”Sata pientä Arjaa huusi paniikissa. Miten selviän tästä?”
Arja istuu autossa, hakkaa kämmenet valkoisina rattia, itkee ja kiroilee. Auto seisoo Pietarsaaren Malmin sairaalan pihassa. Arja oli pari minuuttia aiemmin istunut lääkärin vastaanotolla ja kuullut järkyttävän uutisen. Hänellä oli vatsan ja selän välissä kasvain, jota epäiltiin pahanlaatuiseksi lymfoomaksi, imusolmukesyöväksi.
”Pääni sisällä huusi sata pientä Arjaa paniikissa! Miten vakava syöpäni oli ja miten selviäisin siitä? Miten kertoisin siitä läheisilleni?”
Arja soitti Arto-miehelleen, joka kääntyi heti työmatkaltaan toiselta puolelta Suomea kotiin.
Kaikki alkoi aurinkoisena elokuun aamuna alle vuosi sitten. Arja meni ennen työhön lähtöä hevostallille ruokkimaan hevoset. Lattiaa lakaistessaan hän tunsi yllättäen valtavaa kipua selässään. Puolen tunnin päästä Arja oli työpaikallaan ja oksensi.
”Lähdin kotiin töistä vatsatautia epäillen. Kotona kipu vain yltyi. Voin sanoa viisi lasta ilman kipulääkkeitä synnyttäneenä, että kipu oli todella helvetillistä!”
Yöllä Arjan oli pakko lähteä ensiapuun. Siellä epäiltiin virtsatietulehdusta. Arja joutui käymään samaisen viikon aikana vielä kaksi kertaa päivystyksessä, koska kivut eivät hellittäneet. Sairaalasta tultiin antamaan kotiin antibioottia suoneen. Seuraavalla viikolla tehtiin ultrakuvaus, sitä seuraavalla viipalekuvaus.
”Pari tuntia viipalekuvauksen jälkeen minulle soitettiin, että lääkäri haluaa tavata minut heti seuraavana aamuna.”
Arjan ensimmäisestä ensiapukäynnistä oli kulunut kaksi viikkoa. Arjasta oli jo ennen syöpädiagnoosia tuntunut jonkin aikaa, ettei kaikki ollut kohdallaan. Hän oli usein väsynyt, flunssainen ja kuumeileva.
”Aiemmin ajattelin naiivisti, etten koskaan sairastu syöpään, tuohon kamalaan kuolemantautiin. Suvussammekaan ei ollut montaa ”syöpäläistä”.
Lisää huonoja uutisia
Huonot uutiset jatkuivat. Pari päivää ennen syöpädiagnoosiaan sairastui myös Taavi, Arjan amerikkalainen lämminverihevonen. Sillä todettiin hiusmurtuma vuohisluussa. Se tiesi pollelle kuusi viikkoa lähes liikkumatonta oleskelua ja kuuden kuukauden kuntoutusjaksoa.
”Kohtalo päätti pysäyttää minut näin. Laitetaan hevonenkin samaan aikaan kipeäksi”, Arja nauraa.
Kasvaimesta otetuista näytteistä varmistui follikulaarinen nod-Hodgkinin lymfooma. Syöpä oli perin aggressiivista sorttia, gradus 3:a. Kasvain oli melkein maitopurkin kokoinen!
”Tuli jotenkin saastainen olo. Hyi, että minussa kasvoi jotain, joka yritti ottaa vallan minusta!”
Mutta Arja ei luovuttanut. Hänhän oli edelleen elossa.
”Yrittäisin elää täyttä elämää syövästä huolimatta. Ehkä nyt jälkikäteen ajatellen huseerasin hiukan liikaakin. Minä olen tunnetusti aikamoinen duracell-pupu.”
Arja jäi sairauslomalle kanslistin työstään, luottamustehtävistään sekä kauneusalan töistään. Toimettomana hän ei silti ollut vaan suoritti hevoshoitajan opintoihin liittyviä näyttöjä. Salitreenin, hevosenhoidon ja perhe-elämän pyörteissä Arja painoi reippaasti menemään.
”Tällainen minä olen. En aikonut muuttaa tapojani ja harrastuksiani syövän takia. Olin edelleen kapinallinen. Se ’hiomaton timantti’, joksi mieheni on minua joskus kutsunut.”
Miten äiti selviää?
Arja ja Arto päättivät heti kertoa avoimesti Arjan syövästä. Kaikki perheenjäsenet reagoivat eri tavalla.
”Nuorin, 14-vuotias hevostyttö, ei halunnut kovasti puhua asiasta. Mutta onneksi meillä on yhteiset heppajutut, jonka parissa touhuamme. Tallilla on rento ilmapiiri, jossa nauru raikaa usein. Vanhin lapsista taas on isänsä tyylinen: selvitti netistä heti faktat syövästä. Yksi tytöistämme pelkäsi, miten jaksaisin.”
Vanhin poika perusti heti Facebook-ryhmän perheen lasten kesken.
”Ensimmäinen kommentti oli, että nyt on opeteltava luomaan lantaa, jotta äiti saa apua. Kun toiseksi vanhin poikamme sai tietää kuolemanpelostani, hän sanoi: Äiti, jos tilanne menee pahimpaan mahdolliseen, kannan sinut Taavin luo tallille, että pääset jättämään sille hyvästit”, Arja muistelee.
