Matti Räsänen tutkijaryhmineen uudisti edellisvuonna käsityksen Suomen viimeisimmästä jäätiköitymissyklistä: mannerjäätikkö peitti maatamme vain tämän kauden loppuvaiheessa.
Ryhmän johtopäätös sai vastikään tukea toiselta pohjoismaiselta tutkimukselta, jonka mukaan mannerjäätikkö alkoi levittäytyä Etelä-Suomen ylitse noin 28 000 vuotta sitten ja oli laajimmillaan 7000 vuotta myöhemmin, minkä jälkeen se alkoi sulaa (nykyisen) lämpökauden alkaessa noin 11 700 vuotta sitten.
Tämä tarkoittaa, että Suomessa on ollut yhtäjaksoisesti ihmis- ja eläinasutusta pääosan meneillään olevasta jäätiköitymissyklistä, joka ulottuu 120 000 vuoden päähän.
Räsäsen tutkijaryhmä perustaa johtopäätöksensä jääkautisista sedimenttikerrostumista tehtyihin sekvenssistratigrafia-analyyseihin mm. Kauhajoella (Harrinkangas), Närpiössä (Risåsen) ja Oulaisissa.
Boreas-lehdessä julkaistu uusi pohjoismainen tutkimus perustuu mannerjäätikön etenemisestä ja sulamisesta Euroopan viime jäätiköitymissyklillä koottuun tieteelliseen dataan, joka sisältää 5 477 havaintoa 2 505 paikasta.
Tulokset esitetään kartoissa, jotka havainnollistavat jään laajuuden muutokset 1000 vuoden aikavälein. Jäätiköitymisen huippuvaihe saavutettiin
21 000 vuotta sitten – ks. oikeanpuoleinen kartta.
Vertailun vuoksi kartalla esitetään myös jäätikön likimääräinen levinneisyys
34 000–39 000 vuotta sitten vallinneella jaksolla. Kuten näkyy, koko Suomi ja suurin osa Ruotsista olivat silloin jäättömiä.
Räsänen on tutkimusten perusteella päätellyt, että Suomen edellinen täydellinen jäätiköityminen tapahtui niinkin kauan sitten kuin Saale-jääkaudella, joka edelsi nykyistä sykliä ja päättyi Eem-lämpökauteen noin 120 000–130 000 vuotta
sitten.
”Eem-kauden jälkeen ja näiden jäätiköitymisten välillä Etelä-Suomen ilmasto on vaihdellut huomattavasti. Välillä maassamme on ollut suuria tundra-alueita, heinäkasveja ja matalia puskia, välillä taas subarktinen ilmasto ja koivumetsiä. Luultavasti hallitsevimpana piirteenä on ollut kuiva mannerilmasto, siis kylmät talvet ja lämpimät kesät”, Räsänen kertoo.
Merenpinta oli tällöin pitkät ajat 40–70 metriä nykyistä alempana, joten Suomesta saattoi kävellä Ruotsiin lähes kuivin jaloin.
”Pohjanlahti koostui useasta makean veden järvestä, joiden välissä saattoi virrata jokia. Talvisin vesistöt jäätyivät, jolloin eläinten ja mahdollisten ihmisten oli helppo ylittää ne.”
Tiedämme löytöjen perusteella, että Suomessa ja Ruotsissa oli tuohon aikaan mammutteja, myskihärkiä ja poroja. Miksei siis myös villasarvikuonoja?
”Olen varma, että uudet löydöt vain odottavat löytämistään mannerjäätikön harjanteisiin ja moreeneihin kuljettamassa aineksessa. Lapiolla kaiveskellessa saattoi usein tehdä mielenkiintoisia löytöjä, nykypäivän kaivinkoneilla harvemmin”, Räsänen kertoo.
Mitä jääkaudella tarkoitetaan?
Tavallisessa kielenkäytössä ”jääkaudella” on useita merkityksiä.
Geologisesti katsottuna elämme juuri nyt jääkautta, joka alkoi kvartäärikaudella noin 2,6 milj. vuotta sitten. Kaudelle ovat ominaisia säännöllisesti toistuvat (pitkät) kylmenemisjaksot ja jäätiköiden muodostumiset, joita seuraavat (lyhyet) lämpöjaksot, jotka sulattavat jäät (interstadiaalit/interglasiaalit).
Nämä syklit olivat 1,5 milj. vuoden ajan noin 40 000 vuoden pituisia, mutta miljoona vuotta sitten ne muuttuivat 100 000 vuoden pituisiksi. Meneillään oleva sykli alkoi 120 000 vuotta sitten kylmenemisellä, joka päättyi (nykyisen) lämpimän kauden alkuun 11 700 vuotta sitten.
Toisin sanoen meneillään olevan jääkauden aikana on ollut useita jäätiköitymissyklejä. Tavallisessa kielenkäytössä ”jääkaudella” kuitenkin tarkoitetaan vain viime jääkautta, eli jos haluaa olla tarkka, kannattaa puhua ”viime jäätiköitymisestä”.
Maan ilmaston jaksolliset muutokset selitetään pääosin Milankovi´cin jaksoilla. Katso tästä alta!
Tästä syystä on jääkausia
Jääkausisyklit selittyvät maapalloon osuvan auringonsäteilyn vaihteluilla. Serbialainen tutkija Milutin Milankovi´c (1938) oli ensimmäinen, joka yhdisti jääkaudet näihin vaihteluihin. Hän selitti auringonsäteilyn vaihtelut niillä muutoksilla, joita tapahtui maapallon liike-energiassa, pyörimisessä ja akselin kaltevuudessa:
- Maapallon rata ei ole pyöreä, vaan elliptinen. Maan radan vaihtelut noudattavat selkeää jaksollisuutta, jonka kolme pääasiallista jaksoa kestävät 95 000, 124 000 ja 405 000 vuotta – radan kokonaisvaihtelu muodostuu näiden kolmen yhdistelmästä. Auringonsäteilyn ero on ääripäiden välillä peräti 23 %.
- Maan akselin kaltevuus vaihtelee – (eli siis akselin ja radan välinen kulma). Akselin suuri kaltevuus tuottaa suuret lämpötilaerot vuodenaikojen välille, kun taas ilman kaltevuutta meillä ei ylipäänsä olisi vuodenaikoja. Kaltevuus vaihtelee 22,1–24,5 asteen välillä noin 41 000 vuoden jaksoissa (juuri nyt kaltevuus on 23,5 astetta).
- Maan akselin ja radan suunta vaihtelee. Se taivaankannen kohta, johon akseli osoittaa, kiertää hitaasti ympyrää – yksi kierros kestää noin 26 000 vuotta. Myös Maan ellipsin muotoinen rata auringon ympäri käy läpi tietynlaisen prekession – ellipsin suunta muuttuu vähitellen ja tekee kokonaisen kierroksen noin 112 000 vuodessa. Näiden molempien liikkeiden nettotuloksena on noin 21 000 vuoden sykli.
21 000 vuotta sitten
Mannerjää laajimmillaan viime jäätiköitymisen aikana.
34 000–39 000 vuotta sitten
Jäätikkö peittää vain Norjan, läntisimmän Ruotsin ja Kuolan niemimaan. Merenpinta oli noin 70 metriä nykyistä alempana; Pohjanmeri ja Itämeri olivat suurelta osin kuivaa maata. Kuvassa rantaviiva nykyisen merensyvyyden 100 metrin käyrän perusteella. Kartat perustuvat Boreas-julkaisun artikkeliin, kirjoittajina Hughes et al.
