Lykkyjä piirrolle

Ota tikkaus följhys!

Kangasta kudotaan aika lailla ympäri maan, kun taas sukkaa sanotaan länsisuomalaisten kyllä kutovan mutta itäsuomalaisten neulovan. Aivan näin selvä ero ei ole, sillä länsimurteita puhuvien lisäksi myös itämurteiden puolella Päijät-Hämeessä ja Kainuussa sukka syntyy kutoen. Karttaan jää aukko myös länsi- ja itämurteiden rajoille Keski-Pohjanmaan eteläreunalle ja savolaiskiilan pohjoisosaan Järviseudulle.

Kälviältä Perhoon ja Vimpeliin ulottuvalla alueella on sukkia perinteisesti tikattu. Verbi tikata on lainaa ruotsin sanasta sticka, joka tarkoittaa niin ikään puikoilla neulomista. Yleiskielessähän tikataan, kun ommellaan tikkipistoin, ja sekin merkitys on tuttu lähtökielessä ruotsissa. Järviseudulla ja paikoin Etelä-Pohjanmaalla sukkia tikutaan. Verbi tikuta on johdettu muun muassa sukkapuikkoa tarkoittavasta sanasta tikku, joka on myös lainaa ruotsista.

Jos kädentaidoista on hyötyä ja iloa nykyisin, niin sitä tärkeämpiä ne olivat entisaikaan, kun suurin osa vaatteista tehtiin itse. Kutomaan, toisin sanoen tikkaamaan tai tikkuamaan, opittiin jo pienenä. Kudin, tikkaus, kulki naisen mukana melkein kaikkialla, missä ei käsiä tarvittu muuhun työhön. Kaustisella kehotettiin: ”Ota tikkaus följhys, ko meet lehemiä noutahan!” Sekään matka ei siis saanut olla joutoaikaa. Ahkerimmin puikot kilisivät kuitenkin syksyisin, kun ulkotöistä oli siirrytty sisätiloihin.

Vartailla tikutaan

Keski-Pohjanmaan jokilaaksoissa on sukkapuikkoja aika yleisesti kutsuttu piirroiksi. Sanan piirto on arveltu olevan sukua kangaspuissa olevalle pirralle. Pirta on se osa, jolla ohjataan loimilankoja ja lyödään kude kankaan suuhun; toiselta nimeltään se on kaide. Sana pirta on lainattu aikoinaan venäjästä.

Järviseudun puolella käytettiin puikkojen tai piirtojen sijaan vartaita tai tikkuvartaita. Vimpelistä kerrotaan: ”Niillä oli vartaat jolla ne tikkus.” Alajärveltä taas on seuraava muistuma: ”Sukkarihimat [= sukkanauhat] tikuttiiv vartailla villalangasta ja se oli tyttöi ensimäinen kästyö.” Järviseudun tiedot liittyvät laajempaan länsimurteiseen levikkiin: sukkapuikkoja on sanottu vartaiksi Lounais-Suomessa, Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Pohjanmaalla.

Yleiskielen vartaat ovat aika lailla sukkapuikkoja isompia. Sanalle on ehdotettu pariakin mahdollista lähtökohtaa. Varras voi olla joko johdos sanasta varsi tai sitten se on vanha laina balttilaisista kielistä.

Entä sitten silmukat, silmät, joista kudin koostuu? Keski-Pohjanmaalla niitä on nimitetty eteläpohjalaiseen tapaan lykyiksi. Seuraava esimerkki on Vetelistä: ”Lykkyjä putos piirrolta tikatesa.” Sanaa on käytetty myös osassa peräpohjalaismurteita. Lykky on lainaa ruotsista, ja se on eri alkuperää kuin onnea tarkoittava lykky (joka on sekin lainattu länsinaapureilta).

Hanskalapasia ja tikkatakkeja

Lämmintä tarvittiin jalkojen ja käsien suojaksi, kun suuri osa työstä tehtiin ulkosalla. Sukkia ja käsineitä syntyi. Järviseudulla ja osassa Keski-Pohjanmaata Lestijärveltä, Sievistä ja Kalajoelta pohjoiseen valmistui lapasia. Lapanen on vanhastaan pääasiassa itämurteissa käytetty pussimaisen villakäsineen nimitys. Lapanen on johdettu leveää ja litteää esineen päätä tarkoittavasta sanasta lapa. Vimpeliläisen tiedon mukaan ”tavalliseem miehel lapaseem pantiiv viistoista silimää vartaalle”.

Hanskalapanen taas oli nahkarukkasen sisällä pidettävä lapanen. Evijärvellä tiedettiin, että ”hanskalapasess ol levejä suu eikä mitään kairaa”. Kairalla tarkoitetaan joustinneuletta. Tämä joustinneuleen nimitys on Järviseudun lisäksi ollut käytössä Etelä-Pohjanmaalla. Hanska on siis Järviseudulla ollut nahkarukkasen nimitys. Keski-Pohjanmaalla puhutaan länsimurteiseen tapaan kintaista tai kinttaista.

Hanskan lähtökohtana on ruotsin käsinettä tarkoittava sana handske, joka puolestaan on peräisin keskiajan alasaksasta (hantsche). Tätä alasaksan sanaa vastaa nykysaksassa Handschuh ’käsine’, joka sanatarkasti suomennettuna on ”käsikenkä”. Sanan kinnas arvellaan olevan vanha laina balttilaisista kielistä.

Laajalti länsimurteissa on villakäsineestä käytetty nimitystä vantus. Sillä on murteissa useita asuja, ja esimerkiksi keski- ja pohjoispohjalaisissa murteissa nimi on ollut vantu. Näin Kälviällä: ”Panhan alaku toiselle vanthulle.” Sana vantus on vanha germaaninen laina, ja lainalähtökohtaa edustaa nykykielissä esimerkiksi ruotsin vante.

Isompiakin villavaatteita syntyi, jos vain aikaa riitti. Kälviäläistä ahkeruutta kuvaa tämäkin esimerkki: ”Anijalla on sitte komia tikkatakki, se on sen ihte tikannu.” Kyse on villatakista. Nimitystä tikkatakki on käytetty muuallakin Kälviän ympäristössä Vimpeliin asti.

Lähde:
Tuomo Tuomi 1990: Järviseudun murteesta.
Eripainos teoksesta Järviseudun historia III.

TEKSTI: Kirsti Aapala
Suomen murteiden sanakirjan toimittaja