Peter Boström, hallituksen puheenjohtaja, Katternö

Politiikan taito

Politiikalla on taito puuttua suhteellisen moniin asioihin, toteaa Katternön hallituksen puheenjohtaja Peter Boström tämän numeron pääkirjoituksessa.

Politiikan taitoa on osata pistää nenänsä asioihin sopivassa määrin. Kaikkea ei voi jättää oman onnensa nojaan, mutta joka yksityiskohtaan sekaantuminen ei sekään ole hyvä. Energiapolitiikasta on vaikea päätellä muuta kuin, että politiikka on saanut liian ison roolin. Kun tilanne on nyt mikä on, siis että kukaan ei halua investoida uuteen sähkön tuotantokapasiteettiin ellei saa tukia, meillä ei enää ole nimensä arvoisia sähkömarkkinoita.

Samalla Suomi poikkeaa muista tässä yhteydessä. Kaikissa sähkönhintaamme merkittävästi vaikuttavissa maissa – Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa – poliitikot ovat subventoineet suuret määrät uusiutuvaa sähköä, etupäässä tuulivoimaa. Tuskin yllättävää, että sähkön reipas ylitarjonta ja sen myötä hintojen polkeminen ovat nyt normaalitilanne.

Suomen osalta erona on, että olemme päästäneet itsemme riippuvaisiksi tuontisähköstä ja hyväksymme hintadumpatun sähkön tuonnin nurisematta. Energiakäänteen lipunkantaja Saksa ei sitä tee vaan sulkee Ruotsiin ja Tanskaan johtavat siirtolinjat, kun hintapaine sieltä päin käy liian kovaksi.

 

Tilanne on pitkällä aikavälillä kestämätön kaikille. Markkinatalouden ideana on, että hintasignaalit luovat tehokkaita virtoja ja tarjoavat kannustimia uusiin investointeihin. Mutta nykyiset sähkömarkkinat eivät siis toimi niin, ja päivänselvä johtopäätös siitä on, että kaikki tuet on lopetettava.

Toinen sähköjärjestelmän trendi liittyy huoltovarmuuden heikentymiseen, koska yhä suurempi osa sähköntuotannosta on suunnittelematonta. Kun Ruotsi vähitellen sulkee ydinvoimansa, mahdollinen sähkö-ylijäämän riippuu tuulesta. Mitä Ruotsin sähköntuottajilla on jatkossa tarjota Suomelle, kun Pohjois-Euroopan talvinen korkeapaine hiljentää tuulivoimalat?

Olen vakuuttunut siitä, etteivät poliitikot olleet ajatelleet tällaista kehitystä. Suomen on palautettava energiaturvallisuutensa (”kohtuuhintaisen energian jatkuva ja keskeytymätön saatavuus”, politiikan sanastolla), ja silloin bulkkitavarana ei voi olla sähköntuotanto, joka riippuu säästä ja tuulesta. Meillä on tässä maassa kaksi erinomaista, vaatimukset täyttävää energianlähdettä, biomassa ja turve. Molemmat uusiutuvat nopeampaa tahtia kuin niitä käytämme ja molemmat tuottavat työpaikkoja ja taloudellista toimeliaisuutta sinne, missä niitä eniten tarvitaan, Suomen maaseudulle.

 

Katternö-konsernilla on nyt uusi toimitusjohtaja, Roger Holm, joka on yhdessä hallituksen kanssa laatimassa konserniyhtiöiden strategiaa. Miten energiapoliitikot navigoivat ulos nykyisestä subventioympäristöstä ja miten me siinä ohjaamme Katternö-ryhmää, ratkaisee, pystyykö Katternö jatkamaan yhteiskunnan ja alueellisen identiteetin rakentajan roolia.

Stefan Storholmin liki 16 vuoden toimitusjohtajuuden aikana Katternön kehitys oli huimaa, ja hän voi lähteä yrityksestä ylpeänä työstään.

 

Peter Boström, hallituksen puheenjohtaja, Katternö Ab