Kuten oheisesta artikkelista käy ilmi, olen vieraillut kaikissa Suomen kansallispuistoissa, monesti erämaaoppaana suurille vaeltajaryhmille. Vaellukset ovat usein kestäneet monta päivää, jolloin olemme yöpyneet teltoissa.
Osallistujat ovat vaellusten jälkeen toistuvasti huomioineet – ja pettyneenä todenneet – etteivät he nähneet kansallispuistossa mitään ”eläimiä”.
Toiset kokevat kansallispuistot odottamattoman hiljaisiksi, mikä voi tietenkin olla vapauttavaa, mutta monet odottavat kuulevansa todellisen lintujen konsertin.
Tämä virheellinen odotus pohjautuu siihen, että monet muodostavat luontokäsityksensä ulkomaisten tv-ohjelmien ja luontodokumenttien kautta. Ne on monesti kuvattu kokonaan kansallispuistoissa, sillä usein ne – ja vain ne – muodostavat eläinten kotipaikan.
Suomessa niin ei ole; täällä mahdollisuus nähdä suuria petoeläimiä on moninkertainen kansallispuistojen ulkopuolella. Maaseutualueet houkuttelevat hirvieläimiä vaihtelevalla ympäristöllään, mihin kuuluu eri-ikäisiä metsiä, peltoja, harvaa asutusta ja vesistöjä. Hirvieläimet puolestaan houkuttelevat suuria petoeläimiä.
Kansallispuistoilla on kiistatta suuri merkitys luonnon monimuotoisuudelle, minkä lisäksi vanhat luonnontilaiset metsät ja suot tarjoavat kodin lukuisille uhanalaisille lajeille. Mutta samanaikaisesti vanhat havumetsät ja monesti karut suot ja vesistöt, jotka hallitsevat useissa kansallispuistoissa, sisältävät köyhästi suuria nisäkkäitä ja lintulajeja. Jos haluaa nähdä paljon eläimiä, kannattaa nykyään suunnata Pohjanmaan maaseudulle tai saaristoon. Siellä on hyvät mahdollisuudet törmätä useimpiin Suomen suurista nisäkäslajeista.
