Luonnon- ja eläintensuojelun puolestapuhujat korostavat usein, että heidän argumenttinsa nojaavat vankkaan tieteelliseen perustaan ja että he suojelevat uhanalaisia lajeja ja luonnon monimuotoisuutta.
Näiden henkilöiden argumenttien lähemmässä tarkastelussa huomaa nopeasti, että nämä ovat vain osittain heidän motiivinsa. Monille luonnonsuojelijoille on paljon tärkeämpää suojella luonnon kauniita asioita ja ennen kaikkea uljaita tai söpöjä eläimiä.
Ei ole sattumaa, että Maailman luonnonsäätiöllä on logonaan jättipanda, Suomen luonnonsuojeluliitolla saimaannorppa ja Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksellä muuttohaukka. Ihmiset pitävät näitä lajeja kauniina, söpöinä tai uljaina.
Tämä ei ole itsessään ongelmallista mutta muuttuu sellaiseksi, kun sama näkökanta leimaa vahvasti luonnonsuojelua koskevia poliittisia päätöksiä ja priorisointeja. Jos luonnonsuojelu perustuisi ainoastaan tieteellisiin argumentteihin, tulisi kaikkien lajien olla tasavertaisia ja saada yhtä paljon huolenpitoa ja resursseja. Puhtaasti tieteellisestä, ekologisesta ja eettisestä näkökulmasta jokainen laji on yhtä tärkeä ja suojelun arvoinen.
Kun nykypäivän tilannetta tarkastelee lähemmin, huomaa, että muutamat harvat kauniit, söpöt ja/tai uljaat nisäkkäät saavat lähes kaiken huomion ja resurssit.
Jos et usko minua, voit yrittää selvittää, kuinka paljon Suomi panostaa rahaa liito-oravan, suden ja saimaannorpan suojeluun ja verrata tätä siihen, miten paljon resursseja maassamme käytetään esimerkiksi jonkin 42 erittäin uhanalaisen kuoriaislajin suojeluun.
Aivan omaa luokkaansa ovat ne taloudelliset resurssit, joita Suomi sijoittaa maailman tavallisimman (laajimmalle levinneen) petoeläimen eli suden suojeluun. Susien suojelua varten on palkattu kokoaikaisesti kymmenkunta henkilöä ja lisäksi suuri joukko vapaaehtoisia (allekirjoittanut mukaan lukien) saa palkkion suden jätösten keräämisestä DNA-analyysejä varten.
Eläinten kauneus ja söpöys ovat subjektiivisia mielipiteitä, joiden ei pitäisi olla päätöksenteon perustana, mutta näin kansan valitsemat lainsäätäjämme ja poliitikkomme toimivat vaikka eivät ehkä tiedostakaan sitä.
Sama koskee eläintensuojelua. Monet ovat huolissaan tuotantoeläinten terveydestä ja hyvinvoinnista, mutta harvat puhuvat niistä miljoonista rotista, joita vuosittain myrkytetään tai hävitetään julmilla tavoilla kaikissa suurissa kaupungeissa – vaikka tiede on todistanut rotan olevan kaikkein älykkäimpiä eläimiä.
Eläintensuojelijat haluavat kieltää turkistarhauksen, koska eläimet eivät pääse toteuttamaan luontaisia viettejään, mutta sen sijaan heidän mielestään tuntuu olevan täysin hyväksyttävää pitää kissaa sisällä pienessä kaupunkiasunnossa.
Minun on luonnonsuojelijana oltava tietoinen siitä, että minä ihmisenä tunnen todennäköisesti aina enemmän sympatiaa tiikeriä kuin nilviäistä kohtaan; että työskentelen kovemmin kauniin tai uljaan suojelemiseksi, vaikka se onkin erittäin subjektiivista.
Luonnon- ja eläintensuojelua ei nykyään harjoiteta johdonmukaisesti enkä oikein usko, että koskaan pääsemmekään siihen.
