”Godmorgon, hyvää huomenta!” kuuluu kahvihuoneen edustalta työntekijöiden tömistellessä lunta kengistään. Pajalan maisema on todellista talvi-idylliä, ja kunnantalon pihamaalle on pysäköity niin autoja kuin potkukelkkojakin.
Ilmoitustauluilla näkyy kolmea kieltä: ruotsia, suomea ja meänkieltä. Joka toimistonoven kyljessä on lipputarrat, jotka osoittavat, mitä kieliä kyseinen virkamies hallitsee. Kunnanjohtaja Åsa Allanin ovi on käytävän päässä ja oven vieressä on Ruotsin ja Suomen liput, mutta hän ymmärtää melko hyvin myös meänkieltä.
”En olisi Ruotsiin muuttaessani uskonut, että minulla olisi täällä hyötyä koulusuomestani, mutta Pajalan kunnanhallinto toimii kolmella kielellä”, sanoo Åsa Allan, joka valittiin kunnanjohtajaksi syyskuussa 2015.
Kiinnostus eri kieliin ja kulttuureihin on yksi Åsan elämän punaisista langoista, eikä Pajalassa monimuotoisuutta puutu. Hän puhuu kotona englantia miehelleen Lionel Allanille ja ruotsia kahdelle lapselleen, 8-vuotiaalle Viggolle ja 10-vuotiaalle Adinalle. Naapuritalossa puhutaan tätäkin useampia kieliä, koska siellä toimivassa vastaanottokeskuksessa asuu osa niistä noin 500 pakolaisesta, joita kuntaan on saapunut vuoden 2015 jälken.
”Lapseni puhuvat Pajalan murretta mutta pystyvät hyvin keskustelemaan sukulaisten ja ystävien kanssa, kun käymme kesäisin kotona Oravaisissa. Niin, minulle Oravainen on koti, mutta lasten mielestä koti on Pajalassa.”
Lionelin sukua on viikon kuluttua tulossa kyläilemään Etelä-Afrikasta, ja silloin Erkheikin kylän kansainvälisyys kasvaa entisestään.
”Kiva kun lapset pääsevät leikkimään samanikäisten serkkujen kanssa. Toivottavasti sää säilyy tällaisena, sillä serkut eivät ole koskaan nähneet lunta.”
”He hakivat uudenlaista ajattelutapaa… minun palkkaamiseni oli heiltä rohkea teko”
Lontoosta Pajalaan
Åsa Allan ei pidä päätymistään Oravaisista Pajalaan itsestään selvänä, mutta ei se silti ole täysin epäloogistakaan. Pajala on kaivospaikkakunta, vaikka nyt ilman toimivaa kaivosta, ja Åsa Allan on toiminut malmigeologian parissa suuren osan uraansa.
Åsa väitteli tohtoriksi v. 2007, tuolloin vielä Åsa Edfeltin nimellä, Luulajan teknisessä yliopistossa aiheenaan Kiirunan lähellä sijaitsevan Tjårrojåkkan malmilöydökset. Sitten hänet nimitettiin Pohjoismaiden johtaviin projektointiyrityksiin kuuluvan Hifabin osastonjohtajaksi Luulajassa.
”Johtajuus on toinen asia, josta olen todella innostunut. Henkilöstön hyvinvointi on äärettömän tärkeää koko organisaation onnistumiselle. Se koskee kaikkia aloja.”
Pajalaan muutto johtui kaivosbuumista, joka puolestaan oli seurausta Kiinan ja muiden kasvavien talouksien lisääntyneestä metallien kysynnästä. Kaikkialla Pohjolassa avattiin vanhoja, jo kertaalleen suljettuja kaivoksia ja uusia perustettiin. Geologeista tuli jälleen kysytty ammattiryhmä.
Pajalanseudun odotukset heräsivät pörssiyhtiö Northland Resourcesin ilmoittaessa raudanrikastamon rakentamisesta Kaunisvaaraan. Tuotanto käynnistyi keväällä 2012, ja Åsa Allan oli tuolloin palkattu yhtiöön tittelillä ”senior geologist”. Pian sen jälkeen hänet nimettiin kaivoksen geologisen toiminnan suunnittelujohtajaksi.
”Minulla ei ollut mitään siteitä Pajalaan paitsi, että olin ajanut tästä ohi tuntureille matkatessani”, hän kertoo ajellessamme katsemaan maisemia ja Kaunisvaaran kaivosta.
Kaivos oli Pajalan uusi ylpeys, ja monet paikkakuntalaiset olivat sijoittaneet säästöjään Northland Resourcesin osakkeisiin.
”Henkilökunnan työmotivaatio oli uskomattoman vahva. Kaivos antoi puhtia kaikkeen toimintaan ja mahdollisuuden jäädä asumaan Pajalaan. Eniten kasvoi 20–30-vuotiaitten asukasryhmä, jokaisen haja-asutuskunnan unelma.”
Mutta sitten metallien maailmanmarkkinahinnat laskivat. Yhtiö kärsi kannattavuusongelmista. Northland Resourcesin kaivostoiminta päättyi syksyllä 2014 vain kahden vuoden toiminnan jälkeen. Ruotsin nykyajan suurin teollisuuskonkurssi oli tapahtunut.
Sen myötä kaatuivat myös Northland Resourcesin suunnitelmat Hannukaisen vanhan kaivoksen avaamisesta Kolarissa.
