yli miljardi euroa.
Vaikka markkina on alueellinen, sitä kuitenkin säännellään kansallisesti ja energiapolitiikka on kansallista. Neljä Pohjoismaata on viime vuonna päivittänyt energiapolitiikkaansa irrallaan naapurimaiden järjestelmistä. Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat päättäneet lisätä uusiutuvan sähkön osuutta kansallisilla tuilla.
Ne kuitenkin sopivat huonosti alueelliselle sähkömarkkinalle, jossa yhden maan tuet väistämättä häiritsevät alueellista markkinatasapainoa ja vaikuttavat naapurimaiden investointihaluun. Ruotsi on päättänyt jatkaa laajamittaisesti sähkö-sertifikaattijärjestelmää, ja käytännössä se tarkoittaa, että Ruotsi subventoi tuulisähkön kulutusta naapurimaissa.
Lyhyellä aikavälillä siitä voi koitua merkittävää hyötyä, mutta alueellinen sähkömarkkina ei pysty pitkän päälle hyvään toimitusvarmuuteen, mikäli sen energiapolitiikka ei ole koordinoitua. Kansalliset tuet tuhoavat markkinapohjaisten investointien kannustimet ja vaarantavat kaikkien toimitusvarmuuden.
Toinen haasteemme liittyy kantaverkkoon. Meillä on Pohjoismaissa nyt 15 hinta-aluetta 15 miljoonan kuluttajan markkina-alueella. Kantaverkkoyhtiöt keräävät liki 400 miljoonan euron pullonkaulatulot vuosittain alueiden hintaeroilla ja käyttävät nämä tulot kansallisesti.
Meidän tulisi hyvin toimivalla alueellisella markkinalla pyrkiä vähentämään hinta-alueiden määrää ja investoida pullonkaulatulot alueellista kantaverkkoa parhaiten vahvistaviin toimenpiteisiin. Yhteispohjoismainen verkkosuunnittelu parantaisi sähkömarkkinan toimintaa ja toimitusvarmuutta sekä supistaisi energiajärjestelmän kokonaiskustannusta.
Kantaverkkoyhtiöitä säännellään nykyään kansallisten tarpeiden pohjalta. Tulevaisuudessa näiden tarpeiden tulisi ottaa huomioon myös yhteinen pohjoismainen hyöty.
Pohjoismaisella energiamarkkinalla on kaikki edellytykset menestyä myös tulevaisuudessa. Pohjoismaiden energiaministerit antoivat viime vuonna Nokian entiselle toimitusjohtajalle Jorma Ollilalle tehtäväksi selvittää, miten pohjoismaista energiamarkkinaa voitaisiin kehittää. Ollilan loppuraportin odotetaan valmistuvan piakkoin.
Uskon, että raportin tärkeimpänä suosituksena voisi olla kansallisten energiapoliittisten päätösten parempi koordinointi ja parempi yhteistyö. Energiapolitiikka on pitkälti kansallista myös tulevaisuudessa, mutta laajemmalle alueelliselle koordinoinnille ja yhteistyölle on tarvetta.
Toimiva pohjoismainen sähkömarkkina ei ehkä ole teema, jolla kalastetaan ääniä vaaleissa, mutta ilman sitä meidän on vaikea tulevaisuudessa taata kilpailukykyistä energiaa yhteiskunnillemme. Siksi meidän on muistutettava poliitikkoja ja viranomaisia voimakkaamman yhteistyön tarpeesta energiapolitiikassa ja aidosti pyrkiä hakemaan pohjoismaista hyötyä.
