Pohjoismainen sähkömarkkina on monella tapaa menestystarina. Mielenkiintoista kyllä, tätä kehitystä ovat vieneet eteenpäin kantaverkkoyhtiöt Fingrid, Svenska kraftnät, Energinet.dk ja Statnett pikemmin kuin Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan hallitukset.
Lähtökohtana oli pakon sanelema tiivis käyttötekninen yhteistyö käyttövarmuuden ylläpitämiseksi yhteisellä synkronialueella. Yhteistyö sitten laajeni vähä vähältä.
Kantaverkkoyhtiöt perustivat yhdessä pohjoismaisen sähköpörssin. Nyt Nord Pool on fyysisen sähkökaupan hyvin toimiva markkinapaikka. Noin 90 % Pohjoismaiden vuosikulutuksesta eli 400 TWh:n sähkömäärästä on ostettu Nord Poolista. Vastaavaan ei liene muualla päästy.
Lisäksi Statnett ja Svenska kraftnät perustivat markkinapaikan rahoitusinstrumenttien kaupalle tarkoituksenaan tarjota sähkömarkkinan toimijoille välineitä riskien käsittelyyn. Kun toiminta oli riittävän kypsää, termiinimarkkina siirrettiin Tukholman pörssiin.
Yhteistä verkonsuunnittelua kehitettiin Nordel-yhteistyöjärjestön puitteissa. Kun neljä maata ja niiden hyvin erilainen voimantuotanto kytkettiin yhteen, tuotantoresursseja pystyttiin hyödyntämään tehokkaammin. Siitä ovat hyötyneet ja edelleen hyötyvät niin kansantalous kuin ympäristökin.
Nordelin verkonsuunnittelua arvosteltiin läpinäkyvyyden puutteesta. Eikä se ollutkaan erityisen läpinäkyvää. Suljetuissa kokoushuoneissa otettiin ja annettiin, kunnes kaikki saivat jonkin prioriteettinsa mukaan ja yhteinen pohjoismainen ”investointipaketti” voitiin esitellä. Mutta Nordel-työ loi pohjaa sähköjärjestelmien kattavalle yhdistämiselle, jota EU-komissio nyt pyrkii saamaan aikaan muuallakin Euroopassa.
Yhteispohjoismaiseen hyötyyn tähtäävät verkkoinvestoinnit nousevat edelleen esiin Pohjoismaiden ministerineuvoston jokaisessa kokouksessa. Samalla kuitenkin totuus on, että kansalliset seikat painavat viime kädessä paljon. Omaa maata hyödyttäviä investointeja priorisoidaan pikemmin kuin niitä, joista olisi yhteistä hyötyä.
Silti kantaverkkoyhtiöt osoittavat edelleen kykevänsä yhteistyöhön. Niinpä Fingrid ja Svenska kraftnät ovat alkaneet rakentaa kolmatta 400 kV:n voimajohtoa pohjoiseen ja sopineet jakavansa kustannukset toteutuvan hyödyn suhteessa. Hanke vahvistaa Suomen synkronista kytkentää, parantaa huoltovarmuutta ja helpottaa jännitestabiiliutta, mikäli Olkiluodon tuleva ydinreaktori putoaa verkosta.
Ainut tapa päästä verkonrakennuksen kansallisista osaoptimoinneista on luoda yhteinen pohjoismainen järjestelmäoperaattori. Se olisi hyvä mutta ei ole poliittisesti realistista. Riittää kun muistaa, kuinka Norjan hallitus v. 2007 pysäytti Statnettin ja Svenska kraftnätin yhdistymissuunnitelmat. Mikään ei tue sitä, että Pohjoismaiden hallitukset olivat nyt yhtään sen taipuvaisempia irrottamaan otettaan kantaverkkoyhtiöistään.
Pohjoismaisen yhteistyön tulee jatkossa keskittyä markkinakysymyksiin. Erilliset tuki- ja tariffijärjestelmät ja verosäännöt vääristävät hintasignaaleja ja kilpailuolosuhteita. Maiden energiapolitiikan laajempi yhteensovittaminen on siksi toivottavaa. Sitä on vaikea saavuttaa, koska erot perustuvat pitkälti maiden välisten tuotantomallien, teollisuusrakenteen ja maantieteen tosiasiallisiin eroavaisuuksiin.
Mutta markkinakysymyksissä on myös kyse kantaverkkoyhtiöiden mahdollisuuksista hallita niitä haasteita, joita pohjoismaisella voimajärjestelmällä on edessään. Näitä haasteita ei voi käsitellä kansallisella tasolla, ne vaativat yhteistoimintaa. Ne koskevat taajuuden vähitellen ajan myötä heikentyneen laadun kehityskulun katkaisemista, hyvän jännitteen ylläpitämistä ja järjestelmän tasapainoa, kun vaihteleva sähköntuotanto lisääntyy ja kriittinen massa vähenee vanhempien ydinvoimaloiden poistuessa käytöstä. Lyhyesti sanottuna säilyttää pitkällä aikavälillä hyvä käyttö- ja toimitusvarmuus.
Kantaverkkoyhtiöt eivät selviä siitä muuten kuin että sähkömarkkina antaa toimijoilleen nykyistä vahvempia kannusteita toimia järjestelmää kokonaisuutena tukevalla tavalla.
