EU on rakentamassa ilmasto- ja energiapolitiikan puitteita ja energiaunionia. LULUCF on EU-kielellä ilmaistuna osa sitä. Se käsittelee maa- ja metsätalouden, kosteikkojen, metsitysten ja hakkuiden hiilidioksidipäästöjä.
Sen perusteemana on, että kaadettu puu merkitsee päästöä, sillä puu tai sen kuidut ennen pitkää poltetaan tai ne maatuvat, ja tuolloin puu luovuttaa siihen sitoutuneen hiilen hiilidioksidina ilmaan.
Jos toimii vain tämän perusteesin pohjalta edes ylipäätään pidä metsätaloudesta, pystyy lietsomaan mielialoja ja jättämään puun ja metsätalouden suuret ilmastohyödyt pimentoon.
Todellisuudessa Ruotsissa yhteenlasketut hiilidioksidipäästöt ovat 60 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa. Samaan aikaan Ruotsin metsien hiilidioksidin nettopoistuma – metsän kasvun ja hakkuun erotus – on 50 miljoonaa tonnia, toteaa Naturvårdsverket -luonnonsuojeluvirasto. Toisin sanoen: Metsä sitoo 5/6 Ruotsin hiilidioksidipäästöistä.
Tämä upea hiilidioksidin kierto metsätaloudessa perustuu puiden hyvään kasvuvauhtiin. Vanhat metsät sitovat hiilidioksidia vähän tai eivät ollenkaan, kunnes puut kuolevat, kaatuvat myrskyssä tai palavat, jolloin ne päästävät sitomansa hiilidioksidin ilmakehään. Puut siis sitovat maksimaalisesti hiiltä metsätaloudessa, kun ne pidetään 0–100-vuotiaina ja ikäjakauma tasaisena.
Ja tämä on ikiliikkuja, jos vain hoidamme taimettamisen korjuun jälkeen!
Jotkut väittävät, että paras vaihtoehto olisi supistaa hakkuita tai lopettaa ne kokonaan LULUCF-perspektiivillä, jonka laskelmat päättyvät vuoteen 2030. Mutta miksi pitäisi sulkea silmämme pidemmältä, useiden sukupolvien aikaväliltä?
Keskittyminen pelkästään hakkuun haittoihin on ns. luonnonystäviltä typerä näkökanta ja musiikkia öljyteollisuuden korville. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut öljyn, hiilen ja kaasun aiheuttamien päästöjen vuoksi. Tämä on pääongelma, ja ratkaisuna on fossiilipohjaisen teollisuusyhteiskunnan hylkääminen ja siirtyminen biotalouteen.
Siinä suhteessa olemme vasta alkutaipaleella. Esimerkiksi runsashiilidioksidisia tuotteita, kuten muovia ja betonia, voidaan pitkälti korvata metsäpohjaisilla tuotteilla. Rakennuksia ja huonekaluja voidaan valmistaa puusta, vaatteita viskoosista, puukuitua voidaan käyttää monien tuotteiden raaka-aineena.
Ruotsilla ja Suomella on samat edellytykset ja mahdollisuudet metsän hyödyntämiseen siirryttäessä kohti vähähiilidioksidista yhteiskuntaa. Valitettavasti meilläkin on metsätalouteen epäluuloisesti suhtautuvia ryhmiä. Ympäristöpuoluetta edustava Ruotsin ympäristöministeri esimerkiksi piti matalaa profiilia EU:n ministerineuvoston aloittaessa neuvottelut asiasta, suomalaiset joutuivat tässä asiassa vetojuhdiksi Brysselissä.
Kun Ruotsin eduskunta tajusi, mihin suuntaan Ruotsin metsävaroja oltiin viemässä, saimme onneksi maassamme tuvan niin sanotusti järjestykseen ja nyt Ruotsi ja Suomi vetävät yhtä köyttä ympäristöasiain ministerineuvostossa.
Osaltaan on ymmärrettävää, että vähämetsäisten maiden EU-edustajat näkevät metsän eri tavalla ja ovat huolissaan jäljellä olevista metsäpirstaleistaan. Mutta osa pohjoisenkin EU-edustajista on omaksunut metsäkielteisen näkökannan. Se näkyi EU-parlamentin LULUCF-äänestyksessä, jossa neljä Suomen 13:sta ja yksi Ruotsin 20 edustajasta äänesti metsätalouden kannalta negatiivista vaihtoehtoa.
Pohjolan metsissä on kyse paljon enemmästä kuin ilmastosta. Metsä vaikuttaa mitä suurimmassa määrin maaseudun talouteen ja kansantalouteen, se vaikuttaa metsätalouden ja jalostusteollisuuden työllisyyteen, satojen tuhansien metsänomistajien kannattavuuteen ja haluun metsiensä taimettamiseen ja metsänhoidollisiin investointeihin tulevaisuuden hakkuiden varmistamiseksi.
On traagista, että niin harvat Euroopassa ymmärtävät tämän. Brysselin, Pariisin, Lontoon, Berliinin ja Madridin kaltaisissa suurkaupungeissa monet tietävät hirvittävän huonosti, mitä kestävä metsätalous merkitsee eurooppalaisille. Europarlamentin hienoimmassa salongissa väki ihastelee kaunista puusisustusta ja seinäpaneeleja mutta samaan aikaan paheksuu metsätaloutta!
Ilman metsää Suomi ja Ruotsi eivät olisi kyenneet nousemaan köyhyydestä ja siirtolaisuudesta moderneiksi hyvinvointiyhteiskunniksi. Ja kun biotalous asetetaan keskiöön ja ilmastoasia hoidetaan oikein, metsänomistajat voivat olla tulevaisuuden sankareita.
