Vuosi 1917 toi Suomelle itsenäisyyden. Siihen johtanut tie oli ennalta arvaamaton, dramaattinen ja väkivaltainenkin. Pohjoisella Pohjanmaalla jännitteet kasvoivat etenkin Pietarsaaressa, jonne nopeasti noussut teollisuus oli houkutellut suuret määrät uusia asukkaita.
Ensimmäinen maailmansota jatkui kolmatta vuottaan, venäläiset sotilaat olivat osa kaupunkikuvaa, maaliskuussa tsaari syöstiin vallasta. Pietarsaaressa siitä riemuittiin kansanjuhlissa, joihin kaikki yhteiskuntaryhmät osallistuivat. Paikalliselle venäläismieliselle poliisille annettiin lähtöpassit 28. maaliskuuta ja tilalle tuli miliisi, joka koostui pääosin kaupungin työväenyhdistysten jäsenistä.
Monet tapahtumista tarjosivat hyvää kasvualustaa sosialistisille ajatuksille. Sotaoloissa työstä ja hyödykkeistä oli pulaa. Raju inflaatio nakersi rahanarvoa.
Työväen vappumielenosoituksessa Pietarsaaressa vaadittiin kahdeksan tunnin työpäivää, se oli väkevä voimannäyte, joka pelotti monia vanhoja kaupunkilaisia. Kaupungin sähkölaitoksen tapahtumat tarjoavat hyvän esimerkin tunnelmista. Monet henkilökunnasta – mukaan lukien viereisen kylpylän työntekijät – tukivat työväen vaatimuksia.
Sähkölaitoksen hallitus lyhensi työaikoja 3. toukokuuta, mutta jo kolme päivää myöhemmin sillä oli edessään Suomen Tehdas- ja Sekatyöväen liiton Pietarsaaren osaston nro 35:n kirjelmä, jossa vaadittiin 8 tunnin työpäivää ”nyt heti”.
Sähkölaitoksen yleensä rehvakas johtaja, kaupungininsinööri Alarik Ahlström pyysi seuraavana päivänä eroa todeten, että hänen ”auktoriteettinsa on vallitsevien olosuhteiden vuoksi supistunut olemattomiin”, hänen omien sanojensa mukaan. Kaupunginrakennusmestari John Eklöf joutui tilapäisesti hoitamaan tehtävää.
Pietarsaaren johdon kävi yhä vaikeammaksi käsitellä kurin höltymistä ja eri ryhmien välistä vihapuhetta. Kun miliisi joutui yhä tiukemmin militantin siiven valtaan, Pietarsaaren johto asetti poliisipäälliköksi yhden aiemmista poliiseista 1. heinäkuuta lähtien. Kun tämä 10 uudelleen nimitetyn konstaapelin kanssa saapui poliisikamarille, miliisi kieltäytyi lähtemästä sieltä. Anna Bondestam kuvaa seurauksia Pietarsaaren vuosista 1917–1918 kertovassa kirjassaan:
”Kun miliisi ei luopunut poliisikamarista, poliiseille vuokrattiin tilat niin sanotusta Kjerulfin talosta [Etelänummikadulla, nykyinen Lundagårdin talo]. Ja sitten se tapahtui: metelöivä väkijoukko hyökkäsi Kjerulfin taloon 5. heinäkuuta vastaisena yönä, rikkoi ikkunat ja penkoi koko talon. Yksi konstaapeli ei ehtinyt pakoon ja joutui vakavasti pahoinpidellyksi.”
Heti kirkkoherran luettua käskyn Tokoi nousi seisomaan ja kehotti uhmaamaan lakia
Mutta esitelläänpä tämän kertomuksen päähenkilö, joka syntyi 15. toukokuuta 1873 Tokoin tilalla Kannuksen Yliviirteellä.
Vastasyntynyt oli poika, jolle kasteessa merkittiin kirkonkirjaan nimeksi Anders Oskar Karlsson Tokoi. Kaste toimitettiin varmasti suomeksi, mutta kirkonkirjaan nimet merkittiin vanhastaan ruotsiksi. Jälkipolvet tuntisivat vastasyntyneen Oskari Tokoina.
Oskarin vanhemmat olivat tilallisen poika Kalle Tokoi, syntynyt Kannuksessa, ja Amalia Maunumäki, syntynyt Lohtajalla. Oskari oli ensimmäinen heidän viidestä lapsestaan. Kallen ja Amalian sukujuuret olivat pitkälle taaksepäin pääasiassa Keski-Pohjanmaalla.
Oskarin isänäiti Anna Brita Söderbacka oli syntynyt Kokkolan Rödsössä täysin ruotsinkielisiin oloihin. Hän kuului Oskarin perhepiiriin vielä tämän ollessa teini-ikäinen, ja vanhemmilla päivillään Oskari kuvaili eloisasti Söderbackan perheen muuttoa kielirajan yli ja isänäidin ja tämän äidin vaikeuksia suomen kieleen ja uuteen ympäristöön sopeutumiseen.
Ilmeisesti Oskari oppi ruotsia ainakin auttavasti isän ja tämän äidin kautta. Hänellä ei joka tapauksessa vaikuta olleen kieliongelmia käydessään sukulaisissaan Rödsössä tai myöhemmin poliittisissa yhteyksissä, joissa ruotsi oli välttämätön.
Oskarin isänisä Kalle (syntyjään Vaetoja, sitten Hirvi) oli ostanut Tokoin tilan vasta v. 1872, vuosi ennen Oskarin syntymää. Isä lähti Amerikkaan kuten niin monet muutkin tuohon aikaan. Oskari oli silloin 7-vuotias, ja isä palasi pojan täytettyä 12. Kolme viikkoa kotiinpaluun jälkeen isä menehtyi, 32-vuotiaana, umpisuolentulehdukseen.
Kannukseen perustettiin kansakoulu juuri Oskarin tullessa kouluikään ja hän oli koulun ensimmäisiä oppilaita. Hän selvitti neljä kouluvuotta niin hyvin, että kirkkoherra, kansakoulunopettaja, apteekkari ja kirkonkylän kauppias tarjoutuivat maksamaan Oskarin koulunkäynnin Vaasan lyseossa. Isä teki kuitenkin selväksi Amerikasta asti, ettei poika saanut tuhlata opintoihin enempää aikaa vaan hänen piti oppia työntekoon.
Oskari työskenteli renkinä eri tiloilla Kannuksessa. Äidin mentyä uusiin naimisiin sieviläisen talonpojan kanssa Oskaria pyydettiin lähtemään mukaan, ja hänelle luvattiin, että tila siirtyisi myöhemmin hänelle. Oskari oli juuri päättänyt hyväksyä tarjouksen, kun jotain tapahtui, alkuvuodesta 1891, joka käänsi hänen elämänsä toiseen suuntaan. Hän itse viittasi myöhemmin ikävään tappeluun ”Manta-Kallen” kanssa. Joka tapauksessa hän lähti junalla Hankoon ja jatkoi laivalla Amerikkaan, jossa hän hakeutui Wyomingiin isänsä vanhaan hiilikaivokseen.
