”Työkalumme ja koneemme tulevat valtaosin Ruotsista ja Italiasta. Me varustamme ne vastaamaan suomalaisten koulujen vaatimuksia. Suurin osa kalustuksesta valmistetaan Pietarsaaressa ja Uudessakaarlepyyssä. Pieni osa Pohjanmaata on nyt myös Vietnam Finland International School -koulun teknisen työn salissa”, kertoo Carita Sundqvist.
Karolina Isaksson

Veistosaleja maailmalle

Pohjalaisyrityksillä on vankka laadukkuuden ja luotettavuuden maine. Kuten pietarsaarelaisella Bäck & Co:lla, se perustuu maltilliseen kasvuun ja kotimarkkinoiden asiakkaiden hyvään hoitoon.

Suomalaisessa VFIS-koulussa Vietnamin Ho Chi Minhissä lapset veistävät lastut pöllyten. Otteet ovat vähän haparoivia, mutta lapset näyttävät viihtyvän.

Koulun perustaja, professori Le Vinh Danh vaikuttui opintokäynniltään Suomessa oppilaiden sekä teoreettisten että käytännöllisten oppiaineiden hallinnasta siinä määrin, että hän päätti perustaa samanlaisen koulun myös Vietnamiin. Taloudellisen tuen varmistuttua Vietnam Finland International School -koulun käynnistämiseen koulun tavarantoimittajat valittiin erittäin huolellisesti. Jotta koulun teknisen työn salit täyttäisivät suomalaiset laatuvaatimukset, niiden varustaminen annettiin pietarsaarelaisen Bäck & Co Oy:n tehtäväksi.

”Vietnam on tähän mennessä kaukaisin maa, johon olemme vieneet kokonaisen teknisen työn salin. Eräs pietarilainen koulu oli ensimmäinen ulkomaanhankkeemme ja myös Qatarin suomalainen koulu on varustettu meidän konseptimme mukaan. Tällä hetkellä meillä on hyvät vientimahdollisuudet lähinnä Ruotsiin”, sanoo Bäck & Co:n toimitusjohtaja Carita Sundqvist.

Yritys täyttää toukokuussa 50 vuotta ja on nykyään koulujen teknisen työn varusteiden johtava toimittaja Suomessa. Ensimmäisinä vuosikymmeninään yritys myi autonosia ja käsityökaluja, mutta 1980-luvulla kuvaan tuli uusi toimiala yhtiön saadessa tehtäväksi Pietarsaaren Itälän koulun veistosalin sisustamisen.

”Ala on kasvanut hitaasti mutta vakaasti joka vuosi. 2000-luvun alussa myimme kaupan ja panostimme täyspainoisesti koulusektoriin.”

 

Paikallisia alihankkijoita
Bäck & Co on tyypillinen pohjalaisyritys siinä, että se on erikoistunut mutta riittävän joustava sopeutuakseen markkinoiden muutoksiin. Omien helppokäyttöisten ja Suomen tiukat turvallisuusvaatimukset täyttävien turvatuotteiden kehittämisellä on ollut tärkeä osansa yhtiön menestymisessä.

”Useimmat asiakkaat ovat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla mutta toimitamme tuotteita kaikkialle Suomeen. Asentajamme lähtivät esimerkiksi tänä aamuna Kauhavalle täyden rekkakuorman kanssa. Suomessa rakennetaan nyt paljon kouluja ja monitoimitaloja.”

Kuten monilla muillakin pohjalaisilla vientiyrityksillä Bäck & Co:lla on paikallisia alihankkijoita, mikä takaa laadun säilymisen. Kivenheiton päässä Kenweld hitsaa vaunut ja muut metallituotteet, uusikaarlepyyläinen Verdek ja pännäisläinen Storbackas Snickeri toimittavat työkalu- ja säilytyskaapit ja hyllyt. Höyläpenkit tulevat Jyväskylästä.

”Tärkeä osa prosessia tapahtuu täällä omassa hallissamme, jossa henkilöstömme esiasentaa, tekee sähkötyöt, suunnittelee ja pakkaa kaiken niin, että asennus sujuu paikan päällä joustavasti.”

 

Bäck & Co - slöjdsal i Vietnam

Innokkaita oppilaita Bäck & Co:n teknisen työn salissa Vietnamissa.
Kuva: Johan Svenlin

 

Kaihtaa byrokratiaa
Hyvä maine on levinnyt ja tuonut uusia toimeksiantoja kotimarkkinoilla. Samaan aikaan kiinnostus teknisiä töitä kohtaan on kasvanut muissa maissa, etenkin Ruotsissa.

”Siellä koulujen tekninen työ oli lähestulkoon romutettu, mutta nyt on tajuttu, että se täytyy ottaa uudelleen ohjelmaan. Myymme nykyään paljon turvavarusteita Ruotsiin, siellä markkina on voimakkaassa kasvussa ja mietimme myyntikonttorin avaamista jonnekin päin Ruotsia.”

Maaliskuussa 2019 Bäck & Co lähetti neljä asentajistaan Ho Chi Minhiin asentamaan koko salin kalustuksen. VFIS on saanut paljon huomiota Vietnamissa, jossa on nyt useita kouluja jonossa saadakseen suomalaistyyliset teknisen työn salit.

”Toki voimme olla mukana, jos byrokratia pystytään hoitamaan yhtä joustavasti kuin VFIS-hankkeessa. Lähetimme Vietnamiin neljä kontillista kalusteita ja selvisimme paikallisen yhteistyökumppanin ansiosta tullauksesta ilman huomautuksia.”

Viennin lisääntyminen tietenkin houkuttaa mutta asettaa vaatimuksia henkilöresursseille.

”Meillä on kirja täynnä tilauksia suomalaisilta asiakkailta, ja on tärkeää, että pystymme hoitamaan heidät hyvin. Lisäksi haluamme huolehtia tarkoin henkilöstömme hyvinvoinnista”, Carita Sundqvist sanoo.

 

Carita Sundqvistin mini-swot maakunnasta.
TEKSTI: Johan Svenlin