”Bioenergia on käytännössä varastoitunutta aurinkoenergiaa ja merkittävin uusiutuvan energian muoto”, kertoo Harri Laurikka, Bioenergia-toimialajärjestön toimitusjohtaja. Bioenergialla on Suomessa yli 300 jäsentä.
Martti Kainulainen/Lehtikuva

Yhtälö ei täsmää

Eurooppa pyrkii nopeasti lisäämään uusiutuvan energian määrää. Samalla poliittisena trendinä on suurimman uusiutuvan energia­lähteen, bioenergian, käyttömahdollisuuksien merkittävä rajaaminen. Yhtälö ei täsmää, sanoo suomalaisen Bioenergia-toimialajärjestön toimitusjohtaja Harri Laurikka.

Euroopan energiasta vuonna 2020 vielä yli 67 % perustui fossiilisiin energialähteisiin, ja EU toi muualta maailmasta lähes 60 % energiastaan. Tuonti oli noin 99-prosenttisesti fossiilista. Energia- ja ilmastokriisit pakottavat Euroopan ja Suomen luopumaan fossiileista niin pian kuin mahdollista.

Bioenergia on tällä hetkellä merkittävin uusiutuvan energian muoto – käytännössä varastoitunutta aurin­koenergiaa – ja tulee siksi hyöty­mään tästä kehityssuunnasta. Vuonna 2020 bioenergian osuus EU:n uusiutuvan energian loppukulutuksesta oli n. 57 %, kun esimerkiksi tuulivoiman osuus oli 16 % ja aurinkoenergian 6 %. Vaikka jälkimmäisten kasvunopeus on nyt bioenergiaa suurempi, kaikelle uusiu­tuvalle energialle on Euroopassa suuri potentiaali. Uusiutuva energia ei ole vain sähköä, vaan paljon energiaa tarvitaan myös lämmityksessä ja liikenteessä, joissa bioenergian rooli on ollut tähänkin mennessä erittäin suuri.

Vuonna 2020 Suomen käyttämästä energiasta n. 68 % perustui jonkun polttoaineen palamiseen. Viime vuonna julkaistussa valtioneuvoston ilmasto- ja energiaselonteossa osuus laskisi uusien politiikkatoimien jälkeen n. 50–60 %:iin vuoteen 2050 mennessä. Bioenergian osuus Suomen energiasta oli 30 % vuonna 2020. Sen arvioitiin selonteossa jonkin verran kasvavan v. 2020–2050 välillä. Vuosi 2021 oli bioenergian käytön tähänastinen huippuvuosi, josta tultiin viime vuonna jonkin verran alaspäin mm. metsäteollisuuden lakon takia.

 

Biomassa uusiutuvana polttoaineena ylittää suuresti yhteenlasketun tuuli- ja aurinkovoiman

 

Nykypäivänä yhteiskunta asettaa paljon odotuksia sille, että energiantuotanto on resurssitehokasta ja energiana hyödynnettävä biomassa kestävästi hankittua. Luontokatoon on suhtauduttava vakavasti ja hiilinieluista on huolehdittava EU:n kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti. Bioenergiana kyseeseen tulevat siksi erilaiset jäte- tai tähdevirrat tai esimerkiksi sellaisten metsätalouden sivuvirtojen osittainen hyödyntäminen, joiden muu käyttö ei ole taloudellisesti perusteltavissa esimerkiksi kuljetusetäisyyksien tai muiden kustannusten takia. Tällaisten jakeiden hinta voi pysyä energiakäytön näkökulmasta riittävän alhaisena.

Kiinnostavaa bioenergiassa on, että se voi tulevaisuudessa toimia osana teollista biomassoja jalostavaa ekosysteemiä tai energiajärjestelmää, joka on hiilinegatiivinen eli poistaa hiilidioksidia ilmakehästä. Kestävän bioenergian hyödyntäminen yhdistetään hiilidioksidia talteen ottavaan järjestelmään, jossa se joko käytetään uudelleen tuotteisiin tai ohjataan pysyvään varastoon. Maailmassa, joka on etenemässä selvästi yli 1,5 asteen lämpenemisen, on todennäköisesti tulevaisuudessa halukkuutta maksaa hiilidioksidin poistosta. Suomella ja muilla Pohjoismailla on tässä paljon hyviä mahdollisuuksia.

 

Bioenergialla on myös uhkakuvia. Monet niistä liittyvät eurooppalaiseen lainsäädäntöön, jossa viime vuosien trendinä on ollut bioenergian käyttömahdollisuuksien merkittävä rajaaminen. On selvää, että bioenergian kestävyys tulee määritellä ja varmistaa. Rajanveto kestävän ja kestämättömän biomassan välillä ei ole kuitenkaan yksiselitteistä eikä tilanteesta riippumatonta. Siksi ei ole kohtuullista linjata, että esimerkiksi harvennuksista syntyvä pieniläpimittainen puu ei ole koskaan energiakäytössä kestävää. Tähän suuntaan Euroopan parlamentti on kuitenkin pyrkinyt tiukentamaan hyväksyttävän biomassan rajoja kevään aikana neuvoteltavassa uusiutuvan energian direktiivissä.

Euroopassa on viime vuosina laadittu myös paljon lainsäädäntöä, jossa biomassan hyödyntämistä uusiutuvana luonnonvarana yleisesti vaikeutetaan. Tällaisia ovat esimerkiksi viime syksynä valmiiksi neuvoteltu ns. LULUCF-asetus, joka asettaa Suomen hiilinieluille velvoitteita v. 2021–2030, ja luonnon ennallistamista koskeva asetus. Mikäli hakkuumäärät Suomessa laskevat, luonnollisesti myös sivuvirtana syntyvän puuenergian tarjonta pienenee. Energiateollisuuden käyttämän puun osuus runkopuuhakkuista oli huippuvuonna 2021 Suomessa 5 % tasolla. Sen lisäksi kotitalouksiin meni polttopuuksi 8,5 % runkopuusta.

TEKSTI: Harri Laurikka