Eränkulkijoita kolmessa polvessa

Öljyvuoto pesuvadissa. Sen Sonja muistaa, kun kysyn, mikä oli hänen lapsuutensa partiovuosien opettavaisin kokemus.

”Jäljittelimme merellä tapahtuvaa öljyvuotoa pesuvadissa ruokaöljyn ja tiskiaineen avulla. Öljy levisi vadissa samalla lailla kuin oikea öljyvuoto merellä. Testasimme Fairylla, miten vuodon saisi parhaiten kerättyä pois.”

Sonja muistaa myös haastavan tehtävän, johon hän joutui 15-vuotiaana.

”Kuljin metsässä ulkomaalaisten partiolaisten kanssa ja näytin heille mittarin avulla, kuinka paljon puustoa Suomessa on. Selvisin siitä kunnialla läpi.”

Sonja aloitti partion ensimmäisellä luokalla. Silloin toiminta järjestettiin pienessä ja kylmässä mummonmökissä, jossa ei ollut sisävessaa tai juoksevaa vettä. Sähkö sentään oli. Nyttemmin mökki on purettu.

”Se ei haitannut minua, nuorta sudenpentua. Silloin kaikkia uusia partiolaisia kutsuttiin sudenpennuiksi.”

Vuonna 1965 perustetussa Kannuksen Korvenkävijöissä oli tuolloin noin 80 partiolaista. Nykyään jäseniä on noin 140. Mummonmökki on vaihtunut seurakunnan tiloihin sekä kurssi- ja leirikeskus PartioJylhään.

Sonja tekee joka päivä jotain partion hyväksi. Se on hänelle mieluisa elämäntapa, jossa saa käyttää luovuutta.

Sonja on Kannuksen Korvenkävijöiden lippukunnanjohtaja, mikä tarkoittaa, että hän vastaa hallinnollisista asioista, kokousten suunnittelusta ja avustushakemuksista.

Tarja-äiti on vastuussa kurssi- ja leirikeskus Jylhän toiminnasta. Jylhän tuloilla katetaan partiotoimintaa.

Sonjan isä, Arto Karppi, on lippukunnan rahastonhoitaja, kuski ja eräänlainen idea­nikkari. Tarvittaessa apurina toimii myös Sonjan mies, Jussi Hanni.

Korvenkävijöiden jäsenmäärä on tasaisesti noussut tietoisen värväystoiminnan ansiosta. Mukana on myös monia aikuisia.

”Väki pysyy. Se kertoo, että toiminta on merkityksellistä ja laadukasta. Korona on tuonut meille myönteistä pöhinää. Olemme pitäneet kokoontumiset ulkona, joten pandemia ei ole juurikaan häirinnyt meitä”, Sonja kertoo.

”Ja olemme muutenkin aina paljon ulkona”, Tarja lisää.

Sonjalla ei ole vapaa-ajanongelmia, sillä hän on myös Kannuksen kirkkovaltuuston puheenjohtaja. ”Vietämme myös paljon aikaa Lestijärvellä olevalla kesämökillämme. Siellä riittää tekemistä ja värkkäämistä.”

Partio on maailman suurin nuorisoliike, johon kuuluu 45 miljoonaa jäsentä yli 200 maassa. Suomessa mukana on noin 65 000 aktiivijäsentä. Monipuolinen partiotoiminta sopii kaikille: lapsille, nuorille, aikuisille, erityistä tukea tarvitseville sekä vesillä tai metsissä kulkeville. Partio edistää nuorten osallistumista päätöksentekoon kaikilla tasoilla.

”Olen aina kokenut partion hirveän yhteisölliseksi. Se vetää minua puoleensa. Partiosta saa paljon kavereita ja tuttuja joka puolelta maailmaa. Siellä myös opetetaan taitoja, joita ei koulussa opi”, Sonja sanoo.

Partio-ohjelma on jaettu eri ikäkausiin, jotta jokainen lapsi ja nuori saa harrastaa yhdessä omanikäistensä kanssa: 7–9-vuotiaat ovat sudenpentuja, 10–12-vuotiaat seikkailijoita, 12–15-vuotiaat tarpojia, 15–17-vuotiaat samoajia ja 18–22-vuotiaat vaeltajia.

Aikuisetkin ovat tervetulleita partioon. ”Aiempaa kokemusta ei tarvita. Me kutsumme aikuisia partiolaisia tukeviksi aikuisiksi”, sanoo Tarja nauraen.

Partiolaiset kokoontuvat viikoittain lippukuntansa kokoontumispaikoissa eli partiokoloissa. Kokouksissa tehdään oman ikäkauden aktiviteetteja, joissa opitaan luonto- ja retkitaitoja, kädentaitoja, ryhmässä toimimista, luovuutta ja toimeliaisuutta.

Vastuunkannon vastapainona muistetaan myös pitää hauskaa! Suomen Partiolaisten peruskirjan mukaan partion toiminnassa ja päätöksenteossa tulee noudattaa avoimuutta ja yhdenvertaisuusperiaatetta. Tähän kuuluvat esimerkiksi alueellinen tasavertaisuus sekä kieleen, kulttuuriin, uskontoon ja vakaumukseen liittyvä yhdenvertaisuus ja tietenkin sukupuolten välinen tasa-arvo.

Yksilölle varataan tilaa oman uskonnon harjoittamiseen.

Partioliike on itsenäinen, puoluepoliittisesti sitoutumaton ja voittoa tavoittelematon. Tavoitteena on tuoda partio sellaistenkin ihmisten ulottuville, joilla on tavallista korkeampi kynnys osallistua harrastustoimintaan. Mukaan halutaan niin maahanmuuttajataustaisia, vähävaraisia kuin erityistä tukea tarvitsevia eli niin kutsuttuja sisupartiolaisia.

Suurleirit ovat kaikkien mieleen, etenkin Sonjan ja Jussin lapsille Iitalle ja Niilolle.

”Kaikki leirit, joissa voi yöpyä, ovat kivoja”, täsmentää Iita.

Niilon mielestä leireillä parasta on ulkona leikkiminen. Hän on hyvä vuolemaan ja osaa sytyttää tulen tuluksilla. Vapaa-ajalla poika narraa kaloja. Pilkkikaverikseen hän ottaa usein Arto-isoisänsä.

Viime kesänä järjestetty Midgård-kesäleiri Lohtajan Pirskerissä kuuluu Sonjan huippuelämyksiin. Hän vastasi leirillä 12–15-vuotiaiden tarpojien ohjelmasta. Viikinkiteemainen leiri oli mieleenpainuva kokemus.

”Teimme valkoisesta kipsistä viikinkikypärät, jotka maalasimme kullan ja hopean värisiksi”, Iita kertoo.

Heimoille jaettiin ”viikinkivaluuttaa”, jota he pystyivät hankkimaan lisää pikkuaskareilla, muun muassa halonhakkuulla ja vedenkannolla. Välillä uitiin ja leikittiin.

Illalla ohjaajat esittivät viikinkiaiheisen näytelmän. Viimeisenä iltana hukassa oli Thorin vasara, jonka etsintä sai kinttuihin vipinää.

Suosittuja olivat myös huutokaupat, joissa partiolaiset saivat huutaa tarpeellisia tavaroita, kuten miekkoja, leluja ja herkkuja.

”Lopussa heimot taistelivat keskenään. Teimme retkialustoista pehmeät vasarat. Kaikki tykkäsivät ja oli kivaa”, kertovat Iita ja Niilo.

Lapset ja nuoret viettävät nykyään paljon aikaa sisällä tietokoneillaan ja kännyköillään.

”Inhoan sellaista yli kaiken. Jopa pienillä lapsilla on leireillä kännykät mukana. Maastoleireillä ei ole latausvempeleitä, niin kyllä huomaa, että lapsilla painaa netittömyys”, kertoo Sonja.

Sonjan ja Jussin perhe on paljon ulkona. Aina ei tarvitse lähteä retkelle.

”Usein riittää, että tutkimme metsän marjojen kasvua. Joskus sytytämme nuotion ja paistamme siinä makkarat.”

Pääasia on luonnossa liikkuminen ja roskaton retkeily.

”Kilpisjärvi, Halti, Lemmenjoki, Saariselkä, Kiilopää… Ne on kaikki käyty läpi. Luonto merkitsee meille retkeilyä ja rentoutumista. Saamme sieltä myös ruokaa”, Sonja kertoo.

Koirat Viljo ja Joiku pääsevät metsästämään Jussin kanssa. Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Viljo on palkittu haavoittuneen sorkkaeläimen jäljestämisessä. Karkeakarvainen mäyräkoira Joiku ajaa puolestaan jäniksiä ja kauriita.

”Käyn pääsääntöisesti hirvimetsällä. En ole partiossa muutoin mukana kuin logistiikkahommissa silloin tällöin. Ammatikseni olen kuljetusalalla”, kertoo Jussi.

Sonja ja Tarja ovat Kannuksen partiotoiminnan kantava voimakaksikko, miestensä suurella tuella. Tarjan mies on yrittäjä ja monitoimimies. Hän on myös hyvä hankkimaan partion nuorille talkootekemistä.

”On hyvä opettaa nuorille, ettei rahaa tipu taivaalta”, Tarja sanoo.

Sonja kuvailee itseään ideoijaksi ja asioiden mahdollistajaksi: ”Hulluinkin idea tuppaa useimmiten realisoitumaan!”

Tarja on ammatiltaan kampaamoalan yrittäjä, ja hänellä on Kannuksessa viiden vuokratuolin parturikampaamo. Tällä hetkellä hän toimii päätyökseen Kokkolan ammattiopiston parturikampaajaopettajana. Lisäksi hän tekee pedagogiopintoja.

Äiti ja tytär ovat tehneet ulkomaille lukuisia reissuja partiojohtajina. Tutuksi ovat tulleet muun muassa Skotlanti, Espanja, Portugali, Tanska ja Islanti.

Kaksikko muistelee lämpimästi vuonna 2019 tehtyä Islannin-matkaa 40 hengen porukalla.

”Saimme kerättyä matkakassaan 40 000 euroa reilussa puolessa vuodessa. Kukaan ei uskonut, että onnistuisimme, mutta tiesin, että se olisi mahdollista. Möimme kynttilöitä, sukkia ja kaikkea järkevää joulumyyntiin. Pesimme autoja ja ikkunoita ja järjestimme erilaisia tapahtumia”, Sonja muistelee.

Matkan yhteistyökumppanina ja suunnittelijana oli Islannissa asuva suomalaiskirjailija Satu Rämö.

”Se oli mahtava reissu täynnä kuumia lähteitä, vesiputouksia, museoita ja islanninhevosvaelluksia. Oli kesäkuu, t-paitakeli ja aurinko paistoi.”

Yksi Tarjan lempivaelluksista sijoittui Haltille vuonna 2020. Partioporukka ajoi ensin autolla Kilpisjärvelle, josta he lensivät helikopterilla Haltin juurelle. Tarja oli matkanjohtajana, kuten yleensä vaelluksilla.

”Patikoimme Haltin huipulta neljässä päivässä alas kaunista, haastavaa ja karua polkua. Yövyimme teltoissa, teimme ruoat kaasukeittimellä ja peseydyimme neliasteisissa tunturipuroissa. Haisimme kaikki yhtä pahalle, mutta se oli tasapuolista”, Tarja nauraa.

Vaelluksilla periaatteena on, että matkaa tehdään hitaimman mukaan. Tällä kertaa nuorin osallistuja oli kahdeksanvuotias ja vanhin 73-vuotias.

”Alussa ajattelin, että mitenköhän tässä oikein käy ja jaksavatko he tarpoa polkua? Loppujen lopuksi nämä kaksi olivatkin joukon nopeimmat ja kovakuntoisimmat”, Tarja muistelee.

Lappi on Tarjalle ja Artolle nykyisin tuttu paikka, sillä heidän toinen tyttärensä Sara asuu Levillä. Hänkin on luontoihminen, joka tykkää vaeltaa ja retkeillä luonnossa.

Sonja ei valitettavasti voi enää osallistua vaelluksille, sillä hänelle sattui muutama vuosi sitten työtapaturma, kun hän työskenteli hoitajana vaikeasti vammaisten yksikössä. Eräs asiakas hermostui ja tarrasi Sonjan oikeaan käteen kiinni niin lujaa, että ranteesta meni useampi nivelside rikki.

”Käsi leikattiin onnistuneesti, mutta vuoden jälkeen leikkauksesta sain CRPS-diagnoosin. Se tarkoittaa monimuotoista hermokipuoireyhtymää. Kipu on nyt lähtenyt oikeasta kädestä ja levinnyt kehon oikealle puolelle.”

Sonjalle tuli myös vakava rytmihäiriö. Sydämeen tuli sivuääni ja leposyke oli jopa 170.

”Sain sydänlääkityksen, joka rauhoittaa sydämen toimintaa, mutta muljahduksia saattaa silti tulla pahimpina hetkinä. Suolistokin on koetuksella. Minun täytyy noudattaa tarkkaan ruokavaliotani. Saan rukiista koko kroppaan hermosärkyä. Välillä en voi itse edes harjata hiuksiani tai nousta sängystä.”

Säälläkin on väliä. Matalapaine ja kylmä tuuli ovat pahoja. Kaikesta huolimatta Sonja voi pakkasella paremmin.

”Haluaisin takaisin töihin, mutta lääkäri on sanonut, etten voi enää tehdä sairaanhoitajan fyysistä työtä.”

Sonja on joutunut käsittelemään tapaturmaa paljon mielessään. Koko elämä on muuttunut, mutta hän ei silti ole katkera.

Tarja kertoo, että hänen tyttärensä on hyväksynyt tapahtuneen: ”Sonja ei halua sääliä osakseen, mutta totta kai autamme niin paljon kuin pystymme.”

Vapaa-ajalla Sonja yrittää kutoa villapaitoja, vaikka se on hidasta hommaa. Kivut jäävät hieman taka-alalle, jos hän tekee jotain mielenkiintoista.

Villapaidat tulevat hyvään käyttöön, sillä suunnitelmissa on lähteä vuonna 2023 partiolaisten kanssa bussimatkalle Pohjois-Norjaan.