Ongelmanratkaisua voi lähestyä esimerkiksi luokittelemalla ongelma johonkin seuraavista ryhmistä: a) yksinkertaiset, b) kompleksiset ja c) kaoottiset järjestelmät.
Yksinkertaisissa järjestelmissä kaikkiin kokonaisuuden osaongelmiin löydetään tunnetut ja todennetut syy-seuraussuhteet.
Kaoottisissa järjestelmissä ei käytössä ole tunnettua tietoa, ja metodiikkana on yleensä valtava määrä kokeiluja. Sitä mukaa kun syy-seuraussuhteita saadaan todennettua, uusia kokeita voidaan tehdä yhä jäsennellymmin, ja näin kokonaisuudelle saadaan rakennettua ratkaisumalli.
Kompleksiset järjestelmät ovat a:n ja c:n sekoitus.
Planeettamme lämpeneminen voidaan luokitella kompleksiseksi järjestelmäksi. Esimerkiksi ilmakehän hiilidioksidipitoisuus voidaan nostaa esille pienenä osana kokonaisuutta ja analysoida asioita, joissa meillä on tunnettua ja todennettua tietoa syistä ja seurauksista. Lämpenemisen hillitsemiseksi tavoitelluista poliittisista toimista suuri osa keskittyy tähän lämpenemiskokonaisuuden elementtiin, koska ihminen pystyy elämäntavallaan vaikuttamaan siihen.
Politiikan peruspilarina on demokratia, ainakin useimmissa maissa. EU:ssa komissio antaa päätösesityksiä, jotka kansan valitsemat parlamentaarikot saavat pöydälleen. Mutta tähän liittyy olennaisena kysymyksenä, miten komission päätösesitykset syntyvät.
Siinä on keskeistä, että kuullaan kaikkia asianosaisia osapuolia. Niiden joukossa on suuri määrä kansalaisjärjestöjä (NGO, Non Governmental Organisation). Tätä perustellaan EU:n ylivaltiollisen ohjausrakenteen demokratiavajeen riskillä. Lisäksi EU osallistuu kansalaisjärjestöjen toiminnan rahoitukseen.
Vuosien myötä on yhä useammin alettu esittää kysymyksiä EU:n ja NGO:iden rajapinnasta – NGO:iden, joissa erityisen vahvasti edustettuina ovat ympäristölobbausorganisaatiot. Mikä rooli niille annetaan päätöksenteossa? Tarkastellaanko maininnankaan arvoisesti sitä, miten politiikkaa luodaan ja harjoitetaan tv-kameroilta piilossa?
Nämä kysymykset nousivat ajankohtaiseksi sen pelin myötä, jota EU:n taksonomiaesitykseen liittyy – siis komission yritykseen löytää ilmastoasiaan osaongelmaratkaisu luokittelemalla, mitä voidaan pitää kestävänä energiantuotantona.
Valitettavasti välittyy kuva, että taksonomiaesitys on laadittu fantasiamaailmassa, jossa ei ole fysiikan peruslakeja eikä muitakaan todellisuuden osasia. Kun tavoitteena on siirtyminen uusiutuvaan ja päästöttömään energiantuotantoon, komission esitys on täysi katastrofi. Erityisen selväksi tämä käy Pohjoismaissa, jotka ovat alhaisten päästötasojensa ansiosta olleet jo pitkään esikuva muille EU-maille.
Annamme tälle teemalle runsaasti tilaa tässä numerossa. Toivomme, ettei esitystä hyväksytä. Ja että EU-poliitikot oppivat virheistään ja parantavat huomattavasti päätösten valmistelun laatua ja osaamista. EU:n uskottavuudella ei ole varaa tämän kaliiperin harha-askeliin.
